Nuorimmaiseni haaveilee sateenvarjojalavista, peikonpähkinöistä ja sameettisumakeista, suuren suuresta lintuhäkistä, köynnöskaarista ja syötävistä kasveista. Jotenkin se on ihmeellistä miten nuo puutarhaintoilut tarttuvat. Nuo jälkikasvuni ovat ihan alkumetreiltään saaneet kumpikin jo yli kymmenen vuotta elää ja kokea kuohkean mullan tuoksun, sen pehmeyden paljaiden varpaiden alla, suurien kasvustojen sekaan on voinut kätkeytyä haaveilemaan, väijymään ja kasveja on saanut keräillä leikkeihin niin paljon kuin on jaksanut. Joka kevät esikasvatus on ollut yhteistä puuhaamme ja olemme yhdessä valinneet siemeniä, eikä koskaan ole tarvinnut varoa istutuksia. Argeologisia kaivauksia on voinut tehdä aivan kaikessa rauhassa samettisumakin juurella väliin hypistellen nukasta pehmeitä oksia. Jotenkin tunnen suurta ylpeyttä noiden villi-intiaanien, mullassa kasvaneiden mukuloiden intohimoisista suunnitelmista ja visioista. Elämässä ja puutarhassa ei tarvitsekaan päästä aivan helpolla.
Sitten kun urakkamme on valmis ja puutarha sekä talo ja tiluset täydessä kunnossa on siitä jälleen aika luopua ja etsiä uusi ehkäpä vieläkin hillitömämpi urakka. Sitten kun kaikki on valmista on ikään kuin ammennettu tyhjiin ja kuten työkaverini taannoin sanoi talo ei ole ihmistä varten vaan ihminen taloa. Meillä on kunnia olla elvyyttämässä kansakoulu uuteen kukoistukseen, löytää sen sielu, syvin olemus, kokea miljöön tuoksut, tunnut, valot ja varjot, elää kappaleen matkaa yhdessä ja sitten kun kaikki on valmista on päästettävä irti ja otettava uudet kujeet vastaan.
Ja tässä jotain superihanaa
- rillutusta - näillä voimin puutarha nousee -
täältä tahkotaan voimat - oikeaa suomalaista sisua - vaviskaa=)
Kuulokkeet korviin ja volymet kattoon!
- rillutusta - näillä voimin puutarha nousee -
täältä tahkotaan voimat - oikeaa suomalaista sisua - vaviskaa=)
Kuulokkeet korviin ja volymet kattoon!