Tuiskua ja pesäoleilua

Isossa valkeassa Taika-mukissa höyryää kuuma punainenglögi. Taustalla soi Paavoharjun Tyttö tanssii. Tuuli ja tuisku ovat rauhoittuneet ulkosalla ja lämpömittarin elohopea on kivunnut +23 asteeseen. Villasukat lämmittävät suloisesti varpaita ja koko talo uinuu pehmoisessa unessa. Joulukoristeita on salakavalasti hivuttautunut kaappien uumenista keittiön pöydälle ja tunnelma on jotensakin vähintäänkin odottava. Ehkäpä aikaisin tullut talvi hämää ja saa vaistot sekaisin tai sitten vaan elämän kiitoradan urakat ovat valmistuneet ja jääneet hetkellisesti hautuamaan ja odottamaan uutta pulpahtamistaan.

Aamulla kun olin ajatellut nukkua puoli kahdeksaan ja ottaa äkkilähdön töihin suoraan lämpimän sängyn uumenista, sainkin äkkiherätyksen sähkömiehen kolkutellessa raivokkaasti ovea jo seitsemältä. En edes tiennyt moisen tulosta. Mitenkä kaikki sähkömiehet osaavatkin olla niin samanlaisia. Varmaan siinä pitää olla jotain tekemistä geenien kanssa. Ugh arghhh. No sähkömiehen kiusana vinttiin johtavien rappujen ovessa roikkuu naisten ihanaiset pitsiset polvisukat, joita ei sitten mitenkään nuorimmaisen kanssa voitu vastustaa. Odd Mollyn liikkeessä Tammisaaressa on kaikkea aivan vastustamatonta, ihania rusetteja, pitsihässäköitä ja enemmän ja vähemmän sulokkaita vetimiä. Njamskis

Takka tuli loimutellut ahkeraan viime päivinä. Moni on kauhistellut sitä, että talomme lämpiää vain puilla, mutta lämmitysprosessissa piilee ihan oma juttunsa. Kun saavut kahdensadan ihmisen paljoudesta, kaupungin vilinästä, kiivaasta rytmistä ja tahdista keskelle hiljaisuutta ja ryhdyt lämmittämään kahdeksaa pönttöuunia, kantamaan puita, rypistämään luettua sanomalehtea virikkeeksi tuntuu kuin aika pysähtyisi. Lämmitysprosessi on eräänlainen hiljentymisrituaali. Rituaali, jossa tuntee olevansa osa talon historiaa, pitävänsä huolta kouluvanhuksesta ja samalla kuunnella tulen hiljaista huminaa. Jatkan glögin tissuttelua, kääriydyn lämpimien filttien onkaloon ja vaivun Paavoharjun unenomaiseen maahan. Hyvää yötä.

puuhellan lämpöä, yhdessäoloa ja elämisen autuutta

Sisäpihan puoleisia ikkunoita peittää hento kuura. Maiseman voi nähdä kuin uniharsoon verhoutuneena. Talvi on saapunut, lumi, viima ja pakkanen. Sisällä koulussa on kuitenkin lämmin, pönttöuunit loimottavat lämpöistä tulta ja niiden poskea vasten voi hetkellisesti painautua lämmittelemään. Olemme viettäneet niin kauan odotettua villasukkapäivää, jolloin voi olla aamusta iltaan yöpaitasillaan, tepsutella villasukissa ja käpertyä sohvan nurkkaan filttikasan uumeniin unelmoimaan, jutustelemaan elämän ihmeistä ja kuuntelemaan taivaallista musiikkia. Naapuri ajoi ikkunamme ohi upouudella John Deeringerillään ja tööttäsi kuuluvasti tervehtiäkseen meitä talon uumeniin kätkeytyneitä. Joskus tuntuu varsin kivalta kuulua sisäpiiriin.

Olemme varautuneet myrskyyn ja kynttilöitä on kaiveltu esiin ja myös nautittu lämpöisästä kynttilän valosta. Woodoo-designin kiiltomaalattu valkea kynttilänjalka on juuri omiaan meidän kaiken kirjavalle kynttiläarsenaalille.

Ylätalon vintiltä on haettu vanha keittäjän lamppu. Alkuviikosta sähkäri rantautuu jälleen maisemiin ja josko silloin olisi toivoa saada valoa myös minunkin makuukammariin. Toisaaltaan jatkojohdon varassa keikkuva vanha joulukynttelikkökin on melkoisen suloinen.

Nuorimmainen on tänään uhmannut kelejä ja tehnyt valokuvausrallin pitkin maita ja mantuja. Kuvat olivat äärimmäisen kokeilevia ja vaikuttavimmasta päästä oli tämä taivaskuvaus. Tuuli ulisee taukoamatta talon uumenissa, myrsky on rantautunut. Suuri hymy on säveltänyt koskettavia ja jälkiä jättäviä pianotapailuja ja väliin iltaisin kotimme ympäröi vangitseva ja samalla niin onnen täyteinen tunnelma - aivan kuin aika olisi juuri siinä käsinkosketeltavan lähellä ja ottaisi kerta toisensa jälkeen omakseen. Ihan kuin koulu avaisi salaisuuksiaan, pääsisi aikamatkailulle aina 1900-luvun alun tunnelmiin.

Tässä kuitenkin vähän uudempia tunnelmia

hämäränhyssyä ja suuria unelmia

Elämän kiitoradalla on jälleen ruuhkaa. Päivät lipuvat ohi ja saa pidellä rystyset valkeina kiinni suihkukoneen ohjaimista. Väliin sitä seisahtuu hetkeksi ja miettii on järkeä ja sitten taas unelmat, intohimot, vimma ja palo ottavat yliotteen. Olen saarnannut, saarnannut ja jälleen sarnannut, olen lietsonut ja herättänyt kiihkoa ympärilläni. Yht äkkiä elämä on kuljettanut keskelle suurten unelmien synnytyssalia, jossa tunteet käyvät kuumina ja elämä tuntuu käsinkosketeltavana. En ole juuri edes bloggaillut, koska elämä on ollut niin täyttä. Ei siis kiirettä vaan täyteläisyyttä. Niin miljoonia asioita, jotka tuntuvat niin kutkuttavilta, niin kiehtovilta ja koskettavilta. Silloin kun saa tehdä töitä unelmasynnyttämössä, ympärillä olevat silmät loistavat ja tunteiden vuoristoradalla tapahtuu kummia tuntuu kuin huolet haihtuisivat, iloinen laulu raikaisi ja sydän jamittaisi. Nuorimmaiseni elää niin kiivaasti piirtämisen kautta. Hän havainnoi, tutkii, pohtii ja ajattelee kynä kädessä ja tekee päivittäisiä tutkimusretkiä maailman eri ilmiöihin, tapahtumiin ja arkeen piirtäen. Intohimot ovat ihania. Eilen kun saavuin töistä kotiin hän tuli ylpeänä esittelemään kuinka hän oli passittanut papan istumaan sohvalle ja piirtänyt. Ihmeellistä mutta samalla niin järisyttävän kiinnostavaa.

Hornerin verhot on saatu ommeltua, mutta suuremmin en voi niitä esitellä kun olisin halunnut niistä timmit paneelit ja ompelijattarena toiminut äitini sisko oli ommellut verhot turhan leveiksi ja ne näyttävät aavistuksen tursakkeilta =). Pääasia kuitenkin, että verhot ovat pehmentämässä huushollin ilmettä ja jahka kevät koittaa niin ompelutan verhot uudelleen.

Nuorimmaisellani on hillitön joulukuume. Ulkoeteisen liitutaululla pidetään kirjaa siitä montako päivää on vielä jouluun ja joka päivä puhutaan siitä kuinka meille tulee kolmemetrinen joulukuusi. No joulukoristeetkin loppuvat heti kättelyksessä, joten lähdimme tänään Tammisaareen pikkiriikkiselle joulukierrokselle. Mukaan tarttui Pentikin joulupalleroita, hopeisia ja vähän vanhanajan tuntuisia.

Muutama joulutähti ja sydän

Ja sitten löysimme jumalallisen ikkiriikkisen namupuodin. Ihania piparminttuja, suklaita, käärepapereihin kätkettyjä unelmia ja ties mitä.

Unelmien ja piparminttujen makuista viikonvaihdetta teille armolliset lukijat. Toivon, että ehteisin piipahtamaan hitusen useammin, mutta olen jälleen suurten lavasteiden, punkin, näyttelyiden, 200hengen unelmien, jouluhössötyksen, johtajuuskirjallisuuden, iron maidenin elämänkerran, oman kirjaprokkiksen ja valaisinkokeilujen syövereissä ja elämä on niin kovin täyteläistä ja ihanaa.

Annoin tämän eräänä päivänä koulussa eräälle intohimoiselle 17 kesäselle lahjaksi jumalallisista piirroksista ja räjäytimme koko luokan tajunnan räyhyttämällä youtubea kajareista täysillä ja nauroimme hitusen ja jamitimme. Olen muuten itsekkin saanut tämän lahjaksi suurelta hymyltä ja nyt ojennan tämän jälleen eteenpäin - joulunodotusta ja vahdikkuutta - intohimoja ja rakkautta kehiin