Lokkien nauru kantautuu mereltä

Aamulla ensisateen koskettaessa potagerin lehvästöä ja lokkien naurun kantautuessa läheiseltä merenlahdelta upotin käteni potagerin ihmeellisen suloiseen multaan ja ryhdyin vihdoin kitkemään viidakoitunutta hyötypuutarhaamme.

Sillä välin kun potager on saanut rauhassa viidakoitua ja rikkakasvit ovat kilvan kukoistaneet on kanihäkiltä kantautunut vasaroiden kopse, porien ulina ja kanien pehmeä puputus. Kanit ovat saaneet ihka oman asunnon. Vanhoista ajanpatinoimista tiilistä on koottu viilentävä kivijalka ja vanhat helmipaneelit hyödynnetty kuusikulmaisen asumuksen verhoiluun.

Nikkarintaidot ovat totisesti olleet koetuksella, mutta sinnikkäästi Bunnies asuntola on valmistunut vaihe vaiheelta. Aamunkoitteessa kun hiippailee lähelle kanitarhaa voi nähdä pidemmän ja mehukkaamman kanin istuskelemassa katonharjalla ja tähyilemässä kaukaisuuteen.

Tarhan kulmiin on istutettu tulikuusamaa, luostarinruusua ja villiviintä varjostamaan muutoin niin helteisellä paikalla sijaitsevaa tarhaa.

Keittiön rapuilta on suora yhteys sulokkaidemme maailmaan. Kanien uteliaisuus ja niin suloisen pehmeä turkki ja lämmin kuonon töytäisy ovat mitä parahinta puutarhaonnea.

Valkeat kirjekyyhkyt ovat saapumassa myös asustamaan kanien seuraan. Lakka on nikkaroitu jo valmiiksi ja alakerran holvikaarten katveessa kyyhkyt voivat ruokailla rauhassa ja yläkerran pikkuisemman ranskanliljan suojissa on pesäpaikka valmiina.

Kasviemme ajantaju on yhtä sekaisin kuin tilusten asukaidenkin. Jouluamaryllis kukkii yhä kiivaana tietämättä tuon taivaallista vuodenajoista tai muustakaan. Kukinta on jatkunut jo toista kuukautta eikä sille ole vieläkään luvassa loppua.

Puutarhan alkuperäiskasvillisuuteen kuuluvat päivänliljat ovat avanneet ensimmäiset kukkansa. Rusehtavanoranssit kaunokaiset kiertävät komeassa rivistössä sisääntuloa ja odotan suorastaan malttamattomana niidenkin rehevöitymistä.

Punajuurenalut ovat nähneet kitkennän jälkeen ensikertaa päivänvalon ja pääsevät vihdoin kasvutilataistelussa voitolle. Juurten on hyvä pullistua ja mehevöityä juuri muokatussa maassa.

Perunavaot ja sipulit ovat lähteneet myös vauhdilla kasvuun lämmön helliessä niiden kasvustoa.

Ensimmäinen ruutu on kitketty ja tänään jatkuu toinen.

Tässä siis urakkaa kerrassaan. Mutta myrkkypullot ovat pysneet visusti kiinni ja kitkentä on täydessä vauhdissa

Renessanssin humussa

Täyteläiset uhkean vaaleanpunaiset maatiaispionit ovat aukeilleet. Kukkaset ovat suorastaan valtavan kokoisia ja nuokuttavat koko kukkavartta riipuksiin. Näitä pioneita olen ajatellun hitusen jopa jakaa kunhan sateet koittavat. Vaikka tosin pionit eivät niin suuresti taida jakamisesta perustaakkaan. Mutta minkäs teet kun ovat kasvaneet jättimäisiksi ja tystiin väärään paikkaan.

Muitakin pioneita tupsahtelee sieltä täältä. Viimevuotisessa muuttohässäkässä muistelen ottaneeni jotakin mukaan, mutta suoranaisesti ei sitten harmaintakaan aavistusta mitä yllätksiä on hernepensasaidanteen lomassa valeistutuksessa. Mikä onkaan oikeastaan sen parempaa kuin salaiset kukkaistutukset, jotka sitten joskus yllättävät.

Myös pihamaalla kasvava rento-oksainen kertaamaton pikkuruusu on vietellyt nupuillaan.

Kukat kukkivat vain yhden päivän ja sitten terälehdet leijailevat pikkutalviokasvuston lomaan.

Helteistä huolimatta sudit, vasarat, porakoneet ja sahat ovat laulaneet iloisesti aamusta iltaan. Vanhimmaiselle kannettiin puutarhapenkki puutarhaan varjon katveeseen sekä peitot ja tyynyt. Kuume riivaa jo kolmatta päivää ja ollaan sairaalan erityistarkkailussa myyräkuume-epäilyn vuoksi. Huomisaamu aloitetaan jo kolmatta kertaa verikokeilla, mutta kaikesta huolimatta sairastaminenkin on mukavampaa kun pääsee mukaan seuraamaan muiden puuhia. Leikkimökki on sisältään saanut kermankellertävän värin ja englantilainen maalaisromantiikankipinä on tarttunut nuorimmaiseen.

Ja täällä sitä porakoneen surinaa on kuulunut vaikka muille jakaa. Kanit ovat vihdoin päässeet lokoisampiin oltaviin ja huomenissa uusi asuntokin alkaa valmistua.

Kuas kantautuvat tuoksut

Aurinko on vihdoin lämmittänyt oikein kunnolla ja ilma on pehmeää kuin pumpuli. Puutarhassa juhannusruusujen tuoksu kantautuu joka sopukkaan ja tunnelma on vähintäänkin autuas. Pihamaalla voi kulkea paljain varpain ja tuntea sammalmättään pehmeän kosketuksen. Tänään olemme haaveilleet pitsisistä puutarhakalusteista, huvimajasta, pitsiverhoista ja viirinauhoista. Merivettä on tullut maistettua ja nuorimmainen oikein uikin hyisessä vedessä.

Siemenkirstu on jälleen karttunut. Keijujen sonnustamia siemenpussukoita ei voinut vastustaa ja ainahan löytyy tilaa uusille oppineitten kukille, unikoille ja ties mille.

Pikkuhiljaa puutarhan vapaamuotoinen osiokin on muotoutumassa. Syreenit löytämässä paikkansa vapaasti polveilevassa aidanteessa ja puutarhan alkuperäisruusut voimistumassa.

Juhannusruusujen kermankeltainen pilvi reunustaa pihamaan ja metsikön väliin jäävää aluetta. Ruusut on nimetty vanhan opettajattaren mukaan, mutta olen tietysti unohtanut hänen nimensä. Pitäneekin kaivella jälleen asiakirjoja ja koulun arkistojen kätköjä.

Auringonsäteiden hellä kosketus

Kesä on jälleen täällä. Taustalla soi Franse Call ja olo on vähintäänkin onnellinen. Olen jälleen kerran saanut olla mukana näkemässä, kokemassa ja hurmaantumassa. Hurmaantumassa siitä pienestä ihmeestä kun näkee kymmenien ja jälleen kymmenien lasten silmien tuikkeen, vilpittömän hymyyn langenneet kasvot täynnä jännitystä, ihastusta ja ihmeitä. Kuudetta kertaa Kemiön Kiilan Westersissä oli Lasten aurinkojuhlat. Puutarha oli sonnustautunut parhaimpiinsa. Vanhojen elämän ihmeitä nähneiden omenapuiden lehvästöä huntusivat mummojentuoksuiset pitsiverhot, nurmimattoa peitti vinttikammarin vanhat räsymatot, taustalla kantautui iloinen puheensorina, nauru ja viulun kauas kantautuvat sävelet. Aika pysähtyi ja onnellisuus, hyväolo ja hymy laskeutuivat auringon hellimän puutarhan saloihin.

Pienet sormiparit pujottelivat mitä ihmeellisempiä ruusukaulanauhoja, joiden huumaava tuoksu oli käsinkosketeltavaa. Vaaleanpunaiset ja kermanvalkoiset ruusun terälehdet ja hennon vihreät kukkanuput saivat lasten posket hehkumaan kuulautta ja lämpöistä valoa.

Nuppuja oli somasti koreissa niin kuin terälehtiä, kukkia, somia nauhoja, ihmeellisiä nappeja ja ties mitä aarteita. Puutarha kätki sisäänsä satoja ja taas satoja salaisia aarteita, jotka odottivat löytäjäänsä.

Tunnelma piti otteessaan vielä illalla kotiin palattessa. Rauha, tyyneys ja lämpö olivat laskeutuneet myös oman pihamaamme katveeseen. Jopa Jyskistä aikoinaan hankittu puutarhapenkki kutsui suloiseen lämpöönsä ja näytti ilta-auringon paisteessa houkuttelevalta.

Varjot piirtyivät vasta-ajettua nurmea vasten pitkinä ja pitsimäisinä.

Jopa vanha ylväs kataja näytti entistä ehommalta ja juhlallisemmalta tuuheassa eheänvihreässä puvussaan.

Leikkimökin vierustalla kasvava alppisuusu on avannut ensimmäiset kukkasensa.

Kesäkukkien alennusmyynnistä hankitut samettiruusut ja neilikat somistavat keltaisen ylätalon kuistia.
Neilikat ovat olleet varsin ihastuttavia tänäkin vuonna ja niitä on vaaleanpunaisina ruukuissa saunalla, vaaleansinisinä talonedustalla ja nyt näitä valkoisia.

Särkyseet sydämet saavat sydämen sykkimään. Niiden hauras olemus on kuin unesta ja niiden muotokieli lähes täydellinen. Rakastan suorastaan näitä puutarhan urhollisia ritareita, huojuvineen peruukeineen ja kalpeine olemuksineen.

Kesäksi majakan katolle on kohonnut suuri timantti hehkumaan kilvan auringonsäteiden kanssa.

Ja salaista siemenlaatikkoa vartioi pyhä Maria.

Suloista rikkaruohojen kitkentää ja synttäreiden valmistelua

Viikko on jälleen hurahtanut kuin siivillä. Potageria on kitketty, sadetta pidelty, kanihäkkiä väsätty ja synttäreitä valmisteltu. Nuorimmainen on juhannuksena putkahtanut ihmisten ilmoille ja näin juhannusalusviikko menee aina pikkupikku juhlahumussa. Tänävuonna tarjolla oli valkosuklaamuffinsseja erikoiskuorutteella.

Piparminttutankoja, pipaminttutikkareita, nakkicoctailtikkuja, kirsikoita, viinirypäleitä, piparminttutyynyjä ja ties sun mitä herkkuja piti olla hienohelmoille tarjoilla.

Ja kiinalaisia härpäkkeitä kruunaamaan juhlatunnelmaa.

Viimepäivinä on kyselty kovasti puutarhan alkuperäiskasvillisuudesta ja pihamaiden kitkennästä. Alkuperäisasukit eivät olleet niinkään puutarhanhoitoon perehtyneitä;) Pihamaahan kuului hernepensasaitaa, syreeniaitaa, pikkutalviomätästä, kolme akilleijaa, muutama tiikerililja sekä keltaista päivänliljaa, muutama vanha pioni sekä vuorenkilpeä ja villilubiineja. Muita puutarhakasveja ei ole löytynyt. Kaikki alkuperäiskasvit on säästetty. Myrkkyä on hankittuna 30l verran, mutta myrkkypurtelot ovat pysyneet visusti kiinni ja toistaiseksi kaikki on kitketty käsin niin potager kuin muukin puutarhaosio.

Tässä potager alkuviikosta kun keskusympyrä oli harattu ja vahvistettu hevosenkakalla, keskiakselin kukkapenkit perustettu ja sipulivaot kitketty.

Loppuviikon lapio sai lepäillä toisaalla syreenien katveessa.

Ja nyt puutavarakauppaan ja sitten juhannuspuuhiin.

Koiranputkien katveessa asustaa onnellisten lampaiden salainen kerho

Tuttipullot ovat olleet ahkerassa käytössä. Pienokaiset nukkuivat suloisesti pahnoilla kanalassa ja toinen kukoista oli karannut häkistään vartioimaan lammasvauvojen pehmoisen tuoksuista unta. Nuorimmainen on niin ihmisen perään, että seuraa pihalla askel askeleelta ihan kannoilla ja kyhnyttää päätään säärtä vasten. Ja isompi on aituri jo heti ensi päivästään alkaen. Metrinen aita ylittyy tuossa tuoksinassa ja ihmettelevät suuret killisilmät tuijottavat suoraan silmiin.

Tässä itse aituri komeileekin. Vanhimmaiseni ehdotti että nimet voisivat olla file ja potka=) Mutta naisylivoima jyräsi ja Josefin ja Fanni voittivat.

Vaikka aika mehevän näköinen pylly keikkuukin ruohoa rouskuttaessa:

Ekologisille ruohonleikkureille on ihka oikeakin tilaus. Talon takana alkaa loputon viidakko mihin hukkuu lammas poikineen.

Viidakko koostuu pääasiassa koiranputkista, voikukista jalubiineista.

Ja rouskutettavaa piisaa vaikka isommalle laumalle.

Lampaat rouskuttelevat siirrettävässä häkissä syreenien, hernepensaiden ja koiranputkien katveessa.

Josefin ja Fanni

Tänään on pitänyt aamusta asti niin kiirettä, että kuvatkin olivat niin kovin surkeita. Aamusta aloitimme siirrettävän aitauksen rakennushankkeen. Nikkaroinnin lomassa nautittiin pannaria ja kahvia ja taas jatkettiin uurastus. Pienoinen ja sulokas siniharmaaksi maalattu aitaus sai asukkinsa iltapäivästä. Vauvat huusivat kuorossa minkä kurkuistaan ääntä saivat ja auton takakontti täyttyi verhoiluja myöten lämpimistä ruskeista läjistä - UGH. Että taasen pitikin roudata lanpaita henkilöauton takakontissa. Mutta kakkanhajuinen automatka palkittiin kotosalla, kun kilvan pienimmäistä juotettiin tuttipullolla ja juostiin suuremman perässä kuin jalopeurat konsanaan ja saatiin se viimetipalla kiinni naapurin tilusilta. Nyt pikkuiset mussukat ovat untenmailla autuaasti kanojen kanssa navetassa. Huomenissa koitamme ottaa parempia kuvia ja juottaa taasen lämmintä punaista maitoa tuttipullosta.

Pala taivasta ja pala mittatiedettä

Mittatieteen harjoittaminen on jatkunut pala palalta. Keskiakselin istutusalueet on kivetty ja poikkiakseli haravoitu valmiiksi huomista varten. Nyt kaksitoista kukka-aluetta odottaa ottajaansa. Ruukuissa odottelee kymmenet ja taas kymmenet pikkiriikkiset krassinalut, salkoruusut, taivaansiniset ritarinkannukset ja hajuherneet.

Kylvöksiä olisi aika tavalla vielä laitettavana. Keskiakselista tulee hitusen Monetin krassipuutarhan oloinen, hehkuvaa oranssia ripaus taivaansineä ja laventelin violettia. Olo tuntuu vähintäänkin onnelliselta jälleen kun saa upottaa kädet pehmeään multaan ja puuhastella puutarhan perustusten kanssa.

Siinä missä kiviä rahdataan toisaalla paikoilleen niin myös täällä on kaivuutyöt täydessä tohinassa. Kiviaita on näet ajan saatossa painunut, sortunut ja suuret puut ovat karisuttaneet oksia, lehtiä ja ties sun mitä aidanteen reunoille. Kesän aikana on tarkoitus kaivaa reunustat siisteiksi ja paikata pahimmat painanteet. Tässä hyvän yön musiikkia ja nyt höyhensaarille rakentelemaan muita juttuja=)

Ihmeellisiä pikku löytöjä ja aamuauringon sarastuksia

Aamuauringon säteet kutittelevat vihdoin sateen kostuttamaa potageria. Hennot porkkanarivistöt erottuvat juuri ja juuri olkisen mullan seasta. Tänään on potagerin päivä. 32 kukkareunuksen teko on jo saanut odottaa niin kauan, että tänään kivi poikineen liikkuu paikoilleen. Eilen mamman saattomatkan jälkeen rauhotuimme viileässä puutarhassa ja löysimme koulun alkuperäiskasvillisuutta. Hentoisen akilleijan, mikä siirretään muiden raivuutöiden tieltä potageriin. akilleijat kuuluvat ehdottomasti kasvillisuuden kuninkaaliisiin niin ylväitä niiden koko hento olemus on.

Syreenin terttujen viimeisetkin nuput ovat aukeamaisillaan

Puutarhan villit osiot rehottavat paksuna mättäänä etenevää pikkutalviota, glubiineja, villisuuruja, hernepensasta ja ties mitä. Alkuja täältä löytäisi vaikka hehtaarin kukkapenkkiin.

Illaksi järjestimme pikkiriikkiset raparperimarenkitorttu kutsut, joihin leivottiin myös omatekoisia hunajapatonkeja. Pöydässä tuoksui kesä. Syreenien tuoksu huumasi, kirpeä raparperipiiras sujahteli pala toisensa jälkeen pieniin ja vähän suurempiinkin herkkusuihin. Tänään on vuorossa loppujen raparperien pakastaminen talven varalle.

Alun perin raparperikutsut oli tarkoitus järjestää siistiytyneessä saunakamarissa, jonka porimatissa paloi valkea pitkin iltapäivää. Mutta pienoisten savuvaikeuksien jälkeen katku oli vähintäänkin tyrmäävä ja päätimme suosiolla siirtää kekkeröinnin tällä alueella kesähelteisiin. Vanha hevoskärryjen penkki nikkaroitiin saunan ovenedustalle hyllyksi, jossa on vanha tallilyhty sekä tämä kasvi.

Sauna on aika lailla jo kutsuvassa kunnossa. Pukuhuoneen ja taka-alalla häämöttävän koulun keittiön välisen pikkueteisen lattia on vielä maalaamatta toistamiseen sekä itse saunan lattia. Samoin lauteet ovat kunnostuslistan kärkipäässä.

Pikkupukku retkeilyt koulun vintillä tuottivat jälleen tulosta. Löysimme tälläisen vähintäänkin hurmaavan 10 kg:n vaa-an. Olen elämäni aikana nähnyt vähän tavallisen monta näitä vaakoja, mutten koskaan yhtä koristeellista. Vaaka saa luvan asustaa täällä saunan tuvassa tämän kesän ja sitten sille katsotaan jokin muu aitiopaikka.

Saunan tupa on ollut siis alkuperäinen kansakoulun keittiö vuodesta 1902 kun koulu rakennettiin. Sittemmin uusi koulun keittiö rakennettiin vuonna 1949 valmistuneen keltaisen ylätalon alakertaan. Meillä on siis koulun keittiöitä enemmän kuin tarpeeksi, voisimme pitää vaikka millaiset luusoppakekkerit. Täällä on melkoinen soppatykki ja kaapin ovessa alkuperäiset luukeiton ohjeet. Tykki pestiin ja puunattiin ja maalattiin rungostaan alumiinisilikonimaalilla mustaksi kuten vanhan kylläkin toistaiseksi toimimattoman puuhellan luukkukin.

Vuorostaan saunan raivauksessa vanhoista rukakomeroista löytyi Lutherin muotokuva. Tämä ajan, kosteuden ja säätilan vaihteluiden muokkaamaa kuva saa jäädä varjelemaan saunojia tänne saunantuvan puuhellan yläpuolelle. Mutta nyt auringonsäteet kutsuvat kohti potagerin ihmeitä ja koira lähtee aamu-ulkoilulle vanhimmaiseni kanssa läheiselle koskelle.

Neilikoiden sykkeessä

Kukonlaulun aikaan lähdin mukaan maanmittaukseen. Olihan maanmittaus joskus jopa haaveammattini - luoja paratkoon minkä pelastuksen maailma onkaan kokenut, kun narahdin kiinni kansantaloustieteistä pääsykokeissa. Parempi keskittyä neilikoiden haalimiseen ja suurpiirteisempiin askareisiin. Toki matkassa ollut vanhemmanpuoleinen nainen muisteli rajapyykkejä etsiskeltäessä lapsuuttaan koulun naapurissa, muisteli maidon jäähdytyspaikkoja ja hyppyrimäkiä. Voi kumpa saisinkin vielä tavata tuon naisen ja kuulla tarinoita koulun elämästä.

Iltapäivällä piipahdimme kaupungissa, mikä oikeastaan koituyi jälleen kohtaloksemme. Päätimme siis ettemme lähiaikoina lähde kaupunkiin kaupoille vaan pysyttelemme visusti omalla tuppukylällämme. Nimittäin välittömästi kun astuimme autosta ulos niin armas työkaverini ilmaantui paikalle ja nyt sitten meille on tulossa karitsoja maanantaina. Kanien ja kanojenkin ulkohäkki on rakentamatta ja me hurvittelemme hakemaan kahta karitsaa. No onhan niistä toki jo haaveiltu viime vuonnakin. No saammepahan ainakin ekologisen nurmikonleikkurin;)

Sitten saimme vihdoinkin puurrettua puuvajan nurkat siisteiksi ja istutettua narsissitupakat puuvajan reunustalle. Iltojen hämärtyessä niiden tuoksu on nimittäin aivan vastustamaton.

Ja saunan edusta koki saman siistiytymisen. Toki joutusimme kaupungista saapuessamme poikkeamaan puutarhalla löytämässä neilikoita, pelarkunioita, laventeleita, kosmoskukkia, kesäleimua, ja vaikka sun mitä herkkuja. Huomenna lähdemmekin sitten aamunkoitteessa jättämään hyvästit isoäidilleni, jonka luona muistan lapsuudessa ratsastaneeni emakolla, nähneeni kyitä valtavasti, tipahtaneeni talvipakkasella heikkoihin jäihin, saaneen ompelijalta kukkakesämekon ja ties mitä.

Lämmintä sadetta ja pienoista kuhinaa

Syreenien tuoksu huumaa ja miljoonat pienet timantit kimaltelevat sateen kastelemien kukkien terälehdillä. Ilma on hyytävän kylmä mutta sade sitävastoin on uskomattoman tervetullut.

Vanhuudesta puutuneet syreenit verhoavat talon itälaitaa ja muodostavat kujanteiden ylle violettina hohtavan katon. Syreenimajakin on muuten suunnitteilla.

Lapio on jäänyt työn touhun lomassa nojailemaan talon seinustalla olevaan kahviryhmään.

Ja sitten jälleen potagerin kimppuun. Keskusympyrän keskuskivetys on halkaisijaltaan reilu metrin ja ympyrän takana häämöttävä käytävä 5m. Käytävän kummallekin reunalle tulee kaksi kukka-aluetta siten, että varsinainen kävelykäytävä jää 1,4 m leveäksi.

Tämän aamuinen näkymä orastavasta potagerista.

Ja tässä pienoinen otos siitä miltä kukkapenkit tulevat näyttämään. Pohjakaavahan perustuu neliöihin ja ympyröihin sekä suorakaiteen muotoisiin istutusalueisiin koko keskiön laitamilla. Etualalla mansikkaa.

Salaatit ovat kohtapuoliin napostelukunnossa.

Sipulit rehevöivät
Ja herneenalutkin ovat melkoisesti varttuneet

Talonedustaa komistavat minipetuniat ja erinäiset heinät

Villiosasto puolestaan odottaa myrkytystä. Glubiinit ovat vallanneet lähes koko yläpihan. Kaikesta suloisuudesta huolimatta ne ovat ensimmäisenä hävityslistalla:

Tänään on jatkettu urakalla saunan kalusteiden kunnostusta ja keltaisessa pönttöuunissa on loimotellut hiljaksiin lämpöä hehkuva tuli.

Ranskalais italialaisvaikutteinen englantilainen puutarha on syntymäisillään

Siinä missä monet ovat jo ehtineet esitellä mitä hurmaavimpia puutarhakukoistuksen alkuja olen kärrännyt niska hikeä tippuen kiviä italialais rakskalaisvaikutteiseen englantilaisen puutarhan alkuuni. Samalla puutarhan salaisista sopukoista putkahtelee mitä ihmeellisempiä narsisseja, hillittömiä pikkutalviomättäitä, vuorenkilpeä aarikaupalla ja villiintynyttä vitikkoa vaikka muille jakaa. Nämä punakauluksiset narskut olivat melkoisen hurmaavia.

Keltaisia sikoita puikkii siellä täällä pitkin pihamaita epämääräisä mättäinä. Sisäpihan kunnostus on tyystiin vielä aloittamatta, mutta suuria suunnitelmia on jo olemassa. Etenkin kyyhkyshäkki olisi erityisen viehko.

Sadetta on odoteltu kuin kuuta nousemaan ja tänään vihdoin pitkällinen odotus palkittiin. Syksyllä istuttetut tulppaanit ovat yllättäneet toinen toisensa jälkeen ja epäilen vahvasti, että maan ph on jotenkin oudolla tolalla. Värisävyt ovat hailukampia kuin odotin, mutta oransseissa on sentään vääntöä=) Muutoinkin hevosenitseään pitäisi tilata kuormallinen rikastuttamaan muutoin multavaa maaperää.

Potagerin lukuisat kirsikka, päärynä ja omenapuut ovat kukkineet kilvan ja ehjkäpä pääsemme jo tänä vuonna herkuttelemaan oman puutarhan antimilla.

Porkkanaa, punajuurta ja retiisiä on viuhahdellut pehmeän maan syvyyksiin kymmeniä metrejä ja olemme sittenkin keskittymässä keittiöpuutarhan saloihin. Perin outoa niin kuin jo aikaisemminkin totesin. Ensikertaa jälkikasvut haaveilevat totaalisesta omavaraistaloudesta ja tunnustelen heikkoja signaaleja pikku aktivistien pääkopista. Meille on siis pesiytynyt luomuviljelyksen, kestävän kehityksen ja omavaraisuuden siemenet. Mihinköhän siis olemme matkalla. Ainakin 40 kg on sekä sipulan istukkaita että potun istukkaita kätketty lämpimän mullan suojiin. Kellarit odottavat kalkintaa ja ilmassa on selvästikin kasvun kohinaa.

Potager koostuu siis neljästä symmetrisestä neliöstä, jotka jakautuvat viiteen eri istutusalueeseen puolimetristen kivipolkujen rajaamina. Keskimmäisten neliöiden kulmissa kasvaa joko kukkakaalia tai palmukaalia, L-muotoisten istutusalueiden kulmissa on ruohosipulia, selleriä, lipstikkaa, basilikaa, minttua ja muita yrttejä.

Tässä vielä istuttamaton ruutu. Yhden ruudun mitat ovat 10m x 10m. Kunkin ruudun väliin jää 5m käytävä jota reunustaa kukkapenkit. Siis kukkapenkkejä tulee yhteensä 32 kpl.

Neljän ruudun ja keskuskäytävien väliin jää keskusympyrä. ympyrää reunustaa 16 ruusukaalia ja 40 jättisipulaa. keskelle on tuloillaan patsas tai jättiläismäinen kyyhkyshäkki. Että semmoisia puutarhapuuhia tälläsuunnalla.

Saunaa ollaan siinä sivussa kunnostettu. Ensimmäinen tavoite oli äitienpäiväsauna, seuraava kesäkuun aloitus ja nyt sitten kunnostustavoitetta on siirretty juhannukseen. Saunan tupa lähenee jo kuitenkin kohtuullista valmiustilaa. Tänään sain ommeltua Hornerin tuukin pöydälle ja valkoiseksi maalatut kalusteet olivat sen verran kuivat, että saimme ne paikoilleen. Huomenna ehkä sitten siemaillaan aamukahvit tuvassa suunnitellaan potagerin kukkaistutuksia.

Daa daa daa da da daa

Tänään imuri on surissut pitkin päivää, imenyt pölykoiruudet sänkyjen alta, käynyt taistoa ulkoeteisen hiakkaarmeijaa vastaan ja nuuhkuttanut sohvan syvyydet. Olemme tuulettaneet hyytävässä tuulessa sänkyvaatteet ja polttaneet pönttöuunien posket punaisiksi. Nyt sisällä tuoksuu suloisen puhtaalta ja keväiseltä. Kuusumun profeetta laulaa ... kaikki hyvin daa daa dsaa da da daa ja elämä hymyilee kuin eteisessä kukkivat amaryllikset.

Eilen oltiin pystyttämässä lavasteet Karjaalle ja nyt on ollut sitten aikaa puhallella saippuakuplia ja tarkastella maailmaa kuplan pinnan lävitse. Puutarhaan tekisi kovasti mieli, mutta meidät on saartanut jokin hyytävä viluilmasto - pahempaa suorastaan kuin talvella, joten ulos ei uskalla pistää nenäänsäkään.

Nuorimmainen on tehnyt pitkin päivää koekuvauksia, vedellyt maalarin teipillä seiniin kankaita ja pitänyt koiruutta mannekiininä. Hän on lavastanut ja etsinyt värejä. Oikeastaan saan olla alati ylpeä näistä kokeiluista ja tutkimusmatkoista. Kuinka aikuisetkin voisivat heittäytyä, etsiä, kokeilla ja tutkia. samalla hurahtaa ja nauttia elämän eriskummallisuudesta. Pitäisi uskaltaa leikkiä - alati leikkiä.

Siinä missä nuorimmaiseni kuvasi ja vanhimmaiseni soitti rumpuja ja vuoroon kitaraa niin hurahdin itsekin jälleen tarkastelemaan maailmaa linssien läpi.Ja löysin tälläisen kummallisen maatuskan samalla kun pohdin ikkunoiden pesua. Kaikessa skitsissään se näytti auringonvalossa varsin kiinnostavalta - mistäköhän moinen on meille rantautunut.

Ja siemenkätköksiä piti myllätä. Kylvökset ovat armotta myöhässä, mutta odotan ulkoilman hitusen lämpenevän ja teen kylvökset suorastaan ulos tänä keväänä. Olkoon sitten hitusen kaikki myöhässä, mutta suuressa salissa on esikasvatuksen kanssa ollut huomattavia vaikeuksia, vesivahingoista kuivumiseen, joten koetan ulkoilmaa.

Onkohan kipinä iskemässä=)

Pääsiäisloma on lipunut ohitse levollisena ja työn täyteisenä. Tutustuminen pihamaan kätkemiin sopukoihin ja salaisuuksiin on vihdoin alkanut. Pienoisen metsikön pinnanmuodot ovat alkaneet hahmottua risujenraivaus urakan jäljiltä. Metsikkö kätkee sisäänsä lukuisia kivipenkereitä, omituisen omenapuun ja kotitekoisen kaatopaikan tekeleen. Etupihan sammalmättäiden alta on paljastunut kiviä, kiviä ja jälleen kiviä. Toisen sisään käynnin lomassa maa on skillojen ja sinivuokkojen peitossa ja kaikkialla routa on sulannut, maa on pehmeää ja multaisaa. Tuoksuu kevät.

Koska tänä keväänä kaikki on vinksin vonksin niin amarylliksemme puhkesivat pääsiäiseksi kukkaan. Nyt nuokkuvia valkeapäitä on niin paljon, että jouduimme köyttämään mokomat vanhalla pitsinauhalla pöydän jalkaan.

Sinivuokkoja on kaikenlaisia - punaisia - karvaisia - vähän sinertävämpiä - nupuillaan olevia - isoja mättäitä - pieniä mättäitä - sinisiä. Niitä on ihan kaikkialla satoja ja taas satoja.

Nuppujen nuokuntaa keittiön oven nurkilla

Ja sitten aikaansaannoksiin. Oikeastaan jälleen on koittanut se aika kun vaan tapahtuu ilman sen suurempia suunnitelmia. Vähän itsekin yllätyin kun tuli yhtenä päivänä kaikettua híekkakäytävä keittiön piilo-ovelle, kottikärryiltyä varmaan viisikymmentä kuormaa kiviä ja rakennettua kivipengertä metritolkulla.

Puutarhakalusteetkin kiikutettiin jo ulkosalle. Talon pääsisäänkäynnin molemmin puolin on tulossa kivipenkereellä rajatut istutusalueet. Tällä suojaisemmalla puolella saavat majailla magnolia sekä keltasade.

Ja tänne toiselle puolelle pitänee vielä kehitellä jotain kutkuttavaa. Vanhoja ruskoliljoja on tarkoitus jakaa lähipäivinä ja ruusumantelit himottavat jälleen. Olemmehan nyt sentään I-vyöhykkeellä, puutarha on äärimmäisen suojaisa ja lämmin sekä maa-aines suorastaan mehukasta entiseen verrattuna.

Vielä maailma näyttää karulta, mutta multa tuoksuu jo kutsuvasti, linnut ovat tehneet pesiään talven aikana rakennettuihin pönttöihin ja savu tuoksuu päivällä poltetun nuotion uumenista.

Puuvajan liepeillä on myös haravoitu urakalla. Talven aikana tervatut ovet ovat hitusen haalistuneet ja sopivat jälleen vajan ilmeeseen paremmin kuin syksyllä.

Puppelipuut ovat varttuneet ja ovat nyt jo suurempia kuin tavalliset kanit. Kerrallaan masuihin voi upota kuusikin keitettyä suurta perunaa, salaatin tähteet, porkkanoiden kuoret, leivän kannikat ja ties mitkä. Enää en tiedä miten saisin kompostinkaan toimimaan kun kaikki maatuva tuntuu menevän näiden suursyömäreiden suihin.

Tässä tämän aamuinen lämpimien munien kätkö.

Munia siellä munia täällä ja hirveetä hyörinää

Kiitoksia mitä nöyrimmin rakkaat lukijat, että olette sinnikkäästi jaksaneet pysytellä kuulolla vaikka postaustahti on vähintäänkin vetelä. Syy moiseen vetelyyteenkin on olemassa ja lähempänä kuin arvaattekaan. Nimittäin olen ajautunut raportoimaan opetushallitukselle sekä yhteistyökumppaneillemme arjen ihmeellisyyksiä ja kuinkas muutoin kuin blogin välityksellä. Keikkailu on areena, jossa pusketaan unelmia ulos uunista ja viritetään ammattilaisten unelmat täyteen kukoistukseen. Olen siis unelmahauduttamossa, tuuppaamassa ensiaskeleita, rohkaisemassa siivilleen ja lentoon kohti oman elämän valloitusta. Kukapa muukaan niistä omista unelmista huolehtisi kuin me itse. Olemme siis Paljon vartioina ja oman elämämme huimapäisiä ritareita ja siihen ritariuuteen olen osaltani avistamassa oman elämänsä tutkimusmatkailijoita. Siinä sivussa ollaan nautittu lähes päivittäin nuorimmaiseni tutkimusmatkoista leipomusten ihmeelliseen maailmaan. Keittiö on kuin jauhoydinpommin jäljiltä, mutta suut napsaavat Luca Turillin kiihkon tahtiin. Illat kuluvat kuin siivillä pelaten vuoroin trivialia, maalaten, rakennellen kummallisia asetelmia, katsoen Reinikaisia ja ladaten akkuja aina seuraavan päivän koitokseen. Olen myös toiminut matkasaarnaajana, liehunut pitkin maakuntaa, väliin unelmasaarnaa on vedetty Lohjalla, Väliin Tampereella väliin Espoossa. Tai sitten on kierretty maatilamatkailutiloja urakalla muiden unelmahöperöiden kanssa, voimaannuttu ja taas jatkettu unelmataistoa arjen kiemuroissa. Olen siis aallonharjalla muutoksessa, omasta tahdostani ja siksi bloggaustahti on vaivalloisen vetelä. Nöyrimmät anteeksi pyynnöt siis=)

Aamulla kanojen hoitoreissulla ehdin sentään hitusen nauttimaan auringon hellimästä puutarhasta. Itse asiassa odotan maan sulamista ehkäpä kiivaammin kuin vuosiin. Tämä kevät antaa oikeastaan avaimet tulevan puutarhan muotoutumiseen ja salainen lupaus on jo selvästikin ilmassa.

Lähden aamulla kukonlaulun aikaan Jyväskylään, jälleen maatilamatkailutilalle. Olen pakannut turkistossut mukaan ja unelmapäiväkirjani odottaa jälleen järisyttäviä oivalluksia.

Oi pelakuu ja lumitähtöset valkeat

Taustalla soi Lou Reed Perfect Day, tunnelma on hitusen haikea ja väsähtänyt. Aurinko syleili lämpimästi katuja lähtiessäni keräämään työpäivän jälkeen rakkaimpiani kaupungin sopukoista kohti kotia. Enkä voinut vastustaa katujen varsilla, kukkakauppojen edustoilla olevia kevään ihmeitä vaan parkkeerasin auton lopulta viimeisen kukkakaupan edustalle ja.... Kurottauduin kaupan edustalla ruukuissa vienosti odottelevien tulppaaninalkujen yli ja silmiini osuivat hentoiset valkeat lumikellot ja olin jälleen täysin myyty. En voinut vastustaa kiusausta ja sisällä puodissa odotti juuri kukkaan puhjennut pikkuruinen enkelipelargonia. Kevät on saapunut, pyykit tuoksuvat puhtaalle ulkoilmalle, vesi tippuu ränneistä ja odotan ensimmäistä kevättä täällä koulun sydämessä.

En tohtinut laittaa lumikelloja vielä ulos vaan toin pienokaisen Saliin lepuuttelemaan terälehtiään auringonsäteiden hyväilyssä. Toisaaltaan vaikka kevät on ollut täynnä onnellisuutta, virtaa, uusia tuulia niin myös suurten muutosten aallonharjalla oleilu verottaa voimavaroja. Taistelutahto on ollut koetuksella kerran jos toistekkin, uskoa ja tahtoa on täytynyt olla ja on ollutkin. Töissä myllertää=) Tasapainoilu vie veronsa, sitten murtuu ja loukkaa vaikkei olisi tarkoituskaan, ei osaa tukea vaikka tietää, että on juuri sitä varten olemassa. Ja silloin ei auta kuin hetkeksi seisahtua - katsoa peiliin ja yrittää aloittaa alusta, kerätä voimia, pistää puita hellaan ja Lou Reed soimaan hiljaa taustalla.

Tarkastella mitä ympärillä on kaiken suloisen ja vähemmän suloisen kiireen keskellä tapahtunut. Etsiä niitä pieniä arjen ihmeitä. Pieniä hymyjä, pieniä hyviä sanoja, pieniä amarylliksen alkuja, jotka elävät ihan ikiomassa aikataulussa.

Olla onnellinen siitä, että kun ei ole itse saanut laitettua siemeniä maahan niin saa työpäivän jäleen puhelun, jossa pienoinen ääni kertoo innoissaan kuinka kotona odottaa niin suuri yllätys, etten osaa kuvitella. Totta tosiaan - kotosalla odotti kaurahiutaleista, vehnäjauhoista, kaakaojauheesta ja ties mistä tehty litteä ruskea pannukakku, mikä maistui tosiaan perin oudolta. Lisäksi tarkoin varjelemallani siemenkätköllä oli tapahtunut kummia. Jokainen pussi oli avattu, siemeniä tutkittu ja sekalaisia kokeilevia kylvöksiä oli tehty. Mitenköhän selviän tutkivien kylvösten kanssa - en siis voi tietää millainen yllätys minua todella odottaakaan. Juuri kun luulin laittavani hyvinkin säntillisen puutarhan niin sattuma astuu peliin ja yllättää. Eihän tästä voi olla kuin ihmeissään ja samalla onnellinen. Onhan minut sentään yllätetty.

Täälläkin on jotain mistä ei ole aavistustakaan ja laatikkoon on myös nikkaroitu kantokahvat.

Ja sitten on vielä niitä kylvämättömiäkin siemeniä, joihin pitänee tarttua tulevassa viikonvaihteessa.

Siemeniä, maalausta ja kevään odotusta

Kevät on lämmin ja olen päättänyt valaista puuhiamme. Siemenkätköt on kaivettu esiin, pussukoita käännetty, väännetty, laskettu siemeniä, tehty suunnitelmia ja siinä sivussa haaveiltu vähän hyötypuutarhastakin. Viikonvaihteen aikana saa ensikerran työntää kädet multapussin uumeniin, tuntea kostean ja viileän mullan karheus ja kevään kutkuttava odotus. Ensimmäisenä mullan syleilyyn sujahtavat ylivuotiset ritarinkannukset ja salkoruusut. Suuret ja pitkät kasvustot, jotka sitten jo toivon mukaan ensikesänä kukoistavat ja huojuvat lämpimässä kesätuulessa.

Jättiharrrastuksemme on poikinut muutakin kuin jättiläismäisiä villakoiria. Rakas pappamme oli hankkinut lasten kanssa pienoisia pupuja. Kauhuksemme Belgianjätit kasvavat kuitenkin kahden täyden kastelukannun kokoisiksi, vaativat kasvattajaltaan lihaskuntoa, jotta möhkäleet saaliikkeelle ja siinä sivussa ruokaa tuntuu söpöläisten pikkusuihin uppoavan melkoiset määrät.

Kanojen munantuotanto on yltänyt yli omien tarpeiden. 4 lämmintä munaa / päivä on tuotantovauhti ja mojovista munista ovat nauttineet niin työkaverit kuin naapuritkin. Kesäksi on vielä kaiken kukkuraksi haaveiltu lampaista. Saapi nähdä mihin tämän farmin kanssa oikein vielä joutuu.

Suurta luokkahuonetta on kunnostettu. RALlin jumalallinen värikartta on ollut kovassa käytössä ja pönttöuunipariskunta komeilee posket punaa hehkuen, seinien alapaneleita verhoaa ohut harmaa, koristelistassa on kultaa ja verhot ovat suunnitteilla. Ja tälläkertaa ihka omaa tuotantoa ja teetätystä tulostaen on luvassa. Vire on ollut koko alkuvuoden katossa ja touhua ja vääntöä on riittänyt moneen suuntaan. Kuukauden sisällä - toivon mukaan - katto on maalattu ja päästään kantamaan mööpeleitä paikoilleen.


Pönttöuunien välissä on juuri sopiva rako pyykkien kuivatukseen ja joka päivä voi laatia uuden entistä herkullisemman väripaletin.

Pinkkien uunien vastapainoksi on helmenharmaata, kultaa ja valkeaa. Maalia kuluu taas sutjakkaat määrät ja sivellin toimii melkoisen joutuisasti. Tunnelma on vähän kuin hartaustilassa, mutta kunhan verhot ja tekstiilit saapuu niin eiköhän tunnelma räväköidy entiseen malliin.

Saliin on tulossa vanhoja 50-60 lukulaisia mööpeleitä ja isohkoja vanhanajan kasveja.

Koska amarylliksemme sössiintyivät pahemman kerran joulun alla niin meillä on kohtapuoliin tuvassa neljän amarylliksen kukinnot. Ja on vähän niinkuin joulutunnelmaa jälleen.

Kaiken härdellin lomassa ollaan puuhailtu tulevaan saliin myös lampun mallikappale. Pleksistä ja valokalvosta tehty koevedos hehkuu melkoisesti lämmintä iltojen hämärtyessä.

Viimeiset kuumatleivät

Viimeiset mehukasta juustoa tirsuvat kuumatvoileivät ovat jo muutaman illan takaa. Joulunjälkeinen jokavuotinen pupunruokakuuri on alkanut. Eikä jenkkakahvojen kokoa yhtään pienennä tänään mitattu vyötärönympärykseni, joka ylittää naisille sallitun 80cm kriittisen rajan. UGH. Varmoja kevään merkkejä on ilmassa. Koulut ovat alkaneet ja nuorimmaiseni ilmoitti mahtipontisesti, että hän on muuten tilannut papan kanssa Rovaniemeltä tyttö ja poika kanin, jotka kasvavat 16 kiloisiksi. Siis tasan eivät kulje onnen lahjat paksuja kaniineja, jotka ovat kaiken kukkuraksi eri sukupuolta. Näen pikkuhiljaa tulevaisuuteni jättiläismäisen kanifarmin johtajattarena. Hih hih. Kanatkin ovat kasvaneet niin, että orret notkuu ja pulleahko masu peittää kanaparkojen jalat kokonaan näkyvistä. Kohta pitänee hankkia lava-auto, joota lemmikit saadaan pidettyä kylläisinä.

Kaappien kätkemät lasiastiat ovat pitkin pituuttaan keittiön pöydillä. Niiden läpi on mitä mainioin tiirailla kevään kirpsakkaa valoa ja tutkailla tunnelmia. Millaisia lasitunnelmia teidän kaapeista löytyneekään?

Elämän inhimillisyys

Vuosi on jälleen vaihtunut ja nuorimmaiseni kysyi aamulla miksi vuoden vaihtumista juhlitaan? Pohdin kysymystä hetken ja vastasin, että silloin vietetään maapallon synttäreitä. Meitä hiukan nauratti ja jatkoimme matkaa läheiselle koskelle. Jottei uusi vuosi alkaisi liika reippaasti ajoimme kolmen kilometrin matkan autolla, tunsimme ekologisen omantuntomme soimauksen sieluissaimme ja hyppäsimme kuitenkin kohtuupuoliin kepein askelin autosta koskelle johtavalle polulle. Muistan kuinka lapsena retkeilin samaisella koskella ja nyt olimme kolmestaan retkeilemässä, nuuhkimassa ilmaa ja kummastelemassa veden kohinaa.

Koska vuodenvaihteemme on ollut täynnä piniä luontoretkiä niin päädyimme vielä pienoiselle lähiseutujen tarkastelumatkalle. Kaislat olivat ihania keinuessaan sinertävän meren aalloilla.

Rantakaislikosta pilkotti punainen mökki ja kaislat näyttivät lähestulkoon oranssisilta rantaruovikossa.

Muumeilta oli vissiin jäänyt maja laiturin nokkaan ja mörkökin taitaa liikuksia jossakin lähistöllä koska pakkanen on kivunnut jo likimain -10C

Puhalsimme ilmapallon ja annoimme sen leijailla ulkoluodon sillalta kohti ulappaa.

Ja lopuksi ravitsimme makeannälkää pussillisella sirkusaakkosia.

Klapisavottaa ja uusia tuulia

Mitenkä vuosi voisikaan päättyä mukavammin kuin nuotiolla ja klapisavotan merkeissä. Tuskin oli kukko ehtinyt kiekua aamuherätykset kun jo olimme menossa puusavottaan entisille tilusille. Ilma oli mukavan rapsakka, tuuli hitusen ja nuotion savu pyöri hääriessämme ympärillämme. Makkara maistui paremmalle kuin muuloin ja kuuma kahvi lämmitti.

Tulppaanit ovat jo lakastuneet, mutta olen säästellyt niitä kuvauksia varten. Kynttilöitä on tullut polteltua entisiä vuosia ahkerammin ja aikaa on muutoinkin vietetty kuluneen vuoden aikana yhdessä, ihmetelty pieniä asioita ja nautittu elämästä.

Kynttilänjalka on vihdoin saapunut. Haaveilen suureen luokkahuoneeseen suuren suuresta pöydästä, minkä molemmissa päissä olisi nämä ihanuudet.

Me armottomat hätähousut olemme jo valaneet tinat. Nuorimmainen sai muumipeikon ja pohti tietääkö se sitä, että hän rupeaisi kirjoittamaan uutta kirjaa =)

Ja tähtisädetikkuja on polteltu ja raketit ammuttu.

Onnellista ja rohkeaa uutta vuotta Teille kaikille

Huomenta kevät

Meille on saapunut kuulakas kevätaurinko. Se kutittelee ikkunanpieliä, tanssii nurkissa roikkuvien hämähäkinseittien säkeillä ja valaisee pehmeydellään koko tienoon. Olimme aamulla ulkoiluttamassa Armasta ja samalla tutustustumassa jälleen tarkemmin kotikonnuihin. Koiruuden ulkoilutusreissun jäljiltä kameran linsit olivat huurussa ja eteinen verhoutui sumuhuntuun.

Osuuskaupasta löydetyt lyhtypidikkeet ovat saaneet seurakseen vanhat turkoosit puutarhalyhdyt. Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä pitäisi bongata näiden paikalle oikeat tallilyhdyt. Mutta näidenkin lyhtyjen valonkajo iltahämärissä on melkolailla suloinen.

Samalla kun kevätaurinko raottelee säteitään meille on tullut myös talvi. Maa ja puut ovat kuurassa ja nenänpäätä kipristää viiden asteen pakkanen. Puutarhakipinä piilee jo jossakin tuolla ja siementilauksia hmmm. mielessä

Aamulenkillä kipusimme läheiselle kalliolle tarkastelemaan uinuvaa kylää. Tuota kylätiepahaista pitkin on aikojen saatossa kulkenut jopa ruotsin kuningas kärryillään.

Naapurin pihassa oli vanha aikansa elänyt pyörä ja lyhty. Romuromantiikkaa parhaimmillaan. Taitaa olla joltakin tontulta jäänyt kun on tullut vipinää kinttuihin.

Tänään vietetään viidettä lökölökö päivää, lähdetään ajelulle ja käydään Lohjalla.

Puuhailua kansakoulun nurkissa ja vähän muuallakin

Joulu on jälleen kerran lipunut ohitse, ehkäpä arkisempana, rauhallisempana ja vakaampana kuin vuosiin. Pöntöissä on loimottanut tuli, turkistöppöset ovat lämmittäneet paljaita varpaita ja monopolikierrokset ovat viuhahtaneet ohitse toinen toisensa jälkeen. Eilen oltiin tapaninpäiväajelulla ja rantauduttiin Hangon hiekkarannoille keräämään syystyrskyjen rantaa ajeluttamia simpukoita. Ihania vaaleanpunaisia, ruskehtavia ja valkoisia kuoria oli vaikka kuinka paljon, tuuli oli kohtuullisen lämmin ja ilma muutoinkin perin leuto. Mietin montakohan metriä meren yläpuolella asummekaan, jos nuo peijoonin jäävuoret kuitenkin sulavat.

Aamiaiseksi on syöty hedelmäsalaattia, kotijuustoa ja joululimppua. Makea, siirappinen leipä on ehkäpä parasta mitä tiedän, niin ja kotijuusto sekä suolakurkut.

Kiillotimme huolella kaikki lasiaarteet jouluksi. Eihän sitä koskaan tiedä mitä kummajaisia joulunpyhinä kiertelee nurkissa nuuskimassa siivouksen tasokkuutta. Sitä paitsi lasipullojen kyljistä kimaltelee kynttilöiden valot kuin pienet timantit.

Nuorimmainen oli perin juurin kuumeinen joulunodottaja. Sinne tänne pitkin senkkien reunamustoja ilmestyi laulaahoilottavia enkeleitä, keltaisia joulun tähtiä, pieniä linnunpesiä munineen ja jouluhyörinä oli suorastaan vallannut pienen mielen.

Joulukuusikin haettiin yhdessä sateisesta metsästä. Korkeutta kuusella on komeat 3,5m ja saimme varustaa sen peräti kaksilla kyntteliköillä.

Hämäränhyssy on vallannut koko lähi tienoon. Koko kylä on kovin raukea, aivan kuin oltaisiin yhtä suuren suurta huopatossutehdasta. Mukavaa joulunjälkeistä aikaa. Uppoudun jälleen ubiikkiyhteiskunnan ja jokuveljen syövereihin.

Etsintäkuulutus

Mistäköhän löytäisin ghost kynttilänjalkoja. Tarvitsisin muutaman kappaleen ja Skannolla ainakin on myynnissä, mutta en millään ehtisi käpäisemään Hesassa. Verkko kauppa olisi jees, mutta ähhhh ja ugh kun ei löydä niin ei löydä. Avun tarpeessa siis =)

Kummallisia otuksia ja ihmeellistä valaistumista

Viikot ovat jälleen vierähtäneet. Taustalla T. Toiviainen & Treble hoilottaa kepeän iloisesti Anna edes kerran kysyä... Osaatko vastata tahdotko vastata. Tunnelma on rullaava ja jalka vippaa musiikin rytmiin tuolin alla. T. Toiviainen kuuluu ehdottomiin kestosuosikeihini, etenkin kun joka päivä sataa harmaata sadetta, joet tulvivat yli äyräiden ja pissapojan säiliö on jatkuvasti tyhjillään, kun roiskuvaa rapaa pitää alvariinsa pyyhkiä. Olemme tehneet jälleen ihmeellisiä löytöjä. Salon taidelainaamossa on ehkäpä tämän planeetan mielenkiintoisin joulupuoti. Ommeltua grafiikkaa Piia Lehden salaisten kansioiden kätköistä. Tietysti joulunodottajaislahjukseksi ihan itselle.

Olin tilannut kesäkuussa hetken mielijohteesta Kartellin valaisimen ja päässyt jo autuaasti unohtamaan koko tilaukseni. Viimeviikolla kuitenkin saapui yllättäen sähköpostia ja valaisin oli saapunut. Läpinäkyvä muovi on ehkäpä kiehtovin materiaali, eteerisin ja aistikkain mitä tiedän. Ja mitkä varjot, mikä valon hohde.

Samaan sarjaan on kattovalaisinkin. Meillä on vihdoinkin valoisaa. Muut kyläläiset ovat vaipuneet johonkin ihmeelliseen joulunodottajaisuneen, kun jokaisen siis joka ikisen talon ikkunassa siis kaikissa ikkunoissa on kaksi kynttilää. Perin outoa. Emme sittenkään taida olla sisäpiirissä.

Joulupuodissa oli myös suloisia siemenpusseja, joita ei tietystikkään pystytty vastustamaan.

Ja mikä parasta niin kummitytölle joululahja. Ryytyneiden ritarikunnan puolesta myönnetty Ensimmäisen luokan kärsivällisyysmitalli hopeisin haivenin. Ja keskellä tietysti Neuvostoliittolaispinssi.

Tuiskua ja pesäoleilua

Isossa valkeassa Taika-mukissa höyryää kuuma punainenglögi. Taustalla soi Paavoharjun Tyttö tanssii. Tuuli ja tuisku ovat rauhoittuneet ulkosalla ja lämpömittarin elohopea on kivunnut +23 asteeseen. Villasukat lämmittävät suloisesti varpaita ja koko talo uinuu pehmoisessa unessa. Joulukoristeita on salakavalasti hivuttautunut kaappien uumenista keittiön pöydälle ja tunnelma on jotensakin vähintäänkin odottava. Ehkäpä aikaisin tullut talvi hämää ja saa vaistot sekaisin tai sitten vaan elämän kiitoradan urakat ovat valmistuneet ja jääneet hetkellisesti hautuamaan ja odottamaan uutta pulpahtamistaan.

Aamulla kun olin ajatellut nukkua puoli kahdeksaan ja ottaa äkkilähdön töihin suoraan lämpimän sängyn uumenista, sainkin äkkiherätyksen sähkömiehen kolkutellessa raivokkaasti ovea jo seitsemältä. En edes tiennyt moisen tulosta. Mitenkä kaikki sähkömiehet osaavatkin olla niin samanlaisia. Varmaan siinä pitää olla jotain tekemistä geenien kanssa. Ugh arghhh. No sähkömiehen kiusana vinttiin johtavien rappujen ovessa roikkuu naisten ihanaiset pitsiset polvisukat, joita ei sitten mitenkään nuorimmaisen kanssa voitu vastustaa. Odd Mollyn liikkeessä Tammisaaressa on kaikkea aivan vastustamatonta, ihania rusetteja, pitsihässäköitä ja enemmän ja vähemmän sulokkaita vetimiä. Njamskis

Takka tuli loimutellut ahkeraan viime päivinä. Moni on kauhistellut sitä, että talomme lämpiää vain puilla, mutta lämmitysprosessissa piilee ihan oma juttunsa. Kun saavut kahdensadan ihmisen paljoudesta, kaupungin vilinästä, kiivaasta rytmistä ja tahdista keskelle hiljaisuutta ja ryhdyt lämmittämään kahdeksaa pönttöuunia, kantamaan puita, rypistämään luettua sanomalehtea virikkeeksi tuntuu kuin aika pysähtyisi. Lämmitysprosessi on eräänlainen hiljentymisrituaali. Rituaali, jossa tuntee olevansa osa talon historiaa, pitävänsä huolta kouluvanhuksesta ja samalla kuunnella tulen hiljaista huminaa. Jatkan glögin tissuttelua, kääriydyn lämpimien filttien onkaloon ja vaivun Paavoharjun unenomaiseen maahan. Hyvää yötä.

puuhellan lämpöä, yhdessäoloa ja elämisen autuutta

Sisäpihan puoleisia ikkunoita peittää hento kuura. Maiseman voi nähdä kuin uniharsoon verhoutuneena. Talvi on saapunut, lumi, viima ja pakkanen. Sisällä koulussa on kuitenkin lämmin, pönttöuunit loimottavat lämpöistä tulta ja niiden poskea vasten voi hetkellisesti painautua lämmittelemään. Olemme viettäneet niin kauan odotettua villasukkapäivää, jolloin voi olla aamusta iltaan yöpaitasillaan, tepsutella villasukissa ja käpertyä sohvan nurkkaan filttikasan uumeniin unelmoimaan, jutustelemaan elämän ihmeistä ja kuuntelemaan taivaallista musiikkia. Naapuri ajoi ikkunamme ohi upouudella John Deeringerillään ja tööttäsi kuuluvasti tervehtiäkseen meitä talon uumeniin kätkeytyneitä. Joskus tuntuu varsin kivalta kuulua sisäpiiriin.

Olemme varautuneet myrskyyn ja kynttilöitä on kaiveltu esiin ja myös nautittu lämpöisästä kynttilän valosta. Woodoo-designin kiiltomaalattu valkea kynttilänjalka on juuri omiaan meidän kaiken kirjavalle kynttiläarsenaalille.

Ylätalon vintiltä on haettu vanha keittäjän lamppu. Alkuviikosta sähkäri rantautuu jälleen maisemiin ja josko silloin olisi toivoa saada valoa myös minunkin makuukammariin. Toisaaltaan jatkojohdon varassa keikkuva vanha joulukynttelikkökin on melkoisen suloinen.

Nuorimmainen on tänään uhmannut kelejä ja tehnyt valokuvausrallin pitkin maita ja mantuja. Kuvat olivat äärimmäisen kokeilevia ja vaikuttavimmasta päästä oli tämä taivaskuvaus. Tuuli ulisee taukoamatta talon uumenissa, myrsky on rantautunut. Suuri hymy on säveltänyt koskettavia ja jälkiä jättäviä pianotapailuja ja väliin iltaisin kotimme ympäröi vangitseva ja samalla niin onnen täyteinen tunnelma - aivan kuin aika olisi juuri siinä käsinkosketeltavan lähellä ja ottaisi kerta toisensa jälkeen omakseen. Ihan kuin koulu avaisi salaisuuksiaan, pääsisi aikamatkailulle aina 1900-luvun alun tunnelmiin.

Tässä kuitenkin vähän uudempia tunnelmia

hämäränhyssyä ja suuria unelmia

Elämän kiitoradalla on jälleen ruuhkaa. Päivät lipuvat ohi ja saa pidellä rystyset valkeina kiinni suihkukoneen ohjaimista. Väliin sitä seisahtuu hetkeksi ja miettii on järkeä ja sitten taas unelmat, intohimot, vimma ja palo ottavat yliotteen. Olen saarnannut, saarnannut ja jälleen sarnannut, olen lietsonut ja herättänyt kiihkoa ympärilläni. Yht äkkiä elämä on kuljettanut keskelle suurten unelmien synnytyssalia, jossa tunteet käyvät kuumina ja elämä tuntuu käsinkosketeltavana. En ole juuri edes bloggaillut, koska elämä on ollut niin täyttä. Ei siis kiirettä vaan täyteläisyyttä. Niin miljoonia asioita, jotka tuntuvat niin kutkuttavilta, niin kiehtovilta ja koskettavilta. Silloin kun saa tehdä töitä unelmasynnyttämössä, ympärillä olevat silmät loistavat ja tunteiden vuoristoradalla tapahtuu kummia tuntuu kuin huolet haihtuisivat, iloinen laulu raikaisi ja sydän jamittaisi. Nuorimmaiseni elää niin kiivaasti piirtämisen kautta. Hän havainnoi, tutkii, pohtii ja ajattelee kynä kädessä ja tekee päivittäisiä tutkimusretkiä maailman eri ilmiöihin, tapahtumiin ja arkeen piirtäen. Intohimot ovat ihania. Eilen kun saavuin töistä kotiin hän tuli ylpeänä esittelemään kuinka hän oli passittanut papan istumaan sohvalle ja piirtänyt. Ihmeellistä mutta samalla niin järisyttävän kiinnostavaa.

Hornerin verhot on saatu ommeltua, mutta suuremmin en voi niitä esitellä kun olisin halunnut niistä timmit paneelit ja ompelijattarena toiminut äitini sisko oli ommellut verhot turhan leveiksi ja ne näyttävät aavistuksen tursakkeilta =). Pääasia kuitenkin, että verhot ovat pehmentämässä huushollin ilmettä ja jahka kevät koittaa niin ompelutan verhot uudelleen.

Nuorimmaisellani on hillitön joulukuume. Ulkoeteisen liitutaululla pidetään kirjaa siitä montako päivää on vielä jouluun ja joka päivä puhutaan siitä kuinka meille tulee kolmemetrinen joulukuusi. No joulukoristeetkin loppuvat heti kättelyksessä, joten lähdimme tänään Tammisaareen pikkiriikkiselle joulukierrokselle. Mukaan tarttui Pentikin joulupalleroita, hopeisia ja vähän vanhanajan tuntuisia.

Muutama joulutähti ja sydän

Ja sitten löysimme jumalallisen ikkiriikkisen namupuodin. Ihania piparminttuja, suklaita, käärepapereihin kätkettyjä unelmia ja ties mitä.

Unelmien ja piparminttujen makuista viikonvaihdetta teille armolliset lukijat. Toivon, että ehteisin piipahtamaan hitusen useammin, mutta olen jälleen suurten lavasteiden, punkin, näyttelyiden, 200hengen unelmien, jouluhössötyksen, johtajuuskirjallisuuden, iron maidenin elämänkerran, oman kirjaprokkiksen ja valaisinkokeilujen syövereissä ja elämä on niin kovin täyteläistä ja ihanaa.

Annoin tämän eräänä päivänä koulussa eräälle intohimoiselle 17 kesäselle lahjaksi jumalallisista piirroksista ja räjäytimme koko luokan tajunnan räyhyttämällä youtubea kajareista täysillä ja nauroimme hitusen ja jamitimme. Olen muuten itsekkin saanut tämän lahjaksi suurelta hymyltä ja nyt ojennan tämän jälleen eteenpäin - joulunodotusta ja vahdikkuutta - intohimoja ja rakkautta kehiin

Tuunhan mie =)

Arvatkaas kellä peruskomppi raikaa ja talo tytisee. Täällä on kiirekertoimet taas niin katossa, kun pitää ehtiä treenaamaan rumpuja, tehdä lavastuksia, kirjaa, järjestellä lehtipaljoutta, kääriä makoisia tortilloja ja hassutella. Meitä elämä vie jälleen huimaa kyytiä ja bloggaamaankaan ei ole ehtinyt. Nytkin on vartti aikaa - UGH

Vanhimmainen on Uinuvien kirjojen kaupungissa, peruskompin pyörteissä ja nuorimmainenkin on rumpujen kimpussa ja tietysti minäkin =)

Verhoja ei ole vieläkään ommeltu - koska minä en osaa käyttää laisinkaan ompelukonetta. Mutta sisustuslehtiä on hitusen ehditty kantaa paikoilleen. Varsinaisen nolo ja lyhyt postaus - mutta menossa mukana ollaan. Josko huomenna jälleen jättipostaus =)

Fairytale and perfect day

Hän oli väsynyt. Hän istahti. Minäkin istuuduin hänen viereensä. Ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän virkkoi taas:

- Tähdet ovat kauniita, koska siellä on kukka, jota ei näy…

Vastasin niimpä niin”, ja katselin sitten hiljaisuudessa kuun valaisemia hiekka-aavikoita.

- Erämaa on kaunis, hän lisäsi…

Ja se oli totta. Olen aina rakastanut aavikoita. Siellä voi istua hiekkaharjulle. Ei näy mitään. Ei kuulu mitään. Ja kuitenkin hiljaisuudessa säteilee jotain…

- Se, mikä tekee erämaan kauniiksi, pikku prinssi sanoi, on sinne jonnekin kätketty kaivo…

Hämmästyksekseni ymmärsin yhtäkkiä, mistä johtui hiekan salaperäinen säteily. Pienenä poikana olin asunut vanhassa talossa, josta taru kertoi, että sinne oli kätketty aarre. Tietenkään ei kukaan koskaan sitä löytänyt ja ehkäpä ei liioin hakenutkaan. Mutta se lumosi koko talon. Talon sydämeen oli haudattu salaisuus…

- Niin, sanoin pikku prinssille, olipa sitten kysymyksessä talo, tähdet tai erämaa, tärkein niiden kauneudessa on näkymätöntä

Kiitoksia MV ja iso halaus, sellainen suuren suuri halaus. Olen rakastanut Pikku Prinssiä aina niistä ajoista lähtien kun opin lukemaan. Siinä kirjassa asustaa elämää suurempia viisauksia - ajatuksia, joita meidän kaikkien tulisi aika-ajoin palauttaa mieliimme. MV kanssa olemme kulkeneet elämän teillä yhteistä taivalta kohtapuoliin kaksikymmentä vuotta. Voiko siis olla totta kaksikymmentä, ollaan valloitettu Lontoontorin aavetalo, taivallettu loputtomassa vesisateisessa Karkalin luonnonpuistossa, ihastuttu puutarhan ihmeisiin, käyty retkeilemässä Kuusiston linnan raunioilla vuosi toisensa jälkeen ja vietetty lukuisat yhteiset uudet vuodet paukutellen raketteja ja mussuttaen tortilloita. MV:n kanssa olen oppinut tarkastelemaan maailmaa kameranlinssien läpi.

Tänään oli jälleen kerran suuremmoinen päivä. Lähdimme jo aamuvarhain kohti sisustuskauppojen ihmemaata. Matka oli jo ensimetreistä alkaen täynnä intomieltä, kihelmöivää odotusta, pientä levottomuutta, naurua ja iloa. Nuorimmaiseni hersyvä nauru tarttui ja ilo silmissä tuikki kuin taivaan tähtöiset. Sisustusliikkeet lipuivat ohi toinen toisensa jälkeen. Suurimmat jäljet jätti kuitenkin Funktio ja Ingo Maurerin ihanaiset valaisimet. Maailman ihmeellisyydet voivat olla niin pienistä asioista kiinni kunhan ne oikein oivaltaa. Kuin lentoon pyrähtävä lintuparvi, arkiset muistilaput ja lelukrokotiilit vartioimassa suurta sydäntä. Meillä jokaisella saisi olla ne krokotiilit, sydämiä vartioivat pienet herttaiset kroksut, jotka saisivat hymyn nousemaan korviin heti aamusta, muistuttamassa siitä, että elämä ja onni on pienistä asioista kiinni, antamassa meille rohkeutta ja voimia uskoa itseemme.

Nuorimmaiseni on tiukka mimmi, jolla on mielipiteet kohdallaan, on usko, on ylpeys, on nöyryys, on hyväntahtoisuus, avuliaisuus ja suuri sydän. Mitä muuta oikeastaan voisikaan toivoa. Nuorimmaiseni rakastaa kaikkea naisellista hömppää ja yllytti minut hankkimaan meille aamupalapöytään suloiset keijukaismukit. Jos keijumukit saavat aamuisin hymyilemään ja aikuisena muistelemaan yhdessä jaettuja hetkiä, antavat voimia ja jos niistä aamu kahvi, tee, mehu tai maito maistuu astetta paremmalta, niin mikäpä siinä.

Päivä oli täynnä yhdessäoloa, naurua, ihmetystä ja pohdintoja. Lisäksi ajattelunpaljous kilvoitti näläntunteen yllättävän useaan otteeseen niin, että ystävämme ihmettelivät suorastaan solakkuuttamme. Muotoilun ihanuudet jäivät kauppojen hyllyjä koristamaan, mutta kutkuttavat muistot jäivät kilvoittamaan mieliämme. Kotimatkamme muistutti taasen jälleen kerran elämän äkkiarvaamattomuudesta. Kolaripaikkaa ohittaessamme mietimme yhdessä elämän tarkoitusta ja niitä tärkeitä asioita. Nuorimmaiseni sanoi ääni väristen auton takapenkiltä kiitos äiti tästä päivästä, kiitos äiti siitä, että meillä kaikilla oli kivaa, kiitos äiti siitä, että olet niin ihana - tykkään susta. Jatkoin hetken hiljaisuuden jälkeen - kiitos siitä että olet aina niin iloinen, kiitos siitä että olet oma tyttöni, kiitos siitä että taivaanisä on suonut minulle sellaisen aarteen kuin sinä ja veljesi. Olimme lopun matkaa hiljaa ja kotona halasimme pitkään.

Suuri hymy on ojentanut tämän minulle ja nyt ojennan sen lapsilleni
sekä takaisin sinulle Suuri hymy

Tässä vielä kaalikukkakimppua lähemmin

Ja mitkä on fiilikset?

Kiitokset oi ihmeelliset kanssamatkustajani, ilman Teitä elämä olisi monin verroin toisenlaista. Teiltä saa aina voimia palata uuudelleen ja uudelleen pohtimaan elämän pieniä ihmeitä. Ihmeitä on totisesti taasen tapahtunutkin. Ensinnäkin miksi olen ollut viikon lomailemassa täältä kirjoittamisen ihmeellisestä kammarista johtuu siitä, että nyt elämällä on imua. Imua niin, että tukkapöllyy ja jenkkakahvat hyllyy. Heittäkää kuulokkeet päähän, volymet kaakkoon ja hypätkää kyytiin. Meno on ollut siis tämänasteista. Ensinnäkin olen kuulunut niiden etuoikeutettujen kaartiin, jotka ovat saaneet käännyttää 1500 16-kesäistä villikkoa kulttuurinsaralle, uskomaan unelmiinsa ja heittäytymään. Jos edes yhden silmäkulmaan nousi hymy, pilke ja intohimo niin olen onnistunut työssäni. Ja ette arvaa mitkä adrenaliinit virtasivat, vimma, kiihko ja sydämenpalo kun tulevaisuus on siinä edessäsi, käsinkosketeltavan lähellä niin, että 1500 hengitystä voi tuntea melkein iholla ja se sisäinen virta voih kun se ei koskaan tukahtuisi. Sitten olen kantanut 1500 kiloa tiiliä ja ollut pari päivää muurarin oikeanakätenä, tiilten kantajana, kahvinkeittäjänä ja ollut niiin kovin innoissani ihmeellisestä keltaisesta pönttiksestä. Sitten olen viskonut yhdessä jälkikasvuni kanssa 10 mottia puita puuvajaan. Ja mikä parasta uskonut unelmiin ja heittäytynyt, sukeltanut, kroolannut ja ties mitä. Sillä nyt kirja on totta, silmät loistaa, into on piukassa - toooooooooooosi piukassa. Rahoituksia ei ole, eikä vielä tietoa mitä nyt oikein on tapahtumassa mutta usko on korkeammalla kuin koskaan. Ei muuta kuin ottakaapahan polkkis vielä toisenkin kerran niin pääsette vireeseen.

Rakas ystäväni tokaisisi tähän, että elähän höpäjä - sähän oot istunut ja höpöttänyt vuolaana virtana, muttet ooo kyllä tehnyt mitään. Mutta oon hengessä, tuulispään suitsissa ja se tuntuu joka solussa. Ja tietysti KIIIIIITOS kiitos ja voimahalaus kuuluu Iron Maiden rallille, jonka lopuksi melkein nukuin pystyyn, ihanille lapsilleni, joita olen muuten halannut kuluneen viikon aikana enemmän kuin koskaan ja tietysti suurelle hymylle =)

Ja miksiköhän kuvassa on ananas lasikuvuussa. Hmmmm. Johtuu lasikupuefektistä. Käsi ylös kuinka moni muu on elänyt elämäänsä lasikuvun sisällä? Kulunut vuosi on ollut niin ihmeellisen avartava, silmiä avaava, voimaannuttava ja järisyttävä. Olen nimittäin nostanut yltäni lasikuvun olen ollut vihdoinkin niin rohkea ja siitä saan kiittää lopun ikääni suurta hymyä ja itseäni. Lasikuvun alla elämä on näennäisesti Huom. näennäisesti turvallisempaa, ei tuulet tuiverra, ei tunteiden vuoristorata myllerrä, muttei elämäkään tunnu niin voimakkaalta. Nyt kun lasikupu on turvallisesti keittiön pöydällä ja sen sisään voi asetella milloin ananaksen milloin minkäkin ihmetyksen olo tuntuu paremmalta. Oikeastaan se on sitä mistä Pekka Himanenkin puhuu - uskallatko olla se ihminen joksi olet syntynyt. Olen päättänyt, että nyt itketään, nyt nauretaan, nyt halataan, jorataan kummallista polkkaa keittiössä öisin, kuunnellaan Iron Maidenia ja Rhapsodyä entistä kovempaa ja opetellaan uskomaan unelmiin isolla U:lla. Annetaan elämän kuljettaa meitä ja saada silmät tuikkimaan. Olen päättänyt, että elämä on tässä ja nyt ja huomisesta ei peijooni vie kukaan tiedä. Ja tässä lisää fiiliksiä

Olemme järisyttäneet menneellä viikolla myös kylän kukkakauppiasta oikein kunnolla. Ei mikään ihme, että työkaverini, joka asustelee samaisen tien varrella. sanoi eräänä päivänä kahvitauolla muutamalle muulle kollegalleni että on suorastaan katastroofi, että olemme muuttaneet kylälle=) No niin vanhimmaisellani oli syntymäpäivät ja halusimme nuorimmaisen kanssa yllättää hänet äijämäisellä kukkakimpulla (koska rummut ovat vielä muutaman päivän matkalla kohti kotikonnuja). Improvisoimme ja valitsimme vuorotellen mitä ihmeellisempiä kukkia ja lopuksi vielä pyysimme kaalinpään kimppuun. Myyjä taivasteli sen seitsämäntoista kertaa, että kyllä on ihmeellinen, oikein uniikki kimppu. Jälleen kerran meitä hymyilytti hieman ja iskimme silmää toisillemme nuorimmaiseni kanssa. Toki ihmeellisestä kaalinpää kimpusta ei tälläkertaa ole tuon kummoisempaa kuvaa. Olemme muuten saaneet keittiön astiakaapin lasitkin

Ja voi Hornereita. Olemme vihdoin saaneet tullattua kaikki ihanaiset kankaat ja jopa hetkellisesti harkinneet eteisen uudelleen maalausoperaatiota tällaisilla sävyillä. Mutta mene ja tiedä. Kevätaurinko näyttää sitten tien mitä värimaailmalle tapahtuu.

Ja tässä toinen kummastuksen aihe. Muurari sanoi vähintäänkin tunnin välein, että tämän väriä on sitten kovin ihmetelty ammattilaispiireissä ja vierellä isäni hoki, että kyllä tämän saa maalattua, kyllä tämän saa maalattua. Mutta kun ei maalata - piste ja iii päälle. Tämä on ihana, justiinsa niin meidän näköinen. Nyt uunia kuivatellaan kuukaudenpäivät ja sitten sen posket kuumottaa ja telkkua katsellessa voi nostaa villasukat pöntön kylkeä vasten ja lämmitellä varpaita.

Arvatkaas kenen silmät on kiilunut, kuola vuotanut ja polvet notkunut. Kaikki ihanaiset kankaat oli kääritty silkkipapereihin ja kankaat olivat toinen toistaan ihmeellisempiä ja kokkiessukin oli vallan hurmaava.

Huomenna lähdemme Helsingin sisustusliikkeitä vavisuttelemaan ja katsomaan mitä ihanuuksia maailma on pullollaan ja tietysti maalaisjunttien pitää päästä Raxiin mässäilemään aahhhh niin ihanilla pitsoilla, kanan koivilla ja njamskis njamskis törkyruuilla. Sannille erityisterkkuja en oo vielä ehtinyt lamppuja tilailemaan, mutta mielessä on ollut.