tiistai 26. elokuuta 2008

"Turha hullua on kieltää, kannustukseksi sen mieltää."

Jaahans jälleen se on alkanut=) Villinpihan Sanni yllyttää taas mukaan ties mihin. Liekö tämäkin turmioon vielä tiemme johtaa, mutta mitäs sillä on väliä. Kerran täällä vaan eletään niin eiköhän oteta riski ja kisaan mukaan, mutta ennen paljastuksia kuvia aamutuokiosta, postinhakumaisemista ja maisemista kiviaidan toiselta puolen. Portinpieleltämme aukeaa ehkä tämän maailmankaikkeuden yksi kauneimmista maisemista, lakeuksia, jokivartta ja vasta puituja viljapeltoja. Tässä syy miksi rakastan niin suunnattomasti maalaiselämää.

Ja kirkkaana hohtava uusi huomen

Tässä samainen portinpieli ilta kahdeksalta kun olemme trimmeröineet neljä tankillista ja 14m siimaa, hiki on virrannut ja ruovikko pöllynyt. Tässä on tulevan englantilaisen unelman perustukset.

Ja sitten trimmeröity talonreunus, rinne ja alla aukeneva pelto. Kaivinkone tulee lähiaikoina muotoilemaan rinnettä, kaivamaan jättimäiset kannot pois ja korkkaamaan puutarhanrakennus urakkamme.

Miten tyylikäs nainen kuvaa itsensä - hmm. voihan venyneet vessapaperit ja muut huussivekottimet, mutta näin kädet ylhäällä vyötärö näyttää kohtuullisen timmiltä. Pitänee siis kulkea aina kädet ylhäällä - vai

Tai koiraa taluttaessa naama voi venua yllättäviin mittoihin=)

No tässä sentään tukevasti pystyssä ja vasta haetut postit kourassa. Hmm. mahtaakohan joku tuntematon lukija tunnistaa - jos niin on niin on pakko ilmottautua

Ja vaatekaapin sisältöä - mustaa - mustaa ja mustaa - ainut väripilkahdus on sekalaisissa henkareissa.

Sanni myös oli bongannut elämää järisyttävimpiä leffoja. Sydämeni sykkii armotta Kaurismäen rosoisuudelle ja Matti Pellonpää - vo lalaa. Näitä siis koukutan ja armotta, nämä ovat jättäneet jälkiä ja näitä voi yhä uudelleen ja uudelleen katsahtaa.

No mikä on sitten tähtitaivaan kirkkain tähti, helmi, jonka verosta tuskin koskaan tulee olemaankaan. Tietysti Speden Noin 7 veljestä ja Maunu Munalukko, Danny hoilottamassa tienristeyksessä ja ahhh mikä sanoinkuvaamaton tunnelma. Tätä ei voi vastustaa. Edes kymmenes katselukerta ei jätä kylmäksi.

Ja Uuno, tuo jumalainen suomalaisen miesihanteen perikuva. Jos maailmankaikkeuden kaikista miehistä pitäisi valita yksi niin se olisi ihka oikea kartanonherra, toimitusjohtaja Uuno Turhapuro. Tässä siis elokuvasalkkuni salaista sisältöä, johon muuten lukeutuvat Hei me lennetään, Painajainen perheessä ja Mister Bean.

Mutta mikä olisikaan elokuva jonka seuraavaksi haluaisin nähdä? Mitä luultavammin in the mood for love

maanantai 25. elokuuta 2008

Mihin tiukan linjan kansakoulunjohtajatar on lätkässä

Tämä on se vuosi elämässäni kun olen lätkässä mustiin neuleisiin. Olen koko ikäni vihannut neuleita ja yht äkkiä olenkin hankkinut neljä mustaa neuletta. Tämän ihanuuden löysin tänään. Tai oikeastaan olen ihaillut tätä mustaa kaunosielua jo viikkojen ajan työmatkallani ja tänään rohkenin astua puotiin ja volalaa. Polvet notkahtivat, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Elämä on ihmeellistä. Olen aina ollut henkeen ja vereen tiukkojen uniformumaisen ryhdikkäiden, äärimmilleen pelkistettyjen ja tiukasti istuvien vaatteiden ystävä ja nyt salakavalasti vaatekaappiini on kertynyt neuleita. Mutta tiukkuus on pysynyt ja musta - ahhh niin suloinen musta. Taidankin ottaa joku päivä vaatekaapistani valokuvan niin näette mustaa, mustaa, mustaa ja vielä kerran mustaa. Olenkohan vähän tylsämielinen.

Sitten tietysti mekkoon kuului vyö

Kun työt ovat alkaneet niin pitää taas heittäytyä kaikkeen kiintoisaan. Taideteollisen korkeakoulun luonnoskirja on jumalallisen kutkuttavaa lueskeltavaa tai pikemminkin katseltavaa näin syysiltoina kun voi käpertyä villahuopien sisään pönttöuunin loimotellessa ihanaa lämpöä. Sanni ja muut ovatkin jo kyselleet, että lämpiääkö talomme vain puilla. Ja niinhän se tekee, sen verran pitää elämässä olla extreme henkeä ja ripaus hulluutta, että kokeillaan kuinka talvi sujuu pelkillä puilla lämmittäessä. Pitänee vissiin hankkia sormikkaat, jotta voi kohmeisenakin iltana blogata.

Tänään olen vihdoin virittäytynyt puutarhatunnelmiin. Portinpielessä meillä kasvaa agaave vanhassa vaaleansinisessä ruukussa ja nuorimmaiseni oli kerännyt pylvään päälle pihlajanmarjoja aamulla taksia odotellessaan. Aika hurmaavia vai mitä?

Ja sitten se tapahtui. Iski nurmikonajo ja puutarhavimma. Koska puutarhamme näyttää pikemminkin puupuistolta niin toistaiseksi ei voi muuta kuin ajella nurmea. Meillä on puistikkotie ja nurmea ajellessani päässä soi Pirkka-Pekka Peteliuksen Muistan sua Elaine.

Jos minne lie polkuni vie,
oli päivä tai synkkä yö,
niin muistan ain'
sinut armas Elaine.

Sä muistatko vielä puistikkotien,
missä kahden istuimme
silloin illoin ain',
oma armas Elaine.

Hehkuvan katsees loisteesta nauttia sain,
suudelmas kuuman tunnen mä viel' huulillain.

Jos minne lie, polkuni vie,
oli päivä tai synkkä yö,
niin muistan ain'

sinut armas Elaine.

Ja kaalejahan meillä toki on, mutta minkäs teet kun HK-sininen maistuu suussa paljon sulavammalta, sulokkaammalta ja ahh niin makunystyröitä hivelevältä. Siispä paras antaa kaalien olla silmänruokaa.

Ja tässä jälleen pienoinen katkelma kiviaitaamme. Tilusiammehan kiertää kulmakunnan pisin kiviaita. Ja tätä aitaa piisaa ainakin 100m ja se tekee sisääntulon hurmaavaksi. Tähän olen ajatellut laittaa suloisia salkoruusuja kasvamaan ja tästä tulee alkamaan englantilainen puutarhaunelma, jahka pääsen käsiksi multaan. Pelto on näet vuokrattu (aiemman omistajan toimesta) naapurille ja siinä loistaa kullankeltaisena vehnäpelto. Voi kumpa puimuri jo tulisi.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Sielutieteitä ja alistamista

Tänään olemme tehneet taas roppakaupalla löytöjä. Tai oikeastaan löysimme nämä jo jokunen kuukausi sitten, mutta hukkasimme ne samoin tein niin totaalisesti, että luulimme ikiajoiksi menettäneemme nämä. Kunnes tänä aamuna pahvilaatikko oli ilmestynyt vintille kuin tyhjästä. Hmm. perin salakähmäistä. Epäilen, että sielutieteillä ja vintillä viikaroivalla sielutieteiden kummituksella on osuutta asiaan.

Siis erinäinen läjä kirjoja ja vihkosia vuosilta 1908 - 1955

Soinisen kasvatusoppi on niin kiinnostava, että pitänee lueskella iltalukemisena. Olihan hän sentään henkeen ja vereen kansakouluihmisiä.

Ja tässä hitusen kasvatusopin saloja ja oikein alleviivattuna. Kansakoulussanne on ollut siis oikein kunnon meininki. Hitusen pelottaa tuo sielutieteiden kummitus, jos sen sydän sykkii näille opeille niin joudun pian itsekkin piinapenkkiin. Pitänee pysytellä siis oikealla ladulla vaikka mikä olisi.

Vintin tähänastisista aarteista ehkäpä hienoin on 2,5 metrinen vyöhykekartta vuodelta 1908.

Siinä on varsin kutkuttava kuvitus ja muutoinkin se vaan on niin kovin hieno

Pitänee joku ilta perehtyä tähänkin ihmeellisyyteen tarkemmin, jos vaikka vyöhykkeet palautuisivat mieleen vai pitävätköhän nämä enää edes paikkansa.

No flamingo lammikon rannalla on ainakin varsin komea

Sitten meillä on repaleinen alueen kartta. Veikkaisin tämän olleen jostain 40-50 luvulta. Kutkuttavaksi asian tekee se, että tästä voi opetella talojen nimet. Näin alkuperäismaalaisena kun tiedän, että maalla puhutaan paikan nimellä eikä suinkaan asukkien nimellä. Pääsemme siis sisäpiireihin.

Ja lisää löydöksiä. Täällä on pidetty mitä ilmeisemmin kerran jos toisenkin arpajaisia sun muita tapahtumia. Arpajaislippuja on nimittäin enemmän kuin laki sallii. Ja kansakoulun johtajattarella pitää olla tietysti kylän komein kaulin.

Myös nuottivihkoja ja ooppuksia on poikineen. Ei ihme, että naapurin mies tuli ehdottelemaan yhteislaulutilaisuutta. Silloin kyllä meinasi huumori loppua kesken ja hikikarpalot hirttää otsalautaan kun mies olikin täysin tosissaan ja kehuskeli polleana omia laulutaitojaan. Huh huh

Odotelemme juuri pönttöuuninlaittajaa katsomaan muureja sun muuta huomioitavaa ja hain puita vajasta, jotta huusholli pysyisi suloisen lämpimänä ja klapikasan uumenissa pilkoitti tälläinen vanhan kirstun kansi. Eli ei päivää ilman jotain löytöjä. Nyt kyllä on ruvennut olemaan semmoinen olo, että eletään niin muinaisuudessa että. Pitäisi saada ympärille vähän jotain revittelevää, muovia, terästä, lasia, uutta muotoilua ja sellaista 2000-lukulaisuutta.

lauantai 23. elokuuta 2008

Tulen loimotusta ja ihmeellisiä löytöjä

Bloggaukseen pitää näköjään opetella uudestaan. Monen kuukauden totaalinen konetauko, uurastus ja aarteiden etsintä koulun uumenista on johtanut lievään vieraantumiseen blogimaailmasta ja mikä pahinta puutarhattomuus - puutarhattomuus tekee sen, ettei ikään kuin yht äkkiä olekkaan mitä blogata, minkä ympärille kertomukset kerätä. No jokatapauksessa rippittäytymisen jälkeen koitan vihdoin ja viimein päästä alkuun. Olemme tehneet jälleen löytöjä. Vintiltä kaiken rojun seasta on ilmestynyt punainen arkku, mikä on päätynyt kenkäkaaoksen kätköpaikaksi eteiseemme.

Koska koulussa ollaan niin pitää olla myös kokoelma vanhoja päiväkirjoja. Tässä marraskuulta 1913 otos päivän tapahtumista.

Tänään lähdettiin kukonlaulun aikaan muksujen kanssa katsomaan keittiötämme, mikä valmistuu hitaasti, mutta varmasti tuttujen puuseppien nikkaroimana. Olemme siis edelleen ilman keittiötä. Tai siis onhan meillä keittiökaapistojen paikalla kolme jättimäistä pahvilaatikkoa, jotka toimivat kodin hermokeskuksena. Oikeastaan pikkuisen helpottaisi elämää jos olisi keittiössä jukseva vesi ja tiskiallas. No lähdimme siis katsomaan valmisteilla olevaa kyökkiä ja eksyimme Turkuun ihaniin Linnankadun sisustusmyymälöihin. Antaumuksella kiertelimme ne ja sieltä jatkoimme matkaa AboaVetukseen ja lopuksi vielä Laitilan limunaadille Westersin puutarhaan. Onhan kaikilla vimmattu puutarhaikävä ja silloin tällöin sielua pitää ravita Gunillan jumalaisella puutarhalla. Sieltä tarttui matkaamme vaikka sun mitä esim tämä ihku oliivisaippua.

Ulkoeteinen on viime viikkojen aikana saanut uuden maalipinnan ja avaimet ovat jälleen löytyneet. Nyt myös loput sisäovet ovat palanneet matkaltaan entistä ehompina ja vihdoin sisällä pysyy pönttöuunin lämpö. Ette arvaa miten ihanaa onkaan möllötellä lämpöisessä sisäilmassa pitkällisen kolean kosteuden jälkeen.

Eteistä on siis suorastaan tuunattu. Vanhoja naulakoita on kiikutettu vintiltä peittämään seinän pahimpia kohtia, liitutaulu on saanut uuden liitutaulumaalin ja toimii muistitaulunamme naulakon päällä. Myös vanhat limunaadi ja wishy pullot ovat löytäneet paikkansa valoisasta eteisestä.

Niin ja olemme myös löytäneet vanhan koulu lämpömittarin, jossa on muuten varsin kätevästi listattuna kiehumis ja sulamispisteitä sun muuta tarpeellista.

Sannin kanssa kerran tuumailtiin jotain koulujen hankintakeskuksesta. Lähes kaikissa kouluun liittyvissä löytöesineissä lukee Maalaiskuntien liitto Helsinki.

Aboa vetuksessa emme voineet vastustaa Joutomaan taidekopioita. Sorruimme neljään ihanuuteen. Kunkin takana lukee somasti - Mitä voi löytää joutomaalta? Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain käytettyä, jotain sinistä, ehkä aarteen? Reetta Isotupa-Siltasen teoksissa huokuu sellainen hyväntuulisuus, kepeys ja pilke silmäkulmassa.

Ja pinkkinä Joutomaan suloisuuksia. Westersssissä meillä sitten lopulta karkasi mopo käsistä. Jo vuosia olen kuolannut lasikuvun perään. Ja vihdoin meillä on oma lasikupu, jonka alle saadaan aarteita taimettumaan ja sitten maljan mallinen ruukku, odottamassa sitä, että mehitähtikokoelmamme pääsee asustamaan sen sulokkaaseen syleilyyn.

Ruukun reliefimäinen pinta oli suorastaan vastustamaton. Olemme vierailleet Westerssissä tälläkin viikolla jo kahdesti, koska puutarhakaipuu on valtaisa. Ja omaa ei olla sitten mitenkään ehditty rakentamaan ja onhan täällä satanutkin melkoisesti, mikä on osaltaan vetänyt sisätöihin. Ja oikeastaan on jotenkin sellainen olo, että keväällä avataan hanat puutarhan suhteen, annetaan mopon keulia urakalla ja raivataan pihaa uuteen uskoon.

Töihinkin piti ottaa tuliaisiksi tämmöinen postikortti.

Koska puutarhassamme ei totisesti ole mitään esiteltävää niin muutama ihku kuva Westersistä.

lauantai 9. elokuuta 2008

Kerro kerro kuvastin...

Miksi aina kannattaa herätä uuteen aamuun, mikä maailmasta tekee sulokkaan ja onnellisen? Kun pitkällisen työputken jälkeen on aivan hiiren hiljaista ja voit tarkastella kaikkea ympärilläsi olevaa pikkiriikkisen linssin läpi ja löytää vaikka sun mitä. Nuorimmaisen huoneessa on kissojen tarkoin vartioima peili, josta voi salaa vakoilla keittiön puuhia.

Vanhimmaisella on taas koulun vanhan asukin jäämistöön kuuluneet pitsiverhot tai tarkemmin ottaen yksi pitsiverho, jolla on kokoa huimat 250cm x 500cm. Verhon takaa voi lymyillä mitä pihalla tapahtuukaan.

Sitäpaitsi pitsissä on vanhojen linnojen henkäys, ripaus salaperäisyyttä ja taustalla voi kuulla The village of dwarves ja vaipua hurmokseen. Olemme edelleenkin puolen vuoden jälkeen armottomassa koukussa Rhapsodyyn ja tuo koukku ei varmaan koskaan lakkaa olemasta.

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista... Täällä on pihlajanmarjojen paratiisi. Oksastot notkuvat mitä ihanampien oranssina hehkuvien marjojen painosta. Voi miten sieluni lepääkään täällä.

Puutarhassa voi tehdä aamulöydöksiä. Keväällä hankitut enkelipelargoniat ovat puhjenneet uudelleen kukkaan.

Malvan terälehtien rakosista avautuu puutarhan vehreys. Siellä selvästikkin asustaa jokin salaisuus, mitä ötökkä tarkoin vartioi. Shhhhhhh......

Talon seinustalle on ilmaantunut syysleimuja. Olen aina inhonnut leimuja ehkäpä tämän planeetan kukkasista eniten, mutta tämä vaatimaton sulokkuus on hurmannut totaalisesti mieleni.

Sinisen ruukun uumenista kurottaa kohti valoa oranssina hehkuva lakka.

Amurinviini, minkä ehdin kaivaa vanhasta puutarhasta kiemurtelee pitkin hernepensasaidannetta.

Ja kaiken touhun ja tohinan keskellä meillä on myös ikioma kasvimaa. Kaaleja - ihania kaaleja, joista en edes tiedä mikä osa niistä kuuluu syödä. Mutta herkullisimpia nämä taitavat olla aamupalana linssin läpi tarkasteltuina.

Myös kurpitsat ovat löytäneet tiensä valkojuuren valloittamaan puutarhaan. Mikä onkaan parempaa ja terveellisempää ravintoa kuin tarkastella kurpitsan kukkien avautumista, sen terälehtien karvoitusta, värien loistoa.

Tai ötököitä, mitkä hakeutuvat herkkupatojen ääreen.

Onhan meille tulossa ihka oikea kurpitsakin.

Ja se se vasta kutkuttavalta näyttääkin keskellä heinikkoa.