sunnuntai 23. marraskuuta 2008

puuhellan lämpöä, yhdessäoloa ja elämisen autuutta

Sisäpihan puoleisia ikkunoita peittää hento kuura. Maiseman voi nähdä kuin uniharsoon verhoutuneena. Talvi on saapunut, lumi, viima ja pakkanen. Sisällä koulussa on kuitenkin lämmin, pönttöuunit loimottavat lämpöistä tulta ja niiden poskea vasten voi hetkellisesti painautua lämmittelemään. Olemme viettäneet niin kauan odotettua villasukkapäivää, jolloin voi olla aamusta iltaan yöpaitasillaan, tepsutella villasukissa ja käpertyä sohvan nurkkaan filttikasan uumeniin unelmoimaan, jutustelemaan elämän ihmeistä ja kuuntelemaan taivaallista musiikkia. Naapuri ajoi ikkunamme ohi upouudella John Deeringerillään ja tööttäsi kuuluvasti tervehtiäkseen meitä talon uumeniin kätkeytyneitä. Joskus tuntuu varsin kivalta kuulua sisäpiiriin.

Olemme varautuneet myrskyyn ja kynttilöitä on kaiveltu esiin ja myös nautittu lämpöisästä kynttilän valosta. Woodoo-designin kiiltomaalattu valkea kynttilänjalka on juuri omiaan meidän kaiken kirjavalle kynttiläarsenaalille.

Ylätalon vintiltä on haettu vanha keittäjän lamppu. Alkuviikosta sähkäri rantautuu jälleen maisemiin ja josko silloin olisi toivoa saada valoa myös minunkin makuukammariin. Toisaaltaan jatkojohdon varassa keikkuva vanha joulukynttelikkökin on melkoisen suloinen.

Nuorimmainen on tänään uhmannut kelejä ja tehnyt valokuvausrallin pitkin maita ja mantuja. Kuvat olivat äärimmäisen kokeilevia ja vaikuttavimmasta päästä oli tämä taivaskuvaus. Tuuli ulisee taukoamatta talon uumenissa, myrsky on rantautunut. Suuri hymy on säveltänyt koskettavia ja jälkiä jättäviä pianotapailuja ja väliin iltaisin kotimme ympäröi vangitseva ja samalla niin onnen täyteinen tunnelma - aivan kuin aika olisi juuri siinä käsinkosketeltavan lähellä ja ottaisi kerta toisensa jälkeen omakseen. Ihan kuin koulu avaisi salaisuuksiaan, pääsisi aikamatkailulle aina 1900-luvun alun tunnelmiin.

3 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Huuruiset ikkunat näyttävät kodikkailta.

Ikkunalaudan kynttilä ja erikoisesti kynttiläjalat ovat juuri sellaiset, joita laittaisin myös ikkunalleni.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Ihanaa! Minusta talvikin on ihanaa! Ja kevät ja kesä ja syksy... Minua kyllä kiukuttaa, jos ja kun lumi sulaa. On luvattu lämpöasteita ja vettä loppuviikkoon. Tämä kun on niin pesämäistä ja mukavaa, tämä oikea talvi. Ihailen kankaitasi ja värejäsi edelleen. Itse olen ikuisesti valkoisen ja harmaan vanki :)

Marja kirjoitti...

Tuo lamppu! Ihana, toivottavasti saat sen toimintaan!