maanantai 24. marraskuuta 2008

Tuiskua ja pesäoleilua

Isossa valkeassa Taika-mukissa höyryää kuuma punainenglögi. Taustalla soi Paavoharjun Tyttö tanssii. Tuuli ja tuisku ovat rauhoittuneet ulkosalla ja lämpömittarin elohopea on kivunnut +23 asteeseen. Villasukat lämmittävät suloisesti varpaita ja koko talo uinuu pehmoisessa unessa. Joulukoristeita on salakavalasti hivuttautunut kaappien uumenista keittiön pöydälle ja tunnelma on jotensakin vähintäänkin odottava. Ehkäpä aikaisin tullut talvi hämää ja saa vaistot sekaisin tai sitten vaan elämän kiitoradan urakat ovat valmistuneet ja jääneet hetkellisesti hautuamaan ja odottamaan uutta pulpahtamistaan.

Aamulla kun olin ajatellut nukkua puoli kahdeksaan ja ottaa äkkilähdön töihin suoraan lämpimän sängyn uumenista, sainkin äkkiherätyksen sähkömiehen kolkutellessa raivokkaasti ovea jo seitsemältä. En edes tiennyt moisen tulosta. Mitenkä kaikki sähkömiehet osaavatkin olla niin samanlaisia. Varmaan siinä pitää olla jotain tekemistä geenien kanssa. Ugh arghhh. No sähkömiehen kiusana vinttiin johtavien rappujen ovessa roikkuu naisten ihanaiset pitsiset polvisukat, joita ei sitten mitenkään nuorimmaisen kanssa voitu vastustaa. Odd Mollyn liikkeessä Tammisaaressa on kaikkea aivan vastustamatonta, ihania rusetteja, pitsihässäköitä ja enemmän ja vähemmän sulokkaita vetimiä. Njamskis

Takka tuli loimutellut ahkeraan viime päivinä. Moni on kauhistellut sitä, että talomme lämpiää vain puilla, mutta lämmitysprosessissa piilee ihan oma juttunsa. Kun saavut kahdensadan ihmisen paljoudesta, kaupungin vilinästä, kiivaasta rytmistä ja tahdista keskelle hiljaisuutta ja ryhdyt lämmittämään kahdeksaa pönttöuunia, kantamaan puita, rypistämään luettua sanomalehtea virikkeeksi tuntuu kuin aika pysähtyisi. Lämmitysprosessi on eräänlainen hiljentymisrituaali. Rituaali, jossa tuntee olevansa osa talon historiaa, pitävänsä huolta kouluvanhuksesta ja samalla kuunnella tulen hiljaista huminaa. Jatkan glögin tissuttelua, kääriydyn lämpimien filttien onkaloon ja vaivun Paavoharjun unenomaiseen maahan. Hyvää yötä.

6 kommenttia:

Sanna Tallgren kirjoitti...

Hyvää yötä! Minusta on niin mukava ajatus, että lumen keskellä on suuria, vanhoja, hirsiään paukuttelevia ja kattojaan humistelevia kansakouluja, joista joku pitää rakkaudella huolta. Joku tekee niihin pesiään, laittaa joulukoristeita ja hipsuttelee aamuyön hämärissä ulkona vanhan koiran kanssa. Lumeen tulee polkuja ja ikkunoiden kuuraan kukkia. Ei ole mitään ihananpaa paikkaa...Kauniita uniakin!

Kirsi kirjoitti...

Vanha kansakoulu minullakin haaveissa...

Kirsi

Junika kirjoitti...

Puulla lämmittäminen on ennenkaikkea ihan hemmetin terapeuttista. Ymmärrän täysin, mitä ajat takaa.

Se tuntuu niin järkevältä puuhalta. Siinä yhdistyy kaikki aistinautinnot, mutta myös ruumiillinen kokemus. Niin, ja aika pysähtyy, todellakin.

pioni kirjoitti...

Takkatulessa on kyllä aivan oma tunnelmansa. Vaikka meillä talo lämpiää pääosin sähköllä, silti takassa räiskyy tuli lähes joka ilta.

Rouva Nordman kirjoitti...

Ihanat sukat ja kirjoituksessa on kiva tunnelma.

Kyllä minuakin hirvittää, että talonne lämpiää vain puilla ja se johtuu vain siitä, että olen itsekin asunut sellaisessa talossa. Huh, että siinä on hommaa. Sinulla on hyvä asenne lämmitykseen!

Annika kirjoitti...

Kiva tunnelma blogissasi!
Ymmärrän hyvin lämmitysfilosofiasi. Meillä talo lämpiää kahdella pönttöuunilla ja muutamalla varapatterilla, mutta koetan olla ahkera lämmittelijä ja säästää sähköä ;)
Niin ja polttopuiden teko ja sisälle kantaminen ovat osa tätä filosofiaa...
Ihanat sukat!