Mihin tiukan linjan kansakoulunjohtajatar on lätkässä

Tämä on se vuosi elämässäni kun olen lätkässä mustiin neuleisiin. Olen koko ikäni vihannut neuleita ja yht äkkiä olenkin hankkinut neljä mustaa neuletta. Tämän ihanuuden löysin tänään. Tai oikeastaan olen ihaillut tätä mustaa kaunosielua jo viikkojen ajan työmatkallani ja tänään rohkenin astua puotiin ja volalaa. Polvet notkahtivat, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Elämä on ihmeellistä. Olen aina ollut henkeen ja vereen tiukkojen uniformumaisen ryhdikkäiden, äärimmilleen pelkistettyjen ja tiukasti istuvien vaatteiden ystävä ja nyt salakavalasti vaatekaappiini on kertynyt neuleita. Mutta tiukkuus on pysynyt ja musta - ahhh niin suloinen musta. Taidankin ottaa joku päivä vaatekaapistani valokuvan niin näette mustaa, mustaa, mustaa ja vielä kerran mustaa. Olenkohan vähän tylsämielinen.

Sitten tietysti mekkoon kuului vyö

Kun työt ovat alkaneet niin pitää taas heittäytyä kaikkeen kiintoisaan. Taideteollisen korkeakoulun luonnoskirja on jumalallisen kutkuttavaa lueskeltavaa tai pikemminkin katseltavaa näin syysiltoina kun voi käpertyä villahuopien sisään pönttöuunin loimotellessa ihanaa lämpöä. Sanni ja muut ovatkin jo kyselleet, että lämpiääkö talomme vain puilla. Ja niinhän se tekee, sen verran pitää elämässä olla extreme henkeä ja ripaus hulluutta, että kokeillaan kuinka talvi sujuu pelkillä puilla lämmittäessä. Pitänee vissiin hankkia sormikkaat, jotta voi kohmeisenakin iltana blogata.

Tänään olen vihdoin virittäytynyt puutarhatunnelmiin. Portinpielessä meillä kasvaa agaave vanhassa vaaleansinisessä ruukussa ja nuorimmaiseni oli kerännyt pylvään päälle pihlajanmarjoja aamulla taksia odotellessaan. Aika hurmaavia vai mitä?

Ja sitten se tapahtui. Iski nurmikonajo ja puutarhavimma. Koska puutarhamme näyttää pikemminkin puupuistolta niin toistaiseksi ei voi muuta kuin ajella nurmea. Meillä on puistikkotie ja nurmea ajellessani päässä soi Pirkka-Pekka Peteliuksen Muistan sua Elaine.

Jos minne lie polkuni vie,
oli päivä tai synkkä yö,
niin muistan ain'
sinut armas Elaine.

Sä muistatko vielä puistikkotien,
missä kahden istuimme
silloin illoin ain',
oma armas Elaine.

Hehkuvan katsees loisteesta nauttia sain,
suudelmas kuuman tunnen mä viel' huulillain.

Jos minne lie, polkuni vie,
oli päivä tai synkkä yö,
niin muistan ain'
sinut armas Elaine.

Ja kaalejahan meillä toki on, mutta minkäs teet kun HK-sininen maistuu suussa paljon sulavammalta, sulokkaammalta ja ahh niin makunystyröitä hivelevältä. Siispä paras antaa kaalien olla silmänruokaa.

Ja tässä jälleen pienoinen katkelma kiviaitaamme. Tilusiammehan kiertää kulmakunnan pisin kiviaita. Ja tätä aitaa piisaa ainakin 100m ja se tekee sisääntulon hurmaavaksi. Tähän olen ajatellut laittaa suloisia salkoruusuja kasvamaan ja tästä tulee alkamaan englantilainen puutarhaunelma, jahka pääsen käsiksi multaan. Pelto on näet vuokrattu (aiemman omistajan toimesta) naapurille ja siinä loistaa kullankeltaisena vehnäpelto. Voi kumpa puimuri jo tulisi.