keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Koulun johtajattaren kuulumisia=)

Ette ikinä arvaa mitä posti eilen olikaan tuonut=) Ihka oikean kirjeen ja huom! Koulun johtajatar =) Kirje sai hymyn kihoamaan korviin. Nii-in sitähän ollaan nyt oikeen johtajatar - hih - tämä pitää muistaa tiukoissa tilanteissa. Vähän niin kuin johtaja Uuno Turhapuro soittelee Härski Hartikaiselle kartanonsa länsisiivestä niin pitänee minunkin vissiin opetella johtajattaren tavoille ja muistuttaa lähipiiriäni uudesta tittelistäni. KIITOKSET SANNI ja HALI.

LUCA TURILLI

Tahti ja kiihko on huippulukemissa. Monen rekan, naurun ja epätoivon vaihdellessa työpaikkani on vahtanut osoitetta. Monta tuhatta neliötä tavaroita on kiikutettu paikasta toiseen, kunto on joutunut koetukselle. Voimia olisi, mutta kunto loppuu kesken. Saman aikaisesti tavaraa viedään uuteen kotiin. Viikonvaihteessa luututaan suuri luokkahuone ja muutamme ensiviikon alussa kouluumme. Kaikilla on sydämenpalo, kiihko ja kaipuu kouluumme ja tämän kodin hyvästit on jätetty aikoja sitten. Viikolla isot kuuset kaatuivat talon kupeesta. Pihakuusi oli kyllä kylän komein, mutta makoili siihen malliin talon katon kupeessa, että sai luvan kaatua.

Kaivo, mikä on muuten hieman heikossa hapessa on ollut kovassa käytössä. Kasteluvettä on on haettu kannu kaupalla mansikantaimille

Lampolaa on siivottu ja muitakin tilusia. Pihamaalla on kokonainen vaihtolava vanhoja maalitölkkejä. Päätä huimaten odottelen vaihtolavan tyhjennysmaksua. Olihan talon vanha asukki kerännyt satoja ja satoja maalitölkkejä talon, vajat ja pihamaan täys. Hänhän oli asustellut neljäkymmentä vuotta talossa ja oli ammatiltaan maalari. Hmmm.

Kattotiiliä on siisteissä riveissä lampolassa ja pääsen vihdoin miettimään uutta englantilaista puutarhaa. Wow

Talon vintiltä on löytynyt aarteita, vanhoja pahvitauluja, pariovia, poliisin hattu, kangaspuut ja kirjoja, lehtiä ja vaikka ties mitä. Jalluja ja Kallejakin on nyt oikein omasta takaa=) Hih hih

Vintillä on myös eränäisiä vanhoja lavuaareja, juottoaltaita ja ties sun mitä

Saunan eteinen on imuroitu ja raivattu. Tänä kesänä vielä tämäkin saa hiukkasen uutta maalia pintaansa ja tästä taitaa tullakin jonkin sortin lepoloora.

Tai työhuone. Täältä löytyy koulun vanha soppatykki ja puuhella sekä kirjalliset ohjeet mm. luukeiton tekemiseen kuudellekymmenelle hengelle.

Ja saunan eteinenkin raivattiin. Tänään tulee vihdoinkin nuohooja, maalari ja sähkömies katsomaan mitä on vielä tehtävissä. Putkimies tulee ensi perjantaina ja vipinää piisaa.

4 kommenttia:

Junika kirjoitti...

Teil on sitten tupareissa viimeistään tarjolla luusoppaa.... mahtavaa!

Kutkuttavia kuvasia...
mukavaa viikon jatkumoa!

Sanna Tallgren kirjoitti...

Aivan täydelliset puitteet! Ihan mihin vaan! Meiltä ei löytynyt noita opetustauluja yhtään, alan opetusjulkaisuista puhumattakaan:)

Talossamme on ollut koulun lopettamisen jälkeen kymmeniä vuokralaisia, joten kaikki on hävinnyt. Liitutaulua on metritolkulla. Ja niin kuin tiedät kattotiiliä myös.

Minä käytän ajoittain itsestäni titteliä "koulutouhunjohtaja", eikös koulutoimen johtaja ole aikas iso herra kunnassa sekin.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Huomasin neidonhiuspuun puolelta, että koulusi kattolamppu (eteisessä?) on täysin samaa designia kun minun salissani roikkuvat. Heh! Onkohan ne hankittu samalta koulujen päähankkimolta joskus:)))

pioni kirjoitti...

Uusi kotinne on kyllä melkoinen aarreaitta:)