Hengenpaloa ja aikakonematkailua

Mieletöntä miten musiikki toimii siltana eri tapahtumien, muistojen ja aikojen välillä. Se miten voit tuntea kosketuksen ihollasi, tuulenvireen kasvoillasi, naurun sisälläsi, yhdessä jaetun hetken, intohimon, silmien loisteen aivan kaiken uudelleen ja uudelleen. Tunne on niin kokonaisvaltainen ja vangitseva saa kyyneleet vuotamaan, rytmin tarttumaan joka soluun ja yht äkkiä olet yhtä tuon jumalallisen musiikin kanssa. Se miten musiikki yhdistää kansoja, taisteluita ja toimii niin yhdistävänä tekijänä.

Villinpihan Sannin kanssa olemme selailleet musiikkisalkkumme salaisia sisältöjä ja yhtäläisyys on ollut niin ilmeinen, että tämän pitää suorastaan olla jokin merkki. Ehkäpä merkki minussa, merkki Villinpihan Sannissa se, että tietää kuuluvansa samaan heimoon=) Veressäni vertaa venäläisen kansanmusiikin melankolia ja mahtipontisuus, rhapsodyn taisteluhenki, ranskalainen hienostuneisuus ja suomalainen huumori, rentous ja letkeys.

Töissä olemme ruvenneet teettämään henkisen elämän kaatopaikkaa uusilla opintiellä taivaltavilla. Omien kokemusten, oman minän rakentaminen, kokemusten jakaminen ja ylöskirjaaminen on saanut yllättävän suosion. Ihmisillä on vaan suunnaton tarve löytää uudelleen itsensä, löytää, jotta pystyisi uudelleen rakastumaan ja nousemaan siivilleen. Viikolla luin Gloria lehteä ja pääkirjoituksessa komeili kysymys Uskallatko olla se henkilö, joksi olet syntynyt? Siinäpä meillä pähkinä taasen putavaksi

Makuuhuoneeni on pikkuhiljaa valmistumassa. Verhokangas on niin jumalallinen ja värit suorastaan ottavat suureen syleilyynsä. Seinien kanssa olen tänään pähkäillyt, vetänyt väliin valkeaa maalia niin, että tutisee ja sitten taas empinyt. Rakastan niin noita vanhoja sadeveden runtelemia ruusutapetteja. Jos sittenkin jätän epäröintini näkyviin ja annan seinän olla osittain maalattu ja osittain vanhojen tapettien ottaa ansaittu ylväys. Olisin rohkea enkä edes yrittäisi saada tätä kammaria timmiin kuntoon vaan ikään kuin lehdeksi elämänpäiväkirjasta, salaisten unien kammariksi, jossa rosoisuus saisi kohdata jumalallisen väriloiston.

Viime päivinä moni on kuvaillut kirjapinoja. Meillä niitä on joka ikisessä nurkkauksessa, lattioilla sortuilevissa sekamelskoissa, makuuhuoneen sängyn vierellä, tiskipöydällä, eteisen naulakoiden päällä ja suuren suuressa sekamelska salissa kaiken muuttoromppeen seassa. Tässä otos keittiön tiskipöydän reunalta on goelhoa, Walter Moersin jumalallista fantasiaa, kuolettavan puuduttava mutta jumalalliset kannet omaava riivaus, Esa Saarisen ja Kirsti Longan Muodonmuutos - jälleen kerran ihmeellisen vangitseva kirjanen, mikä pitää sisällään kuin otteita raamatusta, kirja pitää sisällään 341. avausta henkiseen kasvuun.

Otteessa 22. sanotaan
On harvinaista, että ihminen johtaa itseään määrätietoisesti, koska ihmiset mieluummin ajautuvat mukana kuin ajattelevat itse.

Läjä jatkuu pimeyden matkakertomuksilla, muutamilla taiteen teorioilla, yhdellä ylätalolta löytyneellä ruokakirjalla ja tietysti puutarhakirjoilla.

Remottireiska oli kyläilemässä ja asentamassa liesituuletinta, joka on nyt ehkäpä kylän vavahduttavin. Poistohormin putkisto ei tietystikkään sopinut paiokoilleen ja nyt seinää komistaa haitariputki. Hätä ei toki ole sen näköinen, roikkuuhan muksujen huoneiden pellien tilkkeenä keltainen vessapaperikin, jos oikein siristätte silmiänne niin voitte nähdä keltaisen kajon seinällä. Vauhdikasta ja virtaannuttavaa viikonvaidetta. Meillä rumpalinalun kiihko on sanoin kuvaamaton. Intohimo ja tahtotila on niin korkealla, että väliin lasken mielessäni että pitäisikö puuttua, mutta silloin kun sinusta tuntuu, että pitäisi puuttua johonkin niin älä puutu, mutta silloin kun et haluaisi puuttua on aika puuttua. Elämä on varsin yksinkertaista. UGH.

Ja ranskalaista lirutusta olkaa hyvä=)