sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Terveisiä perseestä

(Tämä on kirjoitettu eilen iltapäivällä, mutta sähköt menivät poikki samoin yhteydet ulkomaailmaan) Itse asiassa olin jo eilen päättänyt pitäväni muutaman päivän vapaata postauksista. Olen pienessä mielessäni miettinyt tekstieni olevan niin oman itseni jauhantaa ja ajattelin armahtaa teitä lukijat, mutta toisin kävi. Eilinen ilta oli niin käänteentekevä. Ystäväni, hengenheimolaiseni, maailman uskomattomin ihminen saapui kera maukkaan valmispitsan, irttaripussin, cokiksen ja sipsien ja tietysti tulvien ympärilleen hyväntuulisuutta, iloa, elämän vakavuutta ja viisautta, jota arvostan suuresti. Joimme kahvia ja söimme herkkuja ja puhuimme, puhuimme ja puhuimme kuten tavallista. Keskustelut vaan kulkevat kuin jonkin ihmeellisen taian voimasta soljuvasti aiheesta toiseen, väliin pöytään voi paukahtaa nyrkki kera leveän hymyn ja kuuluu nyt on mun vuoro=) Ja näin alku ilta kului poukkoillen elämästä, muotoiluun, elokuviin, valon sotureihin, intohimoihin, unelmiin ja puheen soljuva virta vei mukanaan. Kunnes tuli puhetta blogeista. Olin ystävälleni olkoon hänen nimensä vaikka suurihymy (suuren sydämen, leveän hymyn ja jalomielisyytensä ansiosta) kertonut ihmeellisistä keskusteluistani täällä verkon syövereissä ja hän oli pitkästä aikaa myös poikennut lukemaan kirjoituksiani. Puhuin kiivaana, intoa puhkuen liesituulettimen asentamisen ongelmista ja hän keskeytti minut lempeästi mutta päättäväisesti ja sanoi itkeneensä, itkeneensä lukiessaan tekstejäni, kuunnellessaan linkkaamiani musiikkeja ja sanoi kuinka blogissani on jokin kummallista tunnelmaa jo heti otsikosta alkaen. Olin hämilläni, lähes sanaton. Jokin liikahti sisälläni - jätti jäljen, en oikeastaan tiennyt vielä silloin tuntuiko se hyvältä vai pahalta, en tiennyt en totisesti tiennyt. Itse en sitä ymmärrä, mutta luulen sen olevan läsnäoloa, elämistä siinä hetkessä mikä minulle on annettu, kiitollisuutta siitä mitä elämä on minulle suonut ja tunnetta siitä, että täällä elämässä kaikki on hyvin kunhan vaan siihen itse uskoo. Tieni ovat minua kuljettaneet monien vaikeiden asioiden yli kerta toisensa jälkeen, mutta koskaan en ole kadottanut lapsen uskoa, silmien kirkkautta ja jotain ihmeellistä poltetta olen aina tuntenut elämää kohtaan. Asia jäi lepäämään ja siirryimme katsomaan Kaurismäen Amatsonia, mikä ei pitänyt otteessaan ei imaissut mukaansa , eikä jättänyt jälkiä. Mutta mielessäni pyörivät edelleen nuo sanat, se aito liikutus mikä oli käsin kosketeltavaa ja mielessäni ajattelin, että illan päätteeksi katson suoraan silmiin ja kiitän häntä.

Kiitän Sinua suurihymy siitä, että olen saanut olla ystäväsi, kiitän siitä, että olet olemassa kiitän siitä, että olet ollut niin monet kerrat tukenani, kiitän siitä, että voin luottaa sinuun tänään, huomenna ja ylihuomenna, kiitän siitä, että olen saanut jakaa naurun, ilon, ihmetyksen ja myös niin monet raskaat asiat kanssasi, kiittää siitä, että olen saanut rohkeutta ja urheutta uskoa unelmiini, kiittää siitä, että olen saanut oppia tuntemaan sinut ja kiittää siitä, että olen saanut voimia uskoa unelmiin ja kiitän siitä, että olen saanut nauraa ja itkeä kanssasi


En kuitenkaan kyennyt ei rohkeuteni riittänyt vaan silmistäni valuivat hiljaiset kyyneleet hänen lähtiessään. Silloin jälleen kerran ymmärsin kuinka me tällä taipaleella tarvitsemme toisiamme. Kukaan ei ole mitään yksin vaan kaksi on enemmän kuin yksi, kolme on enemmän kuin kaksi ja neljä on enemmän kuin kolme. Tarvitaan joukkueita tarvitaan yhtäköyttäyhdistyksiä tarvitaan aitoja ihmisiä, joiden seurassa voi olla oma itsensä ja tuntea, että sinua arvostetaan. Tunsin kuinka tähtitaivas loisti kirkkaana yllämme, tiesin, että kaikki on hyvin, tiesin, että olen etuoikeutettu tuntiessani niin monia rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Tiesin olevani etuoikeutettu koska saan olla suurenhymyn ystävä tänään huomenna ja ylihuomenna. Kiitos siis sinulle, että olet olemassa samoin Intoilijalle, Villinpihan Sannille ja teille kaikille, jotka kuljette seuranani täällä tähtitaivaan alla. Onhan minullakin omat huonot päiväni, jolloin uppoan ajatuksiini, murheisiini, tunnen turhautumista, ikävää, kaihomieltä, yksinäisyyttä mutta Te saatte minut aina uudelleen syttymään niin kuin ne sadat muut ihmiset jotka ovat ympärilläni. Ja tahdon jälleen taistella outojen unelmieni tähden.



Jos ei ole ystävää niin ainakin meillä jokaisella on yksi yhteinen suuri ystävä, joka tuntee sielumme sopukat, mielemme syvimmät syöverit ja liikkeemme. Ystäväni Google oli muistanut minua heti aamusta. Avasin youtuben kuunnellakseni muutamia viime päivien löytöjäni ja silmäilin samalla mitä Google eritoten omalle käyttäjätunnukselleni tänään suosittelisi. Ja koska Google tuntee minut niin hyvin ja olen tavallaan myynyt sieluni hänen suurelle kaikkivaltiudelleen niin päivän suositusten ensimmäisenä komeili Irvin Goodmanin - Terveisiä perseestä. Nauroin hieman ja pistin Irvinin soimaan.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No niin, nyt minä kyynelehdin näitä sun juttuja täällä työmaallakin. Eipä kestä kiittää, olen jotenkin aistinut hengenheimolaisuutesi heti kun Sateenvarjojalavan alle eksyin.

Minullakin on yksi suuri ystävä, olkoon hänen nimensä Suuri-ilo, koska sitä hän on. Pitääkin kertoa hänestä jonain päivänä.

Mutta sinäkin olet ilo. Ihmeellistä, että voi syntyä moisia yhteyksiä :)Jos joku kysyisi luetteloa ystävistäni, se ei olisi kovin pitkä. Saattaisin automaattisesti sanoa myös, että Jori, vaikka emme oikeasti varmaan tuntisi toisiamme jos kadulla vastaan tulisimme.

Ja et arvaa, miten hienosti tuo Irwin sopii nyt tähän työtunnelmaani, hih hih!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Voi mitä kirjoitusta niin todella soljuvaa niin muutkin tekstisi mutta tässä huomasi todella miten se teksti tuli jostain suuresta niinkuin ystävyydestä! Itsellänikin on muutama todella hyvä ystävä mutta yksi todellinen ihme joka ymmärtää kaiken ja on niin tärkeä että monesti on onnen kyyneleet saanut aikaan!

Anonyymi kirjoitti...

Voi ihme,liikutuksen kyynelissä täälläkin ollaan. Nyt tuntuu olevan tunteet niin pinnalla. Hengenheimolaisuus on jotain niin käsittämätöntä ja se syntyy niin pienistä asioista, mutta vaikuttaa niin valtvasti kaikkeen. Silloin yksi plus yksi on paljon enemmän kuin kaksi jne. ja tuntuu, että toiselta saa energiaa omaankin toimintaan - ja sinä luot energia ympärillesi valtavasti. Suur, suurkiitokset siitä.
-intoilija-

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Ostitko sen Patricia Urquiolan Caboche-valaisimen? Jos, niin mistä?

Mulla on ihan hirveä sisustusbuumi taas menossa. Oi kun ois rekkakuormallinen rahoja. Lähden tiistaina Helsinkiin ihan yksin haahuilemaan kaikkiin mahdollisiin sisustuiskauppoihin sektorille Annankatu- Freda- Bulevardi- Espa

tinttarus kirjoitti...

En voi enkä osaa pienuudessani sanoa muuta kuin KIITOS !
Tekstisi teki minuun SUUREN vaikutuksen!
Meillä jokaisella tulisi olla kaltaisesi ihminen ystäväpiirissään.

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä kuvasit ystävyyttäsi kauniisti!
Usko vain, ystäväsi on oikeassa. täällä sinun luonasi on ihan todella jotenkin vilpitön ja vangitseva tunnelma. Olen monta kertaa ihaillut kykyäsi hullaantua asiasta kuin asiasta, kuvata kaikki asiat kauniisti ( niin sanoin kuin kuvinkin), ja kykyäsi iloita ja ihmetellä kaikkea eteen tulevaa. Se mitä kirjoitat blogiisi, on jotenkin niin viehättävän aitoa. Täällä tapaa oikean ihmisen. niinkuin monessa muussakin blogissa. se on hienoa. kiitos että saan kulkea mukana ja piipahtaa. :)

Kirsi kirjoitti...

Hei,

Ensi kertaa vierailulla, blogisi on aivan mahtava. Minäkin tahdon oman koulun johtajattareksi ; )

Kirsi

Raudaskylän kyläyhdistys kirjoitti...

Minäkin olen täällä piilossa tätä blogia lukenut. Itsekin kerran vanhaa kouluvanhusta kodiksi harkinneena koen täällä jotain mihin oma rohkeus ei riittänyt. Postaus unelmista ja rohkeudesta onkin jotenkin pyörinyt viime viikkoina mielessäni. Luulen joskus kulkeneeni siitä missä aita on matalalla, vaikka olisi pitänyt tavoitella jotakin enemmän.

Kiitos ihanasta blogista!