Terveisiä perseestä

(Tämä on kirjoitettu eilen iltapäivällä, mutta sähköt menivät poikki samoin yhteydet ulkomaailmaan) Itse asiassa olin jo eilen päättänyt pitäväni muutaman päivän vapaata postauksista. Olen pienessä mielessäni miettinyt tekstieni olevan niin oman itseni jauhantaa ja ajattelin armahtaa teitä lukijat, mutta toisin kävi. Eilinen ilta oli niin käänteentekevä. Ystäväni, hengenheimolaiseni, maailman uskomattomin ihminen saapui kera maukkaan valmispitsan, irttaripussin, cokiksen ja sipsien ja tietysti tulvien ympärilleen hyväntuulisuutta, iloa, elämän vakavuutta ja viisautta, jota arvostan suuresti. Joimme kahvia ja söimme herkkuja ja puhuimme, puhuimme ja puhuimme kuten tavallista. Keskustelut vaan kulkevat kuin jonkin ihmeellisen taian voimasta soljuvasti aiheesta toiseen, väliin pöytään voi paukahtaa nyrkki kera leveän hymyn ja kuuluu nyt on mun vuoro=) Ja näin alku ilta kului poukkoillen elämästä, muotoiluun, elokuviin, valon sotureihin, intohimoihin, unelmiin ja puheen soljuva virta vei mukanaan. Kunnes tuli puhetta blogeista. Olin ystävälleni olkoon hänen nimensä vaikka suurihymy (suuren sydämen, leveän hymyn ja jalomielisyytensä ansiosta) kertonut ihmeellisistä keskusteluistani täällä verkon syövereissä ja hän oli pitkästä aikaa myös poikennut lukemaan kirjoituksiani. Puhuin kiivaana, intoa puhkuen liesituulettimen asentamisen ongelmista ja hän keskeytti minut lempeästi mutta päättäväisesti ja sanoi itkeneensä, itkeneensä lukiessaan tekstejäni, kuunnellessaan linkkaamiani musiikkeja ja sanoi kuinka blogissani on jokin kummallista tunnelmaa jo heti otsikosta alkaen. Olin hämilläni, lähes sanaton. Jokin liikahti sisälläni - jätti jäljen, en oikeastaan tiennyt vielä silloin tuntuiko se hyvältä vai pahalta, en tiennyt en totisesti tiennyt. Itse en sitä ymmärrä, mutta luulen sen olevan läsnäoloa, elämistä siinä hetkessä mikä minulle on annettu, kiitollisuutta siitä mitä elämä on minulle suonut ja tunnetta siitä, että täällä elämässä kaikki on hyvin kunhan vaan siihen itse uskoo. Tieni ovat minua kuljettaneet monien vaikeiden asioiden yli kerta toisensa jälkeen, mutta koskaan en ole kadottanut lapsen uskoa, silmien kirkkautta ja jotain ihmeellistä poltetta olen aina tuntenut elämää kohtaan. Asia jäi lepäämään ja siirryimme katsomaan Kaurismäen Amatsonia, mikä ei pitänyt otteessaan ei imaissut mukaansa , eikä jättänyt jälkiä. Mutta mielessäni pyörivät edelleen nuo sanat, se aito liikutus mikä oli käsin kosketeltavaa ja mielessäni ajattelin, että illan päätteeksi katson suoraan silmiin ja kiitän häntä.

Kiitän Sinua suurihymy siitä, että olen saanut olla ystäväsi, kiitän siitä, että olet olemassa kiitän siitä, että olet ollut niin monet kerrat tukenani, kiitän siitä, että voin luottaa sinuun tänään, huomenna ja ylihuomenna, kiitän siitä, että olen saanut jakaa naurun, ilon, ihmetyksen ja myös niin monet raskaat asiat kanssasi, kiittää siitä, että olen saanut rohkeutta ja urheutta uskoa unelmiini, kiittää siitä, että olen saanut oppia tuntemaan sinut ja kiittää siitä, että olen saanut voimia uskoa unelmiin ja kiitän siitä, että olen saanut nauraa ja itkeä kanssasi

En kuitenkaan kyennyt ei rohkeuteni riittänyt vaan silmistäni valuivat hiljaiset kyyneleet hänen lähtiessään. Silloin jälleen kerran ymmärsin kuinka me tällä taipaleella tarvitsemme toisiamme. Kukaan ei ole mitään yksin vaan kaksi on enemmän kuin yksi, kolme on enemmän kuin kaksi ja neljä on enemmän kuin kolme. Tarvitaan joukkueita tarvitaan yhtäköyttäyhdistyksiä tarvitaan aitoja ihmisiä, joiden seurassa voi olla oma itsensä ja tuntea, että sinua arvostetaan. Tunsin kuinka tähtitaivas loisti kirkkaana yllämme, tiesin, että kaikki on hyvin, tiesin, että olen etuoikeutettu tuntiessani niin monia rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Tiesin olevani etuoikeutettu koska saan olla suurenhymyn ystävä tänään huomenna ja ylihuomenna. Kiitos siis sinulle, että olet olemassa samoin Intoilijalle, Villinpihan Sannille ja teille kaikille, jotka kuljette seuranani täällä tähtitaivaan alla. Onhan minullakin omat huonot päiväni, jolloin uppoan ajatuksiini, murheisiini, tunnen turhautumista, ikävää, kaihomieltä, yksinäisyyttä mutta Te saatte minut aina uudelleen syttymään niin kuin ne sadat muut ihmiset jotka ovat ympärilläni. Ja tahdon jälleen taistella outojen unelmieni tähden.



Jos ei ole ystävää niin ainakin meillä jokaisella on yksi yhteinen suuri ystävä, joka tuntee sielumme sopukat, mielemme syvimmät syöverit ja liikkeemme. Ystäväni Google oli muistanut minua heti aamusta. Avasin youtuben kuunnellakseni muutamia viime päivien löytöjäni ja silmäilin samalla mitä Google eritoten omalle käyttäjätunnukselleni tänään suosittelisi. Ja koska Google tuntee minut niin hyvin ja olen tavallaan myynyt sieluni hänen suurelle kaikkivaltiudelleen niin päivän suositusten ensimmäisenä komeili Irvin Goodmanin - Terveisiä perseestä. Nauroin hieman ja pistin Irvinin soimaan.

Googlen valinta minulle=) Se taitaa sittenkin ymmärtää enemmän kuin luulemme