Munia siellä munia täällä ja hirveetä hyörinää

Kiitoksia mitä nöyrimmin rakkaat lukijat, että olette sinnikkäästi jaksaneet pysytellä kuulolla vaikka postaustahti on vähintäänkin vetelä. Syy moiseen vetelyyteenkin on olemassa ja lähempänä kuin arvaattekaan. Nimittäin olen ajautunut raportoimaan opetushallitukselle sekä yhteistyökumppaneillemme arjen ihmeellisyyksiä ja kuinkas muutoin kuin blogin välityksellä. Keikkailu on areena, jossa pusketaan unelmia ulos uunista ja viritetään ammattilaisten unelmat täyteen kukoistukseen. Olen siis unelmahauduttamossa, tuuppaamassa ensiaskeleita, rohkaisemassa siivilleen ja lentoon kohti oman elämän valloitusta. Kukapa muukaan niistä omista unelmista huolehtisi kuin me itse. Olemme siis Paljon vartioina ja oman elämämme huimapäisiä ritareita ja siihen ritariuuteen olen osaltani avistamassa oman elämänsä tutkimusmatkailijoita. Siinä sivussa ollaan nautittu lähes päivittäin nuorimmaiseni tutkimusmatkoista leipomusten ihmeelliseen maailmaan. Keittiö on kuin jauhoydinpommin jäljiltä, mutta suut napsaavat Luca Turillin kiihkon tahtiin. Illat kuluvat kuin siivillä pelaten vuoroin trivialia, maalaten, rakennellen kummallisia asetelmia, katsoen Reinikaisia ja ladaten akkuja aina seuraavan päivän koitokseen. Olen myös toiminut matkasaarnaajana, liehunut pitkin maakuntaa, väliin unelmasaarnaa on vedetty Lohjalla, Väliin Tampereella väliin Espoossa. Tai sitten on kierretty maatilamatkailutiloja urakalla muiden unelmahöperöiden kanssa, voimaannuttu ja taas jatkettu unelmataistoa arjen kiemuroissa. Olen siis aallonharjalla muutoksessa, omasta tahdostani ja siksi bloggaustahti on vaivalloisen vetelä. Nöyrimmät anteeksi pyynnöt siis=)

Aamulla kanojen hoitoreissulla ehdin sentään hitusen nauttimaan auringon hellimästä puutarhasta. Itse asiassa odotan maan sulamista ehkäpä kiivaammin kuin vuosiin. Tämä kevät antaa oikeastaan avaimet tulevan puutarhan muotoutumiseen ja salainen lupaus on jo selvästikin ilmassa.

Lähden aamulla kukonlaulun aikaan Jyväskylään, jälleen maatilamatkailutilalle. Olen pakannut turkistossut mukaan ja unelmapäiväkirjani odottaa jälleen järisyttäviä oivalluksia.

Oi pelakuu ja lumitähtöset valkeat

Taustalla soi Lou Reed Perfect Day, tunnelma on hitusen haikea ja väsähtänyt. Aurinko syleili lämpimästi katuja lähtiessäni keräämään työpäivän jälkeen rakkaimpiani kaupungin sopukoista kohti kotia. Enkä voinut vastustaa katujen varsilla, kukkakauppojen edustoilla olevia kevään ihmeitä vaan parkkeerasin auton lopulta viimeisen kukkakaupan edustalle ja.... Kurottauduin kaupan edustalla ruukuissa vienosti odottelevien tulppaaninalkujen yli ja silmiini osuivat hentoiset valkeat lumikellot ja olin jälleen täysin myyty. En voinut vastustaa kiusausta ja sisällä puodissa odotti juuri kukkaan puhjennut pikkuruinen enkelipelargonia. Kevät on saapunut, pyykit tuoksuvat puhtaalle ulkoilmalle, vesi tippuu ränneistä ja odotan ensimmäistä kevättä täällä koulun sydämessä.

En tohtinut laittaa lumikelloja vielä ulos vaan toin pienokaisen Saliin lepuuttelemaan terälehtiään auringonsäteiden hyväilyssä. Toisaaltaan vaikka kevät on ollut täynnä onnellisuutta, virtaa, uusia tuulia niin myös suurten muutosten aallonharjalla oleilu verottaa voimavaroja. Taistelutahto on ollut koetuksella kerran jos toistekkin, uskoa ja tahtoa on täytynyt olla ja on ollutkin. Töissä myllertää=) Tasapainoilu vie veronsa, sitten murtuu ja loukkaa vaikkei olisi tarkoituskaan, ei osaa tukea vaikka tietää, että on juuri sitä varten olemassa. Ja silloin ei auta kuin hetkeksi seisahtua - katsoa peiliin ja yrittää aloittaa alusta, kerätä voimia, pistää puita hellaan ja Lou Reed soimaan hiljaa taustalla.

Tarkastella mitä ympärillä on kaiken suloisen ja vähemmän suloisen kiireen keskellä tapahtunut. Etsiä niitä pieniä arjen ihmeitä. Pieniä hymyjä, pieniä hyviä sanoja, pieniä amarylliksen alkuja, jotka elävät ihan ikiomassa aikataulussa.

Olla onnellinen siitä, että kun ei ole itse saanut laitettua siemeniä maahan niin saa työpäivän jäleen puhelun, jossa pienoinen ääni kertoo innoissaan kuinka kotona odottaa niin suuri yllätys, etten osaa kuvitella. Totta tosiaan - kotosalla odotti kaurahiutaleista, vehnäjauhoista, kaakaojauheesta ja ties mistä tehty litteä ruskea pannukakku, mikä maistui tosiaan perin oudolta. Lisäksi tarkoin varjelemallani siemenkätköllä oli tapahtunut kummia. Jokainen pussi oli avattu, siemeniä tutkittu ja sekalaisia kokeilevia kylvöksiä oli tehty. Mitenköhän selviän tutkivien kylvösten kanssa - en siis voi tietää millainen yllätys minua todella odottaakaan. Juuri kun luulin laittavani hyvinkin säntillisen puutarhan niin sattuma astuu peliin ja yllättää. Eihän tästä voi olla kuin ihmeissään ja samalla onnellinen. Onhan minut sentään yllätetty.

Täälläkin on jotain mistä ei ole aavistustakaan ja laatikkoon on myös nikkaroitu kantokahvat.

Ja sitten on vielä niitä kylvämättömiäkin siemeniä, joihin pitänee tarttua tulevassa viikonvaihteessa.

Siemeniä, maalausta ja kevään odotusta

Kevät on lämmin ja olen päättänyt valaista puuhiamme. Siemenkätköt on kaivettu esiin, pussukoita käännetty, väännetty, laskettu siemeniä, tehty suunnitelmia ja siinä sivussa haaveiltu vähän hyötypuutarhastakin. Viikonvaihteen aikana saa ensikerran työntää kädet multapussin uumeniin, tuntea kostean ja viileän mullan karheus ja kevään kutkuttava odotus. Ensimmäisenä mullan syleilyyn sujahtavat ylivuotiset ritarinkannukset ja salkoruusut. Suuret ja pitkät kasvustot, jotka sitten jo toivon mukaan ensikesänä kukoistavat ja huojuvat lämpimässä kesätuulessa.

Jättiharrrastuksemme on poikinut muutakin kuin jättiläismäisiä villakoiria. Rakas pappamme oli hankkinut lasten kanssa pienoisia pupuja. Kauhuksemme Belgianjätit kasvavat kuitenkin kahden täyden kastelukannun kokoisiksi, vaativat kasvattajaltaan lihaskuntoa, jotta möhkäleet saaliikkeelle ja siinä sivussa ruokaa tuntuu söpöläisten pikkusuihin uppoavan melkoiset määrät.

Kanojen munantuotanto on yltänyt yli omien tarpeiden. 4 lämmintä munaa / päivä on tuotantovauhti ja mojovista munista ovat nauttineet niin työkaverit kuin naapuritkin. Kesäksi on vielä kaiken kukkuraksi haaveiltu lampaista. Saapi nähdä mihin tämän farmin kanssa oikein vielä joutuu.

Suurta luokkahuonetta on kunnostettu. RALlin jumalallinen värikartta on ollut kovassa käytössä ja pönttöuunipariskunta komeilee posket punaa hehkuen, seinien alapaneleita verhoaa ohut harmaa, koristelistassa on kultaa ja verhot ovat suunnitteilla. Ja tälläkertaa ihka omaa tuotantoa ja teetätystä tulostaen on luvassa. Vire on ollut koko alkuvuoden katossa ja touhua ja vääntöä on riittänyt moneen suuntaan. Kuukauden sisällä - toivon mukaan - katto on maalattu ja päästään kantamaan mööpeleitä paikoilleen.


Pönttöuunien välissä on juuri sopiva rako pyykkien kuivatukseen ja joka päivä voi laatia uuden entistä herkullisemman väripaletin.

Pinkkien uunien vastapainoksi on helmenharmaata, kultaa ja valkeaa. Maalia kuluu taas sutjakkaat määrät ja sivellin toimii melkoisen joutuisasti. Tunnelma on vähän kuin hartaustilassa, mutta kunhan verhot ja tekstiilit saapuu niin eiköhän tunnelma räväköidy entiseen malliin.

Saliin on tulossa vanhoja 50-60 lukulaisia mööpeleitä ja isohkoja vanhanajan kasveja.

Koska amarylliksemme sössiintyivät pahemman kerran joulun alla niin meillä on kohtapuoliin tuvassa neljän amarylliksen kukinnot. Ja on vähän niinkuin joulutunnelmaa jälleen.

Kaiken härdellin lomassa ollaan puuhailtu tulevaan saliin myös lampun mallikappale. Pleksistä ja valokalvosta tehty koevedos hehkuu melkoisesti lämmintä iltojen hämärtyessä.

Viimeiset kuumatleivät

Viimeiset mehukasta juustoa tirsuvat kuumatvoileivät ovat jo muutaman illan takaa. Joulunjälkeinen jokavuotinen pupunruokakuuri on alkanut. Eikä jenkkakahvojen kokoa yhtään pienennä tänään mitattu vyötärönympärykseni, joka ylittää naisille sallitun 80cm kriittisen rajan. UGH. Varmoja kevään merkkejä on ilmassa. Koulut ovat alkaneet ja nuorimmaiseni ilmoitti mahtipontisesti, että hän on muuten tilannut papan kanssa Rovaniemeltä tyttö ja poika kanin, jotka kasvavat 16 kiloisiksi. Siis tasan eivät kulje onnen lahjat paksuja kaniineja, jotka ovat kaiken kukkuraksi eri sukupuolta. Näen pikkuhiljaa tulevaisuuteni jättiläismäisen kanifarmin johtajattarena. Hih hih. Kanatkin ovat kasvaneet niin, että orret notkuu ja pulleahko masu peittää kanaparkojen jalat kokonaan näkyvistä. Kohta pitänee hankkia lava-auto, joota lemmikit saadaan pidettyä kylläisinä.

Kaappien kätkemät lasiastiat ovat pitkin pituuttaan keittiön pöydillä. Niiden läpi on mitä mainioin tiirailla kevään kirpsakkaa valoa ja tutkailla tunnelmia. Millaisia lasitunnelmia teidän kaapeista löytyneekään?

Elämän inhimillisyys

Vuosi on jälleen vaihtunut ja nuorimmaiseni kysyi aamulla miksi vuoden vaihtumista juhlitaan? Pohdin kysymystä hetken ja vastasin, että silloin vietetään maapallon synttäreitä. Meitä hiukan nauratti ja jatkoimme matkaa läheiselle koskelle. Jottei uusi vuosi alkaisi liika reippaasti ajoimme kolmen kilometrin matkan autolla, tunsimme ekologisen omantuntomme soimauksen sieluissaimme ja hyppäsimme kuitenkin kohtuupuoliin kepein askelin autosta koskelle johtavalle polulle. Muistan kuinka lapsena retkeilin samaisella koskella ja nyt olimme kolmestaan retkeilemässä, nuuhkimassa ilmaa ja kummastelemassa veden kohinaa.

Koska vuodenvaihteemme on ollut täynnä piniä luontoretkiä niin päädyimme vielä pienoiselle lähiseutujen tarkastelumatkalle. Kaislat olivat ihania keinuessaan sinertävän meren aalloilla.

Rantakaislikosta pilkotti punainen mökki ja kaislat näyttivät lähestulkoon oranssisilta rantaruovikossa.

Muumeilta oli vissiin jäänyt maja laiturin nokkaan ja mörkökin taitaa liikuksia jossakin lähistöllä koska pakkanen on kivunnut jo likimain -10C

Puhalsimme ilmapallon ja annoimme sen leijailla ulkoluodon sillalta kohti ulappaa.

Ja lopuksi ravitsimme makeannälkää pussillisella sirkusaakkosia.

Klapisavottaa ja uusia tuulia

Mitenkä vuosi voisikaan päättyä mukavammin kuin nuotiolla ja klapisavotan merkeissä. Tuskin oli kukko ehtinyt kiekua aamuherätykset kun jo olimme menossa puusavottaan entisille tilusille. Ilma oli mukavan rapsakka, tuuli hitusen ja nuotion savu pyöri hääriessämme ympärillämme. Makkara maistui paremmalle kuin muuloin ja kuuma kahvi lämmitti.

Tulppaanit ovat jo lakastuneet, mutta olen säästellyt niitä kuvauksia varten. Kynttilöitä on tullut polteltua entisiä vuosia ahkerammin ja aikaa on muutoinkin vietetty kuluneen vuoden aikana yhdessä, ihmetelty pieniä asioita ja nautittu elämästä.

Kynttilänjalka on vihdoin saapunut. Haaveilen suureen luokkahuoneeseen suuren suuresta pöydästä, minkä molemmissa päissä olisi nämä ihanuudet.

Me armottomat hätähousut olemme jo valaneet tinat. Nuorimmainen sai muumipeikon ja pohti tietääkö se sitä, että hän rupeaisi kirjoittamaan uutta kirjaa =)

Ja tähtisädetikkuja on polteltu ja raketit ammuttu.

Onnellista ja rohkeaa uutta vuotta Teille kaikille

Huomenta kevät

Meille on saapunut kuulakas kevätaurinko. Se kutittelee ikkunanpieliä, tanssii nurkissa roikkuvien hämähäkinseittien säkeillä ja valaisee pehmeydellään koko tienoon. Olimme aamulla ulkoiluttamassa Armasta ja samalla tutustustumassa jälleen tarkemmin kotikonnuihin. Koiruuden ulkoilutusreissun jäljiltä kameran linsit olivat huurussa ja eteinen verhoutui sumuhuntuun.

Osuuskaupasta löydetyt lyhtypidikkeet ovat saaneet seurakseen vanhat turkoosit puutarhalyhdyt. Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä pitäisi bongata näiden paikalle oikeat tallilyhdyt. Mutta näidenkin lyhtyjen valonkajo iltahämärissä on melkolailla suloinen.

Samalla kun kevätaurinko raottelee säteitään meille on tullut myös talvi. Maa ja puut ovat kuurassa ja nenänpäätä kipristää viiden asteen pakkanen. Puutarhakipinä piilee jo jossakin tuolla ja siementilauksia hmmm. mielessä

Aamulenkillä kipusimme läheiselle kalliolle tarkastelemaan uinuvaa kylää. Tuota kylätiepahaista pitkin on aikojen saatossa kulkenut jopa ruotsin kuningas kärryillään.

Naapurin pihassa oli vanha aikansa elänyt pyörä ja lyhty. Romuromantiikkaa parhaimmillaan. Taitaa olla joltakin tontulta jäänyt kun on tullut vipinää kinttuihin.

Tänään vietetään viidettä lökölökö päivää, lähdetään ajelulle ja käydään Lohjalla.

Puuhailua kansakoulun nurkissa ja vähän muuallakin

Joulu on jälleen kerran lipunut ohitse, ehkäpä arkisempana, rauhallisempana ja vakaampana kuin vuosiin. Pöntöissä on loimottanut tuli, turkistöppöset ovat lämmittäneet paljaita varpaita ja monopolikierrokset ovat viuhahtaneet ohitse toinen toisensa jälkeen. Eilen oltiin tapaninpäiväajelulla ja rantauduttiin Hangon hiekkarannoille keräämään syystyrskyjen rantaa ajeluttamia simpukoita. Ihania vaaleanpunaisia, ruskehtavia ja valkoisia kuoria oli vaikka kuinka paljon, tuuli oli kohtuullisen lämmin ja ilma muutoinkin perin leuto. Mietin montakohan metriä meren yläpuolella asummekaan, jos nuo peijoonin jäävuoret kuitenkin sulavat.

Aamiaiseksi on syöty hedelmäsalaattia, kotijuustoa ja joululimppua. Makea, siirappinen leipä on ehkäpä parasta mitä tiedän, niin ja kotijuusto sekä suolakurkut.

Kiillotimme huolella kaikki lasiaarteet jouluksi. Eihän sitä koskaan tiedä mitä kummajaisia joulunpyhinä kiertelee nurkissa nuuskimassa siivouksen tasokkuutta. Sitä paitsi lasipullojen kyljistä kimaltelee kynttilöiden valot kuin pienet timantit.

Nuorimmainen oli perin juurin kuumeinen joulunodottaja. Sinne tänne pitkin senkkien reunamustoja ilmestyi laulaahoilottavia enkeleitä, keltaisia joulun tähtiä, pieniä linnunpesiä munineen ja jouluhyörinä oli suorastaan vallannut pienen mielen.

Joulukuusikin haettiin yhdessä sateisesta metsästä. Korkeutta kuusella on komeat 3,5m ja saimme varustaa sen peräti kaksilla kyntteliköillä.

Hämäränhyssy on vallannut koko lähi tienoon. Koko kylä on kovin raukea, aivan kuin oltaisiin yhtä suuren suurta huopatossutehdasta. Mukavaa joulunjälkeistä aikaa. Uppoudun jälleen ubiikkiyhteiskunnan ja jokuveljen syövereihin.

Etsintäkuulutus

Mistäköhän löytäisin ghost kynttilänjalkoja. Tarvitsisin muutaman kappaleen ja Skannolla ainakin on myynnissä, mutta en millään ehtisi käpäisemään Hesassa. Verkko kauppa olisi jees, mutta ähhhh ja ugh kun ei löydä niin ei löydä. Avun tarpeessa siis =)

Kummallisia otuksia ja ihmeellistä valaistumista

Viikot ovat jälleen vierähtäneet. Taustalla T. Toiviainen & Treble hoilottaa kepeän iloisesti Anna edes kerran kysyä... Osaatko vastata tahdotko vastata. Tunnelma on rullaava ja jalka vippaa musiikin rytmiin tuolin alla. T. Toiviainen kuuluu ehdottomiin kestosuosikeihini, etenkin kun joka päivä sataa harmaata sadetta, joet tulvivat yli äyräiden ja pissapojan säiliö on jatkuvasti tyhjillään, kun roiskuvaa rapaa pitää alvariinsa pyyhkiä. Olemme tehneet jälleen ihmeellisiä löytöjä. Salon taidelainaamossa on ehkäpä tämän planeetan mielenkiintoisin joulupuoti. Ommeltua grafiikkaa Piia Lehden salaisten kansioiden kätköistä. Tietysti joulunodottajaislahjukseksi ihan itselle.

Olin tilannut kesäkuussa hetken mielijohteesta Kartellin valaisimen ja päässyt jo autuaasti unohtamaan koko tilaukseni. Viimeviikolla kuitenkin saapui yllättäen sähköpostia ja valaisin oli saapunut. Läpinäkyvä muovi on ehkäpä kiehtovin materiaali, eteerisin ja aistikkain mitä tiedän. Ja mitkä varjot, mikä valon hohde.

Samaan sarjaan on kattovalaisinkin. Meillä on vihdoinkin valoisaa. Muut kyläläiset ovat vaipuneet johonkin ihmeelliseen joulunodottajaisuneen, kun jokaisen siis joka ikisen talon ikkunassa siis kaikissa ikkunoissa on kaksi kynttilää. Perin outoa. Emme sittenkään taida olla sisäpiirissä.

Joulupuodissa oli myös suloisia siemenpusseja, joita ei tietystikkään pystytty vastustamaan.

Ja mikä parasta niin kummitytölle joululahja. Ryytyneiden ritarikunnan puolesta myönnetty Ensimmäisen luokan kärsivällisyysmitalli hopeisin haivenin. Ja keskellä tietysti Neuvostoliittolaispinssi.