Fiiliksiä ja hillittömiä suunnitelmia

Kiitokset muistojen jakamisesta. Yllätyin kovasti kun ajattelin laittaa edellisen postauksen vain itselleni muiston muistiinpanoksi ja sehän aktivoi monet muistelojen pariin. Virtaa on taas kuin pienessä kylässä. Jotenkin ehkäpä koulutuskin missä olen paraikaa mukana painottuu niin yhteisöllisiin juttuihin, ihtohimoihin, innostukseen ja sydämenpaloon - justiinsa sellaisiin omiin juttuihin ja hillittömään heittäytymiseen niin virta kiertää. Kotijoukot ovat myös ihan kiihkon vallassa puutarhan suhteen. Tässä vanhimmaiseni, joka on muuten yläasteikäinen kevyt suunnitelma. Häntä inspiroi rakenteet, kivetykset, patsaat ja leikatut pensaat. Joten näemme dessämme rakenneratkaisun kivireunuksineen ja käytävineen. Keskusympyrää koristaa pyöreä vesiaihe ja patsas ja kivetyksen muodostama rasti. Salmiakkikuvion muotoiset jutut (4kpl) ovat muotoon leikattuja pensaita, joista jokainen on rakkaan koiruutemme Armaksen muotoon leikatut, siten, että koirat katsovat keskiympyrää kohden. Tässäpä pienoista haastetta. Koko sakki taitaa olla suuruudenhulluja, höynähtänyttä ja yltiöpäisiä heittäytyjiä.

Nuorimmaiseni haaveilee sateenvarjojalavista, peikonpähkinöistä ja sameettisumakeista, suuren suuresta lintuhäkistä, köynnöskaarista ja syötävistä kasveista. Jotenkin se on ihmeellistä miten nuo puutarhaintoilut tarttuvat. Nuo jälkikasvuni ovat ihan alkumetreiltään saaneet kumpikin jo yli kymmenen vuotta elää ja kokea kuohkean mullan tuoksun, sen pehmeyden paljaiden varpaiden alla, suurien kasvustojen sekaan on voinut kätkeytyä haaveilemaan, väijymään ja kasveja on saanut keräillä leikkeihin niin paljon kuin on jaksanut. Joka kevät esikasvatus on ollut yhteistä puuhaamme ja olemme yhdessä valinneet siemeniä, eikä koskaan ole tarvinnut varoa istutuksia. Argeologisia kaivauksia on voinut tehdä aivan kaikessa rauhassa samettisumakin juurella väliin hypistellen nukasta pehmeitä oksia. Jotenkin tunnen suurta ylpeyttä noiden villi-intiaanien, mullassa kasvaneiden mukuloiden intohimoisista suunnitelmista ja visioista. Elämässä ja puutarhassa ei tarvitsekaan päästä aivan helpolla.

Sitten kun urakkamme on valmis ja puutarha sekä talo ja tiluset täydessä kunnossa on siitä jälleen aika luopua ja etsiä uusi ehkäpä vieläkin hillitömämpi urakka. Sitten kun kaikki on valmista on ikään kuin ammennettu tyhjiin ja kuten työkaverini taannoin sanoi talo ei ole ihmistä varten vaan ihminen taloa. Meillä on kunnia olla elvyyttämässä kansakoulu uuteen kukoistukseen, löytää sen sielu, syvin olemus, kokea miljöön tuoksut, tunnut, valot ja varjot, elää kappaleen matkaa yhdessä ja sitten kun kaikki on valmista on päästettävä irti ja otettava uudet kujeet vastaan.

Ja tässä jotain superihanaa
- rillutusta - näillä voimin puutarha nousee -
täältä tahkotaan voimat - oikeaa suomalaista sisua - vaviskaa=)
Kuulokkeet korviin ja volymet kattoon!

Sisäpiiripostaus - koittakaa ymmärtää tai ohittakaa suoraan=)

Ei ole totta! Löysin muiston. Kun olin neljän vanha niin tämä levytettiin. Ja hitsi kun se tuntuu. Istun hieman ylpeänä kahden suuren miehen välissä suuren suuressa karja-autossa. Minut on haettu päiväkodista nimittäin karja-autolla ja pojat oli kateellisia - aina. Muistan kuinka ajeltiin pitkin hiekkateitä, ajettiin sikoja sähköpiiskalla autoon, välillä sonnit hurjistuivat ja mummot hymyilivät, keittivät kahvia ja tarjosivat pipareita ja milkkistä. Siis hillitön takauma ja uskokaa tai älkää niin super onnellinen sellainen. Teurastamojen ruhojen seassa, takakylien mummojen kahvipöydissä, karja-autojen fiiliksissä ja rennon humoristisessa meiningissä ja pitkissä työntäyteisissä päivissä olen nimittäin kasvanut, sieltä olen saanut elämäni eväät, huumorin, ihmistuntemuksen ja jes jes jes mitkä fiilikset. Olkaapa hyvä ja ihmetelkää

Merja Rantamäki - Jossain

JUU JA NYT VUODATTAJATKIN PÄÄSEVÄT KOMMENTOIMAAN!
- Nöyrin anteeksipyyntö, että olin sössinyt asetuksissa - elämä on googlen ylivaltaa -

Ruutukaava paisuu ja tiluset laajenee

Kahdenkymmenenneljän puun ruudukko on istutettu yhteistuumin. Vanhimmainenkin raahautui sairasvuoteelta mukaan katselemaan puiden istutusta. Jotenkin puutarhakipinä on myös noiden nuorimmaisten sieluissa. Nuorimmainen himoitsee paljon patsaita, vettä ja erikoisia kukkia ja vanhimmainen täysin nurmikotonta puutarhaa. Keittiön ikkunasta avautuu näkymä ruudukon keskikäytävälle.

Ja jotain tämän oloista havittelemme. Keskusympyröitä, runsautta, kulkureittejä, mutta ei näin paljoa hyötykasveja. Ei missään nimessä hyötykasvipaljoutta vaan ihania unelmia, kutkuttavia värejä, yllättäviä korkeuseroja ja viidakkoa, johon voi hetkellisesti kadota

Ja sitten vähän tämäntyylistä - timmejä linjoja, käytäviä, selkeitä alueita ja paljon jokaista sorttimenttiä.

Ja tässä muutama ihan muuteenvaan kuvanen. Komeasta palmusta, joka kotiutui eiliseltä ikean reissulta.

Ja auringossa kylpevä sauna.

Kirsikkakujan katveessa

Tänään lupaus on annettu - nimittäin tulevasta keväästä. Taustalla pauhaa Holyhell ja apocalypse ja kevään tulo tuntuu jo nyt suloiselta, vaikka vasta odotellaan talven tuloa. Tuntuu kuin kaikki huolet olisi haihtuneet, olo on kepeäkäyntinen ja nauru irtoaa. Olen ollut taas perin ahne ja päätynyt (ehkäpä) hieman ylisuureen puutarhaprojektiin. Keittiön ikkunan alta lähtee 12 kirsikkapuun kuja kohti etualalla kulkevaa tietä ja kiviaitaa kohden. Puut muodostavat säännöllisen 5m x 5m ruudukon ja sivukujanteita on tulollaan. Olen siis perustamassa Monetin puutarhan, Potagerin ja englantilaisen puutarhan risteymää, joka pohtautuu säännölliseen ruutukaavaan puutarhan keskiosasta vapautuen tyyliltään kohti reunamia.

Kellarin ovelta ja keittiön ikkunan alta lähtee leveä kuja alaspäin. Naapurit pitävät meitä vähintäänkin hulluina. Irtisanoin kolmen hehtaarin vuokrasopimuksen naapurin kanssa ja ilmoitin tyynenä puutarhaprojektistani. Näin kuinka miehen silmät suurenivat suurenemistaan ja mielessään hän varmaan ajatteli varpusparvin kadonneen aikoja sitten=) Mutta nyt maa on niin kuohkeaa, että siihen kaivaa kuoppia vaikka paljainkäsin, kiviä on röykkiöittän rakennustykötarpeiksi ja maa on ravinteikasta.

Tästä tulee sisäänkäyntikuja puutarhaan - uskokaa tai älkää. 6000 perennansiementä jäi tänä keväänä kylvämättä ja nyt tähän tarvitaan varmaan 60000 siementä. Mutta saunassa pystyn esikasvattamaan vaikka mitä ihanuuksia samoin luokkahuoneessa, johon tulvii valoa yllin kyllin. Alan olla hitusen innoissani ja huomenissa ja ehkäpä ylihuomenissakin siirryn tarkempiin suunnitelmiin.

Violetinoranssi linja ilmeisesti jatkuu, yhdistettynä limevihreään ja vaaleanpunaiseen ja taivaansiniseen ja ja ja ja.... Sipuleita on muutamia ja yrittelen laitella niitä lähipäivinä maahan. Ruutukaava tuntuu kutkuttavammalta kuin koskaan ja tahtoo tahtoo - köynnösruusukaaret ja krassipolun ja salaisuuksien lehdon ja viettelyskujan ja tuoksuja ja väritykitystä. Ahhhh - vihdoin puutarhakipinä on purrut

JES JES JES JEEEEES - taistelutahto on palannut

Wooooooou! Tänään se sitten on tapahtunut - tai pikemminkin pikkuhiljaa hiipinyt, ihan salakavalasti. Taistelutahto on palannut, tunnen olevani voimaantuneempi kuin aikoihin, veri kiertää kohisten ja elämä tuntuu taas voimakkaammin. Kuunnelkaa vaikka Rhapsody

Isäni on maalannut saunan ja silläkin tuntuu olevan tarmoa kuin pienessä kylässä. Voipi olla, että vielä tänä syksynä sittenkin saunotaan. Mene ja tiedä. Vaikka totuuden nimessä en yhtään saunomista olekkaan kaivannut. Tulikuuma suihku ajaa saman asian, eikä pimennä vinttiä niin kovasti kuin saunominen.

Ja tuunauksetkin lähenevät lopputaivaltaan. Tulensytytysjakkara on maalattu samalla keltavihreällä kuin tuleva tuvan pönttöuunikin ja maailman ehkäpä kamalimmat sorvatut kynttilänjalat ovat saaneet verhoutua valkoiseen.

Keittiön verho on edelleen pakassa ja sitä pitää ihailla aika-ajoin. Tullissa odottelee paketti poikineen ja yksi on saapunut lentoteitse ja olen tyystiin malttamaton.

Mutta niin innoissani jälleen, etten tohdi olla tälle armottomalle kakkijaakolle tuohtunut, yöllisestä ruikulikakkishousta vaan jälleen mörriäinen makoilee puhtaiden lakanoiden uumenissa niin, että vaan nenänpää näkyy. Ja tässä vielä yömusiikkia=) Helloween

Essuja ja vanhan ajan tuntua

Aamut ovat hurjan kauniita ja sumuisia. Syksyn viileys on selvästikin saapunut, äänet ovat kuulakkaampia ja ilma raikasta. Aamuisin kun ajaa töihin kaupunkiin niin näkee joutsenten levähtävän vastapuidun pellon sängistöllä. Postista saapui tullauslappunen. Amerikan tilaukseni ovat siis ylittäneet kriittisen rajan ja paketit pitänee noutaa Hangosta kunhan vain ehtisi. Eilisen ullakkotutkimusmatkan satoa on myös kaksi valkeaa essua. Essujen rakenne on kuin vanhoista elokuvista, niissä on koristeompeleita ja muutoinkin niiden henki on jotenkin niin käsinkosketeltava. Pesimme essut ja aamulla vielä ennen töihinlähtöä silitin ne suoranaiseen juhlakuntoon.

Myös vanhahko oöjylampetti löytyi kaiken rojun ja romppeen seasta. Vintti on aivan uskomaton aarreaitta ja juuri kun luulee, ettei siellä ole enää mitään niin sitten taas löytää jotain. Olemme ruvenneet talven piteneviä iltoja varten puuhaamaan omatekoisia kynttilänjalkoja ja maalailleet kaikenmoisia jakkaroita sun muita tykötarpeita suuressa sekaisessa salissa. Joskus etenkin tälläisten päiväuutisten jälkeen tuntuu niin turvalliselta ja hyvältä käpertyä kolmistaan puuhaamaan jotain pientä, mutta kuitenkin niin suurta. Nuorimmaiselle on tullut jotenkin suuri menettämisen pelko, tänäänkin kuultuaan uutisesta hän ensimmäisenä kysyi, ei kai vaan äiti sinulle voi tapahtua tuollaista. Vakuuttelin ja rauhoittelin ja ryhdyimme yhdessä puuhaamaan arjen pieniä askareita.

Oi mikä hoover

Nuorimmaiseni auttoi minua kuvaamisessa ja pääsikin lähelle komistuksiamme. Kukot ovat pitäneet hyvää huolta kanasista ja huolehtineet myös aamu kiekumisista tunnollisesti.

Saunan nurkkia on raivattu melkoisesti ja nuotio on palanut yhtä kyytiä 9 tuntia. Saunassa on kellari, joka pitäisi raivata vielä ennen talventuloa. Kellarissa on vanhoja vesisaaveja läjäpäin ja ne ovat säilyneet kohtuuhyvässä kunnossa kosteahkon viileässä.

Nuorimmainen kuvaili myös ylätaloa, sen ihkuja verhoja ja valaisimia.


Viikottainen ullakkokierros oli jälleen kerran antoisa. Ullakolta löytyi toistakymmentä kirjaa kansakoulusta, kodinhoidosta, puutarhanhoidosta, etiikan alkeista ja ties mistä

Jättikurpitsasatoa puutarhakirjasen sivuilta.

Ja vanhoja kaavoja pahvilaatikollinen.

Ja mikä parasta raahasimme vanhan hooverin vintiltä ja pyyhimme sen pölyistä.

Yyy - kaa - kooo - tylsä paheneee

Keittiöstä kantautuu rytmikäs uikutus yyyy - kaaaa - koooo - tylsä paheneee. Siis hieman hirttää hillitön hitsaus. Olimme aamusella monen monituista tuntia ihanassa syysauringon hellimässä Fiskarsissa ja nyt olemme siivonneet huushollia sellaiseen kuntoon, että edes joku niistä hukassa olevista tavaroista löytyisi.

Eteiseen saatiin aamusella laitettua naulakko paikoilleen ja osa pitkin pöytiä lojuneista tavaroista päätyi oitis hattuhyllylle.

Fiskarsin reissulla mukaamme tarttui kakkoskastelukannu. Yksinkertaisuudessaan ja konstailemattomuudessaan tuo Eero Aarnion Evergreen oli aivan vastustamaton.

Ennen lähtöä päätettiin keittää sentään spagetit ja lämmittää lihapullat. Mutta vaikeudet olivat ylitsepääsemättömät. Enhän ollut lainkaan muistanut, että kolmisen kuukautta sitten tilaamani ja perjantaina asennettu hella olikin induktioliesi. Ihmettelin tyystiin jo hermona mikseivät levyt kuumene, kunnes vihdoin tajusin, etteivät levyt reagoi kattiloihimme. UGH. Lopulta kaapin syvyyksistä löytyi yksi kattila, joihin hellanringit reagoivat ja saimme edes spagut lämmitettyä. Ja Fiskarsin matka tulikin suorastaan enemmän kuin tarpeeseen. Lähdimme nimittäin kattilanmetsästykseen.

Keittiön tasot notkuvat jo joskin moista tykötarvetta, purkkia ja purnukkaa. Inhoan Mariskooleja, joten päädyin laittamaan moisen kodinonnen alustassiksi. Santamarian uudet maustepurnukat ovat yltiöhurmaavia.

Vanhoja pulloja on ihan riesaksi asti. Sen lisäksi, että niitä on eteisen hattuhyllyt pullollaan niin niitä on keittiössäkin kymmenittäin.

Ja tällaiset kattilat löysimme. Oikeastaan olisin halunnut Björn Dahlströmin 1998 suunnittelemat tools kattilat, mutta niiden hinta on niiiiin suolainen, että päädyin Claesson Koivisto Runen Neo kattiloihin. Aika vakuuttavan näköisiä nämäkin ovat. Ja siinä missä Neo kattilat maksoivat 2,4l -79€ ja 4,3l - 89€ niin toolsit olisivat olleet 2,0l - 172€ ja 4,0l - 248€

Sen lisäksi pulloja on vielä hirmuisesti saarekkeellakin. Oih ja silti rakastan näitä viheliäisiä poteleita vaikkei ole aavistustakaan mihin ne laittaisin.

Ylätalolla oli kaunista tänään kun aurinko kuultasi pitsiverhot.

Tältä ylätalon yläkerta näyttää. Keittiön kaapistot ovat vanhat, mutta hyväkuntoiset samoin seinien pinkopahvit ovat suorat ja ryhdikkäät. Ainoastaan lattioilta tarvitsisi repiä matot pois ja maalata alta paljastuva lankkulattia.

Jihuuu - keittiö melkein puolivälissä

Tänään on ollut jännittävä päivä. Keittiön odotus on kestänyt uskomattoman pitkään. Siinä missä työkaverit juuri juttelivat miten korkeakiiltovalkoiset keittiöt ja saarekkeet tulevat poistumaan ja tilalle saapuu jotain kodikkaampaa niin halua vuorostaan poispäin yltiökodikkuudesta. Keittiö on kovin yksinkertainen ja paljas. Yläkaapistoja ei ole laisinkaan vaan kaikki jää 90cm alapuolelle. Seinälle haaveilen suuren suurista tauluista.

Ja meillä on saareke. Suuri tupa (60m2) tuntuu kovin orvolta jos kaapistot ovat vaan seinänvierustalla. Saarekkeeseen tulee arkiastiat ja toiselle puolelle kaikki aarreastiat.

Keittiön lattia on tilkkutäkki. Meillä on kuusi vanhaa ja erilaista mattoa lattialla. Nyt pystyy pomppimaan keittiön poikki pelkkiä mattoja pitkin ja paljaiden varpaiden alla on hitusen lämpöä. Keittiön saapumisen johdosta raahasimme toisen sohvan suureen luokkahuoneeseen ja käänsimme keittiön pöydän toisinpäin.

Koska huusholli on vielä kovin vaiheessa niin meltä puuttuu vielä monen monituista valaisinta. Varjot näyttävät jättimäisiltä hämäränhyssyssä tuvassa.
Täällä voi leikkiä ihan illat pääksytystensä kummitusta ja hurjastella jättivarjoilla. (hihhih)

Ja hedelmävadit ovat toistaiseksi päätyneet saarekkeen päälle. Huomenna onkin pakkauspäivä ja torstaina nokka kohti Jyväskylää.

Ihkuja bebejä ja kankaita

Vein vanhimmaiseni aamulla kouluun kaupunkiin enkä voinut vastustaa kaupungin houkutuksia. Turhuutta ja hekumaa tokaisisi pilvenreunalla katseleva mammasti, mutta minkäs teet kun on niin heikkona herkkujen perään. Sitä paitsi minähän tarvitsin leivokset, jotta voisin jälleen tehdä valokuvakokeiluja suureen luokkahuoneseen rakennetusssa koelaboratoriossa.

Sanni ihmetteli mikä toinen talo tontillamme oikein on. Meillähän on Kansakoulun kylkiäisinä tullut opettajien asuinrakennus, mikä sisältää alakerrassa olevat kolmehuonetta ja keittiön (ilmeisesti opettajan asunto), yläkerrassa on kaksihuonetta ja keittiö ja siellä on kuulopuheiden mukaan asustanut koulun keittäjä. Rakennuksen kellarikerroksessa on jumalallinen kellari laariosastoineen ja koulun vanha keittiö. Keltainen pylvästalo, joksi me taloa nimitämme, on kaikin puolin hurmaava ja kohtalaisessa kunnossa. Mutta mitäpä me talolla tekisimme, ottaisimmeko pienen kunnostuksen jälkeen kesäasukkaita, vuokralaisia, pitäisimmekö taideleirejä vai pitäisimmekö taiteilija reservaatiksi. Mene ja tiedä, ei sitten pienintäkään aavistusta.

Pylvästalo kaipaisi uutta maalia pintaansa ja savupiippujen sekä katon kunnostusta.

Ja tällainen on tunnelma sisällä. Pylvästalo on juuri sellaisessa kunnossa mihin se on jäänyt viimeisten asukkien lähdettyä. Lamput ovat katossa, somat koivuklapikasat puuhellojen pielustoilla, pitsiverhot ikkunoissa ja hetkessä voi aistia kodikkaan tuulahduksen.

Koska koelaboratorio on jälleen pystyssä kaiken ryöjän, romppeen ja muuttolaatikoiden valtaamassa koulun luokkahuoneessa niin on tullut aika tehdä uusia kuvauskokeiluja. Onhan huomenna sentään kauan odotettu keittiömme saapumassa niin pitää jo vähän ennakkoon fiilistellä.

Hankimme muutamia kasviksia ihan vaan kuvaamista varten. Sipulahan on niin perin juurin kitkerää, että se näyttää vain kuvissa houkuttelevalta. Kuulun siis hyi ilkeät sipulat kerhoon ja nautin korkeintaan hetkestä kun saan tarkastella noita räätimaan kauhuja turvalliselta etäisyydeltä linssin läpi.

Koska keittiö saapuu niin pitää lihapiirakoiden lämmittäjällä olla tunnelmaan sopiva työasu. Ja suloiset taskut, joihin voi kätkeä aarteita. Arleena kyseli jokin aika sitten kankaiden hankintapaikkaa ja keittiön verhomme sekä hurmaava essu löytyvät Anna Marie Hornerin sivuilta.

Sanni on yllyttänyt minut kankaiden hankintaan. Nii-in Villinpihan Sanni ja minä olen tyystiin syyntakeeton. En voinut taaskaan vastustaa, en sitten vaikka kuinka yritin=) Piti vielä hankkia tulevaan makuuhuoneeseen verhot ja muutama kangas kenties pöytäliinoiksi tai johonkin muuhun käyttöön tai vaan kaapinkoristeeksi.

Valmistautumista talven tuloon

Punakaalit hehkuvat kirkkaampina kuin koskaan aiemmin. Ilmassa on selvästikin talven odotus ja oikeastaan voi jo aistia ensilumen kosketuksen. Aamulla maa oli kuurassa ja aurinko kirkas.

Talven tulosta eivät kuitenkaan niinkään piittaa komea kukkomme ja hänen katraansa. Niinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävi, ettei yksikään nimiehdotukseni tullut voimaan. Olin hetkisen pois kun lapset hakivat kanat papan kanssa ja kun saavuin niin silmät olivat kirkkaat ja uudet nimet oli annettu. Komein ja suurin kukko on Speedy Kontsales ja pienempi ja vaatimattomampi on Maunu Munalukko. Kanat ovat Rilla ja Tilda ja sitten (Helloweenin laulajan mukaan nimetyt) Deris ja Andi. Siis rokkikukkoja eikun kanoja=) Melkoinen sortinsakki asustaa siis kanalassamme.

Kanalassamme soi siis - olkaa hyvät=)
Eagle fly free

Silent rain

ja siellä soi myös löysempää kukkoilua

njamskis
Apocalypse

Burn down the night

Tässä siis Speedy Kontsales, joka on muuten huomattavasti lauhkealuontoisempi kuin meillä aiemmin asustanut Hurja Bill Kukkola. Kunnia Hurja Bill Kukkolan muistolle, joka pieksi nokallaan ja kannuksillaan jalat mustelmille jos pääsi yllättämään. Hurja Bill Kukkola oli suurin, komein ja hurjin kukko mitä olen koskaan nähnyt ja suoranainen kylän kauhu. Josko nyt saisimme hieman velmumman ja leppoisemman kukon - toivoa sopii.

Olemme pikkuhiljaa valmistautuneet talventuloon niin sisällä kuin ulkonakin. Puita on kannettu sisään viikon tarpeiksi, ikkunoita on tilkitty, leikkimökki siivottu ja trimmerin on annettu laulaa oikein urakalla.

Puuvajan edustalla kasvaa ruukuissa eränäisiä vanhasta huushollistamme pelastamamiamme kasveja. Pidätte minua varmaan vähintäänkin hulluna kun paljastan mitä otin mukaan. Suurimmaisena rehottaa kasvi josta en koskaan ole juurikaan pitänyt, mutta silti se on jotenkin niin tärkeä. Ihmeellinen on ihmisen mieli. Ruukussa kasvaa kultapiisku, jonka olen saanut niin rakkaalta isoäidiltäni. Mamma on katsellut pilven reunalta touhujani jo yli kymmenen vuotta ja minä raahaan tuota vaatimatonta melkein rikkaruoholta vaikuttavaa kasvia mukanani, vaikka puutarha olisi ollut täynnä toinen toistaan ihanampia kasveja. Perin outoa. Mukana on myös muutama punahattu ja syyshohdekukka.

Puuvajaa on tapiseerattu. Se on saanut uuden maalin pintaansa ja uuden katon.

Ja tältä näyttää tuntien trimmeröinnin jälkeen. Me ajoimme nurmikot, haravoimme ja lopuksi trimmerillä pisteltiin pahimmat vattupuskat ja rytöttymät maan tasalle.

Nurmikatetta otettiin kottikärrykaupalla talteen ja suojattiin köynnösruusujen juuristoja, jotta keväällä ne pääsisivät kukoistuksen makuun. Hernepensastojen aluset siistittiin ja nyt saa ensilumi meidän puolesta jo vaikka tulla.

Ihmeellisten vanhalta asukkaalta jääneiden puutarhakalusteiden paikalle olemme suunnitelleet pyöreää ja timmiä istutusaluetta, jonka keskelle tulisi jättimäinen englantilaistyylinen kyyhkystarha. Saapi nähdä jääkö se ikuiseksi haaveeksi vai onko ensi kesänä vitivalkoiset kirjekyyhkyset seuranamme.