sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Luontoisetuja

Olen hurahtanut sisäkasveihin - ainakin niin pitkäksi aikaa kunnes ne sanoutuvat itse irti hoitosuhteesta. Viime aikoina kotiin on rantautunut saniainen, tuoksupelargonia ja muutama muu rennohkokasvuinen viherkasvi. Eteisaulamme muistuttaa vähintäänkin taimistoa.

Suurimmat remonttihässäkät on pikkuhiljaa väistymässä ja tavarat alkavat löytää oikean osoitteen. Eteisen pönttöuunin vierellä on äitini tätivainaan vanha kirjoituspöytä, minkä päälinen notkuu mitä ihmeellisimmistä löydöistä. Viime päivinä olen lueskellut pönttöuunin lempeässä lämmössä Kansakouluhallinnon pääpiirteet kirjasta, mikä on löytynyt koulun vintiltä. Kirjanen on mitä kutkuttavinta iltaluettavaa. Kohdassa opetushenkilöiden palkkaus on varsin mielenkiintoinen kappale luontoiseduista. Kuulkaapas tätä=)

Luontoisedut
Yläkansakoulunopettajalle kuuluu vähintään
1) asunto (miesopettajalle kolme huonetta ja keittiö, naisopettajalle kaksi huonetta ja keittiö),
2) puuvaja, kellari, aitta ja kaivo,
3) sauna,
4) navetta ja rehulato sekä
5) yhdelle lehmälle riittävä laidun ja ½ ha ainakin tyydyttävässä kunnossa olevaa viljelysmaata,
6) pilkotut puut ja valo asuntoon ja saunaan.

Laitumeksi on katsottu riittävän ½ ha hyvässä kunnossa olevaa peltoa. Laidun ei saa olla kilometriä kauempana opettajan asunnosta. Se on aidattava. Polttopuilla tarkoitetaan kelvollisia koivuhalkoja. Polttoarvoltaan huonompia puulaatuja on annettava vastaavasti enemmän. Että semmoiset luontoisedut

Kanala on valmistunut ja orret odottelevat notkujia ja potpotusta. Ensimmäiset potpottajat saapuvat ensiviikolla ja munatuotanto pääsee vauhtiin.

6 kommenttia:

//Terhi kirjoitti...

Voi että mikä kanala! Mahtavat nuo tikkaat. Enpä haluaisi kotiopettajaksi noilla ehdoin..

arleena kirjoitti...

Yritän nyt taas saada kommentit läpi, eilen ei onnistunut.

Sisustushan näyttää olevan jo hyvällä mallilla ja löytöjä niitä ihanan nostalgisia löytyy edelleen.
Eikö se ole hauskaa kaivaa kätköistä mukavia ja hassujakin muistoja.
Vaikka kyllä niissä vanhoissa ohjeissa aina joku totuuden siemen piilee (sovellus tähän hetkeen)

Englantilainen puutarha tulossa, siitä saamme sitten kuvina nauttia ensi kesänä.

arleena kirjoitti...

Jaa unohtui vielä. Teille tulevat kanalaan luomukanatko. Kaiholla ajattelen sitä munien keruuta tuoreena pöytään. Jopas kakutkin maistuvat paremmilta, munakkaista puhumattakaan.

magi kirjoitti...

Kotiopettajatar ihmettelee mihin on luontaisedut hävinneet vuosien saatossa. Nyt etuina kotiin tulee päänsärkyä ja väsymystä tosin syynä saattaa olla myös hillitön muuttourakkamme!

Johanna kirjoitti...

Vierailin ensimmäistä kertaa sivuillasi ja olen aivan myyty ja mykistynyt! Joku elää unelmiani todeksi! En silti vielä luovu unelmastani,että meitäkin odottaa jossain se ihana vanha kunnostusta kaipaava vanha tunnelmallinen jo vähän rapistumaankin päässyt...

pioni kirjoitti...

Vau mitkä luontoisedut.