Fiiliksiä ja hillittömiä suunnitelmia

Kiitokset muistojen jakamisesta. Yllätyin kovasti kun ajattelin laittaa edellisen postauksen vain itselleni muiston muistiinpanoksi ja sehän aktivoi monet muistelojen pariin. Virtaa on taas kuin pienessä kylässä. Jotenkin ehkäpä koulutuskin missä olen paraikaa mukana painottuu niin yhteisöllisiin juttuihin, ihtohimoihin, innostukseen ja sydämenpaloon - justiinsa sellaisiin omiin juttuihin ja hillittömään heittäytymiseen niin virta kiertää. Kotijoukot ovat myös ihan kiihkon vallassa puutarhan suhteen. Tässä vanhimmaiseni, joka on muuten yläasteikäinen kevyt suunnitelma. Häntä inspiroi rakenteet, kivetykset, patsaat ja leikatut pensaat. Joten näemme dessämme rakenneratkaisun kivireunuksineen ja käytävineen. Keskusympyrää koristaa pyöreä vesiaihe ja patsas ja kivetyksen muodostama rasti. Salmiakkikuvion muotoiset jutut (4kpl) ovat muotoon leikattuja pensaita, joista jokainen on rakkaan koiruutemme Armaksen muotoon leikatut, siten, että koirat katsovat keskiympyrää kohden. Tässäpä pienoista haastetta. Koko sakki taitaa olla suuruudenhulluja, höynähtänyttä ja yltiöpäisiä heittäytyjiä.

Nuorimmaiseni haaveilee sateenvarjojalavista, peikonpähkinöistä ja sameettisumakeista, suuren suuresta lintuhäkistä, köynnöskaarista ja syötävistä kasveista. Jotenkin se on ihmeellistä miten nuo puutarhaintoilut tarttuvat. Nuo jälkikasvuni ovat ihan alkumetreiltään saaneet kumpikin jo yli kymmenen vuotta elää ja kokea kuohkean mullan tuoksun, sen pehmeyden paljaiden varpaiden alla, suurien kasvustojen sekaan on voinut kätkeytyä haaveilemaan, väijymään ja kasveja on saanut keräillä leikkeihin niin paljon kuin on jaksanut. Joka kevät esikasvatus on ollut yhteistä puuhaamme ja olemme yhdessä valinneet siemeniä, eikä koskaan ole tarvinnut varoa istutuksia. Argeologisia kaivauksia on voinut tehdä aivan kaikessa rauhassa samettisumakin juurella väliin hypistellen nukasta pehmeitä oksia. Jotenkin tunnen suurta ylpeyttä noiden villi-intiaanien, mullassa kasvaneiden mukuloiden intohimoisista suunnitelmista ja visioista. Elämässä ja puutarhassa ei tarvitsekaan päästä aivan helpolla.

Sitten kun urakkamme on valmis ja puutarha sekä talo ja tiluset täydessä kunnossa on siitä jälleen aika luopua ja etsiä uusi ehkäpä vieläkin hillitömämpi urakka. Sitten kun kaikki on valmista on ikään kuin ammennettu tyhjiin ja kuten työkaverini taannoin sanoi talo ei ole ihmistä varten vaan ihminen taloa. Meillä on kunnia olla elvyyttämässä kansakoulu uuteen kukoistukseen, löytää sen sielu, syvin olemus, kokea miljöön tuoksut, tunnut, valot ja varjot, elää kappaleen matkaa yhdessä ja sitten kun kaikki on valmista on päästettävä irti ja otettava uudet kujeet vastaan.

Ja tässä jotain superihanaa
- rillutusta - näillä voimin puutarha nousee -
täältä tahkotaan voimat - oikeaa suomalaista sisua - vaviskaa=)
Kuulokkeet korviin ja volymet kattoon!