Ihkuja bebejä ja kankaita

Vein vanhimmaiseni aamulla kouluun kaupunkiin enkä voinut vastustaa kaupungin houkutuksia. Turhuutta ja hekumaa tokaisisi pilvenreunalla katseleva mammasti, mutta minkäs teet kun on niin heikkona herkkujen perään. Sitä paitsi minähän tarvitsin leivokset, jotta voisin jälleen tehdä valokuvakokeiluja suureen luokkahuoneseen rakennetusssa koelaboratoriossa.

Sanni ihmetteli mikä toinen talo tontillamme oikein on. Meillähän on Kansakoulun kylkiäisinä tullut opettajien asuinrakennus, mikä sisältää alakerrassa olevat kolmehuonetta ja keittiön (ilmeisesti opettajan asunto), yläkerrassa on kaksihuonetta ja keittiö ja siellä on kuulopuheiden mukaan asustanut koulun keittäjä. Rakennuksen kellarikerroksessa on jumalallinen kellari laariosastoineen ja koulun vanha keittiö. Keltainen pylvästalo, joksi me taloa nimitämme, on kaikin puolin hurmaava ja kohtalaisessa kunnossa. Mutta mitäpä me talolla tekisimme, ottaisimmeko pienen kunnostuksen jälkeen kesäasukkaita, vuokralaisia, pitäisimmekö taideleirejä vai pitäisimmekö taiteilija reservaatiksi. Mene ja tiedä, ei sitten pienintäkään aavistusta.

Pylvästalo kaipaisi uutta maalia pintaansa ja savupiippujen sekä katon kunnostusta.

Ja tällainen on tunnelma sisällä. Pylvästalo on juuri sellaisessa kunnossa mihin se on jäänyt viimeisten asukkien lähdettyä. Lamput ovat katossa, somat koivuklapikasat puuhellojen pielustoilla, pitsiverhot ikkunoissa ja hetkessä voi aistia kodikkaan tuulahduksen.

Koska koelaboratorio on jälleen pystyssä kaiken ryöjän, romppeen ja muuttolaatikoiden valtaamassa koulun luokkahuoneessa niin on tullut aika tehdä uusia kuvauskokeiluja. Onhan huomenna sentään kauan odotettu keittiömme saapumassa niin pitää jo vähän ennakkoon fiilistellä.

Hankimme muutamia kasviksia ihan vaan kuvaamista varten. Sipulahan on niin perin juurin kitkerää, että se näyttää vain kuvissa houkuttelevalta. Kuulun siis hyi ilkeät sipulat kerhoon ja nautin korkeintaan hetkestä kun saan tarkastella noita räätimaan kauhuja turvalliselta etäisyydeltä linssin läpi.

Koska keittiö saapuu niin pitää lihapiirakoiden lämmittäjällä olla tunnelmaan sopiva työasu. Ja suloiset taskut, joihin voi kätkeä aarteita. Arleena kyseli jokin aika sitten kankaiden hankintapaikkaa ja keittiön verhomme sekä hurmaava essu löytyvät Anna Marie Hornerin sivuilta.

Sanni on yllyttänyt minut kankaiden hankintaan. Nii-in Villinpihan Sanni ja minä olen tyystiin syyntakeeton. En voinut taaskaan vastustaa, en sitten vaikka kuinka yritin=) Piti vielä hankkia tulevaan makuuhuoneeseen verhot ja muutama kangas kenties pöytäliinoiksi tai johonkin muuhun käyttöön tai vaan kaapinkoristeeksi.