Viimeiset kuumatleivät

Viimeiset mehukasta juustoa tirsuvat kuumatvoileivät ovat jo muutaman illan takaa. Joulunjälkeinen jokavuotinen pupunruokakuuri on alkanut. Eikä jenkkakahvojen kokoa yhtään pienennä tänään mitattu vyötärönympärykseni, joka ylittää naisille sallitun 80cm kriittisen rajan. UGH. Varmoja kevään merkkejä on ilmassa. Koulut ovat alkaneet ja nuorimmaiseni ilmoitti mahtipontisesti, että hän on muuten tilannut papan kanssa Rovaniemeltä tyttö ja poika kanin, jotka kasvavat 16 kiloisiksi. Siis tasan eivät kulje onnen lahjat paksuja kaniineja, jotka ovat kaiken kukkuraksi eri sukupuolta. Näen pikkuhiljaa tulevaisuuteni jättiläismäisen kanifarmin johtajattarena. Hih hih. Kanatkin ovat kasvaneet niin, että orret notkuu ja pulleahko masu peittää kanaparkojen jalat kokonaan näkyvistä. Kohta pitänee hankkia lava-auto, joota lemmikit saadaan pidettyä kylläisinä.

Kaappien kätkemät lasiastiat ovat pitkin pituuttaan keittiön pöydillä. Niiden läpi on mitä mainioin tiirailla kevään kirpsakkaa valoa ja tutkailla tunnelmia. Millaisia lasitunnelmia teidän kaapeista löytyneekään?

Elämän inhimillisyys

Vuosi on jälleen vaihtunut ja nuorimmaiseni kysyi aamulla miksi vuoden vaihtumista juhlitaan? Pohdin kysymystä hetken ja vastasin, että silloin vietetään maapallon synttäreitä. Meitä hiukan nauratti ja jatkoimme matkaa läheiselle koskelle. Jottei uusi vuosi alkaisi liika reippaasti ajoimme kolmen kilometrin matkan autolla, tunsimme ekologisen omantuntomme soimauksen sieluissaimme ja hyppäsimme kuitenkin kohtuupuoliin kepein askelin autosta koskelle johtavalle polulle. Muistan kuinka lapsena retkeilin samaisella koskella ja nyt olimme kolmestaan retkeilemässä, nuuhkimassa ilmaa ja kummastelemassa veden kohinaa.

Koska vuodenvaihteemme on ollut täynnä piniä luontoretkiä niin päädyimme vielä pienoiselle lähiseutujen tarkastelumatkalle. Kaislat olivat ihania keinuessaan sinertävän meren aalloilla.

Rantakaislikosta pilkotti punainen mökki ja kaislat näyttivät lähestulkoon oranssisilta rantaruovikossa.

Muumeilta oli vissiin jäänyt maja laiturin nokkaan ja mörkökin taitaa liikuksia jossakin lähistöllä koska pakkanen on kivunnut jo likimain -10C

Puhalsimme ilmapallon ja annoimme sen leijailla ulkoluodon sillalta kohti ulappaa.

Ja lopuksi ravitsimme makeannälkää pussillisella sirkusaakkosia.

Klapisavottaa ja uusia tuulia

Mitenkä vuosi voisikaan päättyä mukavammin kuin nuotiolla ja klapisavotan merkeissä. Tuskin oli kukko ehtinyt kiekua aamuherätykset kun jo olimme menossa puusavottaan entisille tilusille. Ilma oli mukavan rapsakka, tuuli hitusen ja nuotion savu pyöri hääriessämme ympärillämme. Makkara maistui paremmalle kuin muuloin ja kuuma kahvi lämmitti.

Tulppaanit ovat jo lakastuneet, mutta olen säästellyt niitä kuvauksia varten. Kynttilöitä on tullut polteltua entisiä vuosia ahkerammin ja aikaa on muutoinkin vietetty kuluneen vuoden aikana yhdessä, ihmetelty pieniä asioita ja nautittu elämästä.

Kynttilänjalka on vihdoin saapunut. Haaveilen suureen luokkahuoneeseen suuren suuresta pöydästä, minkä molemmissa päissä olisi nämä ihanuudet.

Me armottomat hätähousut olemme jo valaneet tinat. Nuorimmainen sai muumipeikon ja pohti tietääkö se sitä, että hän rupeaisi kirjoittamaan uutta kirjaa =)

Ja tähtisädetikkuja on polteltu ja raketit ammuttu.

Onnellista ja rohkeaa uutta vuotta Teille kaikille

Huomenta kevät

Meille on saapunut kuulakas kevätaurinko. Se kutittelee ikkunanpieliä, tanssii nurkissa roikkuvien hämähäkinseittien säkeillä ja valaisee pehmeydellään koko tienoon. Olimme aamulla ulkoiluttamassa Armasta ja samalla tutustustumassa jälleen tarkemmin kotikonnuihin. Koiruuden ulkoilutusreissun jäljiltä kameran linsit olivat huurussa ja eteinen verhoutui sumuhuntuun.

Osuuskaupasta löydetyt lyhtypidikkeet ovat saaneet seurakseen vanhat turkoosit puutarhalyhdyt. Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä pitäisi bongata näiden paikalle oikeat tallilyhdyt. Mutta näidenkin lyhtyjen valonkajo iltahämärissä on melkolailla suloinen.

Samalla kun kevätaurinko raottelee säteitään meille on tullut myös talvi. Maa ja puut ovat kuurassa ja nenänpäätä kipristää viiden asteen pakkanen. Puutarhakipinä piilee jo jossakin tuolla ja siementilauksia hmmm. mielessä

Aamulenkillä kipusimme läheiselle kalliolle tarkastelemaan uinuvaa kylää. Tuota kylätiepahaista pitkin on aikojen saatossa kulkenut jopa ruotsin kuningas kärryillään.

Naapurin pihassa oli vanha aikansa elänyt pyörä ja lyhty. Romuromantiikkaa parhaimmillaan. Taitaa olla joltakin tontulta jäänyt kun on tullut vipinää kinttuihin.

Tänään vietetään viidettä lökölökö päivää, lähdetään ajelulle ja käydään Lohjalla.

Puuhailua kansakoulun nurkissa ja vähän muuallakin

Joulu on jälleen kerran lipunut ohitse, ehkäpä arkisempana, rauhallisempana ja vakaampana kuin vuosiin. Pöntöissä on loimottanut tuli, turkistöppöset ovat lämmittäneet paljaita varpaita ja monopolikierrokset ovat viuhahtaneet ohitse toinen toisensa jälkeen. Eilen oltiin tapaninpäiväajelulla ja rantauduttiin Hangon hiekkarannoille keräämään syystyrskyjen rantaa ajeluttamia simpukoita. Ihania vaaleanpunaisia, ruskehtavia ja valkoisia kuoria oli vaikka kuinka paljon, tuuli oli kohtuullisen lämmin ja ilma muutoinkin perin leuto. Mietin montakohan metriä meren yläpuolella asummekaan, jos nuo peijoonin jäävuoret kuitenkin sulavat.

Aamiaiseksi on syöty hedelmäsalaattia, kotijuustoa ja joululimppua. Makea, siirappinen leipä on ehkäpä parasta mitä tiedän, niin ja kotijuusto sekä suolakurkut.

Kiillotimme huolella kaikki lasiaarteet jouluksi. Eihän sitä koskaan tiedä mitä kummajaisia joulunpyhinä kiertelee nurkissa nuuskimassa siivouksen tasokkuutta. Sitä paitsi lasipullojen kyljistä kimaltelee kynttilöiden valot kuin pienet timantit.

Nuorimmainen oli perin juurin kuumeinen joulunodottaja. Sinne tänne pitkin senkkien reunamustoja ilmestyi laulaahoilottavia enkeleitä, keltaisia joulun tähtiä, pieniä linnunpesiä munineen ja jouluhyörinä oli suorastaan vallannut pienen mielen.

Joulukuusikin haettiin yhdessä sateisesta metsästä. Korkeutta kuusella on komeat 3,5m ja saimme varustaa sen peräti kaksilla kyntteliköillä.

Hämäränhyssy on vallannut koko lähi tienoon. Koko kylä on kovin raukea, aivan kuin oltaisiin yhtä suuren suurta huopatossutehdasta. Mukavaa joulunjälkeistä aikaa. Uppoudun jälleen ubiikkiyhteiskunnan ja jokuveljen syövereihin.

Etsintäkuulutus

Mistäköhän löytäisin ghost kynttilänjalkoja. Tarvitsisin muutaman kappaleen ja Skannolla ainakin on myynnissä, mutta en millään ehtisi käpäisemään Hesassa. Verkko kauppa olisi jees, mutta ähhhh ja ugh kun ei löydä niin ei löydä. Avun tarpeessa siis =)

Kummallisia otuksia ja ihmeellistä valaistumista

Viikot ovat jälleen vierähtäneet. Taustalla T. Toiviainen & Treble hoilottaa kepeän iloisesti Anna edes kerran kysyä... Osaatko vastata tahdotko vastata. Tunnelma on rullaava ja jalka vippaa musiikin rytmiin tuolin alla. T. Toiviainen kuuluu ehdottomiin kestosuosikeihini, etenkin kun joka päivä sataa harmaata sadetta, joet tulvivat yli äyräiden ja pissapojan säiliö on jatkuvasti tyhjillään, kun roiskuvaa rapaa pitää alvariinsa pyyhkiä. Olemme tehneet jälleen ihmeellisiä löytöjä. Salon taidelainaamossa on ehkäpä tämän planeetan mielenkiintoisin joulupuoti. Ommeltua grafiikkaa Piia Lehden salaisten kansioiden kätköistä. Tietysti joulunodottajaislahjukseksi ihan itselle.

Olin tilannut kesäkuussa hetken mielijohteesta Kartellin valaisimen ja päässyt jo autuaasti unohtamaan koko tilaukseni. Viimeviikolla kuitenkin saapui yllättäen sähköpostia ja valaisin oli saapunut. Läpinäkyvä muovi on ehkäpä kiehtovin materiaali, eteerisin ja aistikkain mitä tiedän. Ja mitkä varjot, mikä valon hohde.

Samaan sarjaan on kattovalaisinkin. Meillä on vihdoinkin valoisaa. Muut kyläläiset ovat vaipuneet johonkin ihmeelliseen joulunodottajaisuneen, kun jokaisen siis joka ikisen talon ikkunassa siis kaikissa ikkunoissa on kaksi kynttilää. Perin outoa. Emme sittenkään taida olla sisäpiirissä.

Joulupuodissa oli myös suloisia siemenpusseja, joita ei tietystikkään pystytty vastustamaan.

Ja mikä parasta niin kummitytölle joululahja. Ryytyneiden ritarikunnan puolesta myönnetty Ensimmäisen luokan kärsivällisyysmitalli hopeisin haivenin. Ja keskellä tietysti Neuvostoliittolaispinssi.

Tuiskua ja pesäoleilua

Isossa valkeassa Taika-mukissa höyryää kuuma punainenglögi. Taustalla soi Paavoharjun Tyttö tanssii. Tuuli ja tuisku ovat rauhoittuneet ulkosalla ja lämpömittarin elohopea on kivunnut +23 asteeseen. Villasukat lämmittävät suloisesti varpaita ja koko talo uinuu pehmoisessa unessa. Joulukoristeita on salakavalasti hivuttautunut kaappien uumenista keittiön pöydälle ja tunnelma on jotensakin vähintäänkin odottava. Ehkäpä aikaisin tullut talvi hämää ja saa vaistot sekaisin tai sitten vaan elämän kiitoradan urakat ovat valmistuneet ja jääneet hetkellisesti hautuamaan ja odottamaan uutta pulpahtamistaan.

Aamulla kun olin ajatellut nukkua puoli kahdeksaan ja ottaa äkkilähdön töihin suoraan lämpimän sängyn uumenista, sainkin äkkiherätyksen sähkömiehen kolkutellessa raivokkaasti ovea jo seitsemältä. En edes tiennyt moisen tulosta. Mitenkä kaikki sähkömiehet osaavatkin olla niin samanlaisia. Varmaan siinä pitää olla jotain tekemistä geenien kanssa. Ugh arghhh. No sähkömiehen kiusana vinttiin johtavien rappujen ovessa roikkuu naisten ihanaiset pitsiset polvisukat, joita ei sitten mitenkään nuorimmaisen kanssa voitu vastustaa. Odd Mollyn liikkeessä Tammisaaressa on kaikkea aivan vastustamatonta, ihania rusetteja, pitsihässäköitä ja enemmän ja vähemmän sulokkaita vetimiä. Njamskis

Takka tuli loimutellut ahkeraan viime päivinä. Moni on kauhistellut sitä, että talomme lämpiää vain puilla, mutta lämmitysprosessissa piilee ihan oma juttunsa. Kun saavut kahdensadan ihmisen paljoudesta, kaupungin vilinästä, kiivaasta rytmistä ja tahdista keskelle hiljaisuutta ja ryhdyt lämmittämään kahdeksaa pönttöuunia, kantamaan puita, rypistämään luettua sanomalehtea virikkeeksi tuntuu kuin aika pysähtyisi. Lämmitysprosessi on eräänlainen hiljentymisrituaali. Rituaali, jossa tuntee olevansa osa talon historiaa, pitävänsä huolta kouluvanhuksesta ja samalla kuunnella tulen hiljaista huminaa. Jatkan glögin tissuttelua, kääriydyn lämpimien filttien onkaloon ja vaivun Paavoharjun unenomaiseen maahan. Hyvää yötä.

puuhellan lämpöä, yhdessäoloa ja elämisen autuutta

Sisäpihan puoleisia ikkunoita peittää hento kuura. Maiseman voi nähdä kuin uniharsoon verhoutuneena. Talvi on saapunut, lumi, viima ja pakkanen. Sisällä koulussa on kuitenkin lämmin, pönttöuunit loimottavat lämpöistä tulta ja niiden poskea vasten voi hetkellisesti painautua lämmittelemään. Olemme viettäneet niin kauan odotettua villasukkapäivää, jolloin voi olla aamusta iltaan yöpaitasillaan, tepsutella villasukissa ja käpertyä sohvan nurkkaan filttikasan uumeniin unelmoimaan, jutustelemaan elämän ihmeistä ja kuuntelemaan taivaallista musiikkia. Naapuri ajoi ikkunamme ohi upouudella John Deeringerillään ja tööttäsi kuuluvasti tervehtiäkseen meitä talon uumeniin kätkeytyneitä. Joskus tuntuu varsin kivalta kuulua sisäpiiriin.

Olemme varautuneet myrskyyn ja kynttilöitä on kaiveltu esiin ja myös nautittu lämpöisästä kynttilän valosta. Woodoo-designin kiiltomaalattu valkea kynttilänjalka on juuri omiaan meidän kaiken kirjavalle kynttiläarsenaalille.

Ylätalon vintiltä on haettu vanha keittäjän lamppu. Alkuviikosta sähkäri rantautuu jälleen maisemiin ja josko silloin olisi toivoa saada valoa myös minunkin makuukammariin. Toisaaltaan jatkojohdon varassa keikkuva vanha joulukynttelikkökin on melkoisen suloinen.

Nuorimmainen on tänään uhmannut kelejä ja tehnyt valokuvausrallin pitkin maita ja mantuja. Kuvat olivat äärimmäisen kokeilevia ja vaikuttavimmasta päästä oli tämä taivaskuvaus. Tuuli ulisee taukoamatta talon uumenissa, myrsky on rantautunut. Suuri hymy on säveltänyt koskettavia ja jälkiä jättäviä pianotapailuja ja väliin iltaisin kotimme ympäröi vangitseva ja samalla niin onnen täyteinen tunnelma - aivan kuin aika olisi juuri siinä käsinkosketeltavan lähellä ja ottaisi kerta toisensa jälkeen omakseen. Ihan kuin koulu avaisi salaisuuksiaan, pääsisi aikamatkailulle aina 1900-luvun alun tunnelmiin.

Tässä kuitenkin vähän uudempia tunnelmia

hämäränhyssyä ja suuria unelmia

Elämän kiitoradalla on jälleen ruuhkaa. Päivät lipuvat ohi ja saa pidellä rystyset valkeina kiinni suihkukoneen ohjaimista. Väliin sitä seisahtuu hetkeksi ja miettii on järkeä ja sitten taas unelmat, intohimot, vimma ja palo ottavat yliotteen. Olen saarnannut, saarnannut ja jälleen sarnannut, olen lietsonut ja herättänyt kiihkoa ympärilläni. Yht äkkiä elämä on kuljettanut keskelle suurten unelmien synnytyssalia, jossa tunteet käyvät kuumina ja elämä tuntuu käsinkosketeltavana. En ole juuri edes bloggaillut, koska elämä on ollut niin täyttä. Ei siis kiirettä vaan täyteläisyyttä. Niin miljoonia asioita, jotka tuntuvat niin kutkuttavilta, niin kiehtovilta ja koskettavilta. Silloin kun saa tehdä töitä unelmasynnyttämössä, ympärillä olevat silmät loistavat ja tunteiden vuoristoradalla tapahtuu kummia tuntuu kuin huolet haihtuisivat, iloinen laulu raikaisi ja sydän jamittaisi. Nuorimmaiseni elää niin kiivaasti piirtämisen kautta. Hän havainnoi, tutkii, pohtii ja ajattelee kynä kädessä ja tekee päivittäisiä tutkimusretkiä maailman eri ilmiöihin, tapahtumiin ja arkeen piirtäen. Intohimot ovat ihania. Eilen kun saavuin töistä kotiin hän tuli ylpeänä esittelemään kuinka hän oli passittanut papan istumaan sohvalle ja piirtänyt. Ihmeellistä mutta samalla niin järisyttävän kiinnostavaa.

Hornerin verhot on saatu ommeltua, mutta suuremmin en voi niitä esitellä kun olisin halunnut niistä timmit paneelit ja ompelijattarena toiminut äitini sisko oli ommellut verhot turhan leveiksi ja ne näyttävät aavistuksen tursakkeilta =). Pääasia kuitenkin, että verhot ovat pehmentämässä huushollin ilmettä ja jahka kevät koittaa niin ompelutan verhot uudelleen.

Nuorimmaisellani on hillitön joulukuume. Ulkoeteisen liitutaululla pidetään kirjaa siitä montako päivää on vielä jouluun ja joka päivä puhutaan siitä kuinka meille tulee kolmemetrinen joulukuusi. No joulukoristeetkin loppuvat heti kättelyksessä, joten lähdimme tänään Tammisaareen pikkiriikkiselle joulukierrokselle. Mukaan tarttui Pentikin joulupalleroita, hopeisia ja vähän vanhanajan tuntuisia.

Muutama joulutähti ja sydän

Ja sitten löysimme jumalallisen ikkiriikkisen namupuodin. Ihania piparminttuja, suklaita, käärepapereihin kätkettyjä unelmia ja ties mitä.

Unelmien ja piparminttujen makuista viikonvaihdetta teille armolliset lukijat. Toivon, että ehteisin piipahtamaan hitusen useammin, mutta olen jälleen suurten lavasteiden, punkin, näyttelyiden, 200hengen unelmien, jouluhössötyksen, johtajuuskirjallisuuden, iron maidenin elämänkerran, oman kirjaprokkiksen ja valaisinkokeilujen syövereissä ja elämä on niin kovin täyteläistä ja ihanaa.

Annoin tämän eräänä päivänä koulussa eräälle intohimoiselle 17 kesäselle lahjaksi jumalallisista piirroksista ja räjäytimme koko luokan tajunnan räyhyttämällä youtubea kajareista täysillä ja nauroimme hitusen ja jamitimme. Olen muuten itsekkin saanut tämän lahjaksi suurelta hymyltä ja nyt ojennan tämän jälleen eteenpäin - joulunodotusta ja vahdikkuutta - intohimoja ja rakkautta kehiin

Tuunhan mie =)

Arvatkaas kellä peruskomppi raikaa ja talo tytisee. Täällä on kiirekertoimet taas niin katossa, kun pitää ehtiä treenaamaan rumpuja, tehdä lavastuksia, kirjaa, järjestellä lehtipaljoutta, kääriä makoisia tortilloja ja hassutella. Meitä elämä vie jälleen huimaa kyytiä ja bloggaamaankaan ei ole ehtinyt. Nytkin on vartti aikaa - UGH

Vanhimmainen on Uinuvien kirjojen kaupungissa, peruskompin pyörteissä ja nuorimmainenkin on rumpujen kimpussa ja tietysti minäkin =)

Verhoja ei ole vieläkään ommeltu - koska minä en osaa käyttää laisinkaan ompelukonetta. Mutta sisustuslehtiä on hitusen ehditty kantaa paikoilleen. Varsinaisen nolo ja lyhyt postaus - mutta menossa mukana ollaan. Josko huomenna jälleen jättipostaus =)

Fairytale and perfect day

Hän oli väsynyt. Hän istahti. Minäkin istuuduin hänen viereensä. Ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän virkkoi taas:

- Tähdet ovat kauniita, koska siellä on kukka, jota ei näy…

Vastasin niimpä niin”, ja katselin sitten hiljaisuudessa kuun valaisemia hiekka-aavikoita.

- Erämaa on kaunis, hän lisäsi…

Ja se oli totta. Olen aina rakastanut aavikoita. Siellä voi istua hiekkaharjulle. Ei näy mitään. Ei kuulu mitään. Ja kuitenkin hiljaisuudessa säteilee jotain…

- Se, mikä tekee erämaan kauniiksi, pikku prinssi sanoi, on sinne jonnekin kätketty kaivo…

Hämmästyksekseni ymmärsin yhtäkkiä, mistä johtui hiekan salaperäinen säteily. Pienenä poikana olin asunut vanhassa talossa, josta taru kertoi, että sinne oli kätketty aarre. Tietenkään ei kukaan koskaan sitä löytänyt ja ehkäpä ei liioin hakenutkaan. Mutta se lumosi koko talon. Talon sydämeen oli haudattu salaisuus…

- Niin, sanoin pikku prinssille, olipa sitten kysymyksessä talo, tähdet tai erämaa, tärkein niiden kauneudessa on näkymätöntä

Kiitoksia MV ja iso halaus, sellainen suuren suuri halaus. Olen rakastanut Pikku Prinssiä aina niistä ajoista lähtien kun opin lukemaan. Siinä kirjassa asustaa elämää suurempia viisauksia - ajatuksia, joita meidän kaikkien tulisi aika-ajoin palauttaa mieliimme. MV kanssa olemme kulkeneet elämän teillä yhteistä taivalta kohtapuoliin kaksikymmentä vuotta. Voiko siis olla totta kaksikymmentä, ollaan valloitettu Lontoontorin aavetalo, taivallettu loputtomassa vesisateisessa Karkalin luonnonpuistossa, ihastuttu puutarhan ihmeisiin, käyty retkeilemässä Kuusiston linnan raunioilla vuosi toisensa jälkeen ja vietetty lukuisat yhteiset uudet vuodet paukutellen raketteja ja mussuttaen tortilloita. MV:n kanssa olen oppinut tarkastelemaan maailmaa kameranlinssien läpi.

Tänään oli jälleen kerran suuremmoinen päivä. Lähdimme jo aamuvarhain kohti sisustuskauppojen ihmemaata. Matka oli jo ensimetreistä alkaen täynnä intomieltä, kihelmöivää odotusta, pientä levottomuutta, naurua ja iloa. Nuorimmaiseni hersyvä nauru tarttui ja ilo silmissä tuikki kuin taivaan tähtöiset. Sisustusliikkeet lipuivat ohi toinen toisensa jälkeen. Suurimmat jäljet jätti kuitenkin Funktio ja Ingo Maurerin ihanaiset valaisimet. Maailman ihmeellisyydet voivat olla niin pienistä asioista kiinni kunhan ne oikein oivaltaa. Kuin lentoon pyrähtävä lintuparvi, arkiset muistilaput ja lelukrokotiilit vartioimassa suurta sydäntä. Meillä jokaisella saisi olla ne krokotiilit, sydämiä vartioivat pienet herttaiset kroksut, jotka saisivat hymyn nousemaan korviin heti aamusta, muistuttamassa siitä, että elämä ja onni on pienistä asioista kiinni, antamassa meille rohkeutta ja voimia uskoa itseemme.

Nuorimmaiseni on tiukka mimmi, jolla on mielipiteet kohdallaan, on usko, on ylpeys, on nöyryys, on hyväntahtoisuus, avuliaisuus ja suuri sydän. Mitä muuta oikeastaan voisikaan toivoa. Nuorimmaiseni rakastaa kaikkea naisellista hömppää ja yllytti minut hankkimaan meille aamupalapöytään suloiset keijukaismukit. Jos keijumukit saavat aamuisin hymyilemään ja aikuisena muistelemaan yhdessä jaettuja hetkiä, antavat voimia ja jos niistä aamu kahvi, tee, mehu tai maito maistuu astetta paremmalta, niin mikäpä siinä.

Päivä oli täynnä yhdessäoloa, naurua, ihmetystä ja pohdintoja. Lisäksi ajattelunpaljous kilvoitti näläntunteen yllättävän useaan otteeseen niin, että ystävämme ihmettelivät suorastaan solakkuuttamme. Muotoilun ihanuudet jäivät kauppojen hyllyjä koristamaan, mutta kutkuttavat muistot jäivät kilvoittamaan mieliämme. Kotimatkamme muistutti taasen jälleen kerran elämän äkkiarvaamattomuudesta. Kolaripaikkaa ohittaessamme mietimme yhdessä elämän tarkoitusta ja niitä tärkeitä asioita. Nuorimmaiseni sanoi ääni väristen auton takapenkiltä kiitos äiti tästä päivästä, kiitos äiti siitä, että meillä kaikilla oli kivaa, kiitos äiti siitä, että olet niin ihana - tykkään susta. Jatkoin hetken hiljaisuuden jälkeen - kiitos siitä että olet aina niin iloinen, kiitos siitä että olet oma tyttöni, kiitos siitä että taivaanisä on suonut minulle sellaisen aarteen kuin sinä ja veljesi. Olimme lopun matkaa hiljaa ja kotona halasimme pitkään.

Suuri hymy on ojentanut tämän minulle ja nyt ojennan sen lapsilleni
sekä takaisin sinulle Suuri hymy

Tässä vielä kaalikukkakimppua lähemmin